Bazooka
Seuratut keskustelut
Kommentit
Tähän voisi kirjoittaa satoja eri kokemuksia.
Kerron yhden asian, joka tuli itselleni yllätyksenä.
Olin päiväntasaajalla, Liberiassa. Vietin muutaman päivän viidakkokylässä, jossa ei ollut sähköjä. Lähin kaupunki oli kaukana, ei ollut valosaastetta.
Ekana yönä minulle tuli hätä, ja kävelin mökistä ulos, kylän keskiaukealle. Siellä näin jotain, joka sai kylmät väreet kulkemaan.
Näin ekaa kertaa eläissäni LINNUNRADAN. Eli taivaankannen ylitse, suoraan yläpuolellani, kulki galaksimme. Miljoonien tähtien voimalla. Horisontista horisonttiin. Se valaisi kylän ja ympäröivän metsän, kuin voimakas kuunvalo.
Suomessa linnunrataa ei pysty näkemään kunnolla, olin aina luullut että että se nyt vain ei näy kunnolla planeetallamme.
Tuollaisia asioita tulee vastaan, kun matkustaa. Saa nähdä taianomaisia asioita, joita ei osaa odottaa.
Aika monen tarinat kuulostavat krooniselta masennukselta. Depressio vie taian ja elämänhalun pois.
Vierailija kirjoitti:
Olethan sinäkin tuhonnut taikuuden tuntosi sillä, että aina pitää löytää uusia ja hienompia elämyksiä jostain tuntemattomasta tai mukavuusalueen ulkopuolelta. Minun aistini toimivat ihan normaalissa elämässäkin.
Kunnon sohvaperuna asenne.
Enderin Peli ja sen sisarteos Enderin Varjo.
Sankarit ovat nuoria poikia, ja kirjat ovat melko helppolukuisia.