Bazooka
Seuratut keskustelut
Kommentit
Muista myös hakea asumistukea Kelalta. Sillä korvaat noin 700e vuokrastasi.
Jostain syystä kukaan ei ole maininnut:
Lentokoneissa on melko viileää. Itsellä on villapaita hupparin alla, ja salihousut farkkujen alla. Niiden avulla voi nukkua hyvin.
Olen matkustanut lentokoneilla 50+ maahan, aina sama juttu. Nukut paljon paremmin, jos on lämmintä. Myöskin korvatulpat ja silmäsuojat on hyvä idea.
Katoin jonkin verran uusinta podcastia Petersenin kanssa, noin 20 min. Tämä vaikutti jotenkin hitaalta ja logiikka oli välillä hukassa. Aivan erilainen kuin aiemmin. Olen lukenut, että bentsot saattaa vaikuttaa vielä kuukausia, ennen kuin terävyys tulee takaisin.
Oliko iso pudotus tulla pieneltä paikkakunnalta isompaan keskukseen, jossa on paljon muitakin kauniita naisia kuin sinä?
Kasvoin hiihtoperheessä. Kaikki harrasti hiihtoa. Äitiä lukuunottamataa kaikki myös kilpaili.
Jouduin kilpailemaan parin viikon välein. Treeniä olis 6 iltana viikosta, noin tunnin lenkki. Kilpailut jännitti ja pelotti ihan helvetisti. Treenaaminen oli tylsää. Elämä pyöri liikaa urheilun äärellä.
Isäni pilkkasi minua laihuudestani, ja piti minua syyllisenä siihen. Ei tullut mieleen, että jatkuva treeni sai laihtumaan?
Salitreeniä ei tehty, Siitä olisi ollut jotain hyötyäkin, kun kropassa olisi lihaksia.
Sanoin lopulta 16-vuotiaana, etten halua enää kilpahiihtää. Pelotti ihan helvetisti sanoa asia ääreen.