Alethea
Seuratut keskustelut
Nivelkivut ja uupumus
Mikähän minua voi vaivata kun olen kärsinyt raskaudesta/lapsen syntymästä asti (nyt 14kk jo) erilaisista nivelkivuista?
Aluksi kipeimmät oli nilkat, ranteet ja sormien 1.nivelet, sekä varpaiden nivelet.
Nyt sormet ei enää niin pahat, mutta tullut uudeksi vaivaksi (sekin kestänyt jo melkein vuoden) selkärangan nivelten kivut/jäykistyminen. Nivelkipu tosiaan sen tyyppistä, että pahimmillaan iltaisin-öisin ja aamulla nivelet tosi jäykät. Herään öisin kun yritän kääntyä sängyssä, tekee niin kipeää selkärangan niveliin.
Aamulla kun lähden kävelemään, nilkat esim.niin jäykät ettei jalat meinaa pysyä alla. MYös päivisin jos olen hetkenkin levännyt (esim.10min istuen sohvalla) nilkat jäykistyvät tuona aikana niin pahasti, että kun lähden kävelemään, näytän ihan 80-vuotiaalta könkkäämiseni kanssa :/
Olen käynyt pari kertaa lääkärissä (tk, koska muuhun ei kodinhoidon tuella varaa).
Ekalla kerralla lääkäri sanoi että reumalta vaikuttaa ja otettiin myös joitain reumaan liittyviä verikokeita + verenkuva. Noissa testeissä ei kuitenkaan ilmennyt mitään merkittävää.
Sain silloin kortisonikuuri 4vko + naprokseenia -> auttoi. heti kun kuurista 2pv -> vaivat alkoivat taas.
Toisella kerralla eri lääkäri, ja hän sanoi ettei missään nimessä voi olla reuma. Vaan minulla on fibromyalgia. Ei kuunnellut pätkääkään mitä yritin hänelle kertoa. Määräsi kipugeeliä. Eipä kauheesti apua.
Lääkäriin pakko mennä taas näiden kipujen takia, mutta turhauttaa kun vähätellään, enkä saa apua!
Kummallakaan kerralla tk-lääkäri ei ole TUTKINNUT, vaan istunut 2metrin päässä kertoen mikä minua vaivaa.
Tähän liittyy myös jäätävä uupumus! Nukun kieltämättä huonosti useimmiten, mutta vaikka olisin nukkunut lääkkeiden avulla hyvin, silti olen koko ajan umpi väsynyt. Mistähän tässä voi olla kyse?? Alkaa jo vaikuttaa mielialaan, kun ei tiedä mistä on kysy, ja saanko tähän koskaan apua?!
Kommentit
Mulla oli kyllä aika selkeitä oireita, mutten suostunut uskomaan niitä. Niin monta kertaa kun on pettynyt. Aiemmissa kierroissa oireita kanssa vaikka ja mitä, mutta aina nega.
Nää oireet oli ennen plussaa:
-tissit ja nännit kipeytyi jo oviksen jälkeen, ja yleensä päivä-pari ennen menkkoja alkaa hellittää, nyt vaan paheni ja paheni.
-Sitten Alavatsa kivut oli täysin erilaisia kuin yleensä. Mulla siis tosi paljon aina kipuja (lievä endo) mutta tää oli erilaista. Alavatsalta aika keskeltä puristeli/painoi aika kovaakin, ensin oikealta, sitten vasemmalta ja tätä jatkui monta päivää, vuoronperään oikealta ja vasemmalta, ikäänkuin joku rutistais siellä jotain.
-Päänsärkyä yli viikon joka päivä, ja heti aamusta alken (ei tyypillistä mulle, vaikka migreeniä sairastankin)
-Kuivaa kautta ei ollut missään vaiheessa. Valkovuotoa tuli oviksen jälkeen koko ajan, välillä vähän laantu, ja sitten taas ylty.
-Iltaisin voimakasta palelua ja päivisin yhtäkkisiä vilunväristyksiä. Hien hajun voimistuminen ja hikoilun lisääntyminen.
Kaikenlaista muutakin pientä, mutta tossa ehkä selkeimmät mitkä erosi selkeesti negakierroista.
Kyllä toi tosi selkeeltä näyttää. Pitäisin plussana =)
Itsekin haluaisin mielummin keskustella anonyymisti, kuin fb:ssa.
Mulla la 15.10. Joka on myös oma syntymäpäiväni :D
Meille tulossa toinen lapsi, esikoinen jo esiteini :D
Miten teillä muilla tuntuu eka neuvola olevan noin aikasin? Itse tilasin ajat sitten sen ensikäynnin ja sain ajan vasta maaliskuun puolivälin jälkeen, jolloin olen jo viikolla 10 :( tosi myöhään!
Johtuuko se siitä etten ole ensisynnyttäjä, vai onko eri paikkakunnilla eroa? Itse pk-seudulta.