3xäippä74
Seuratut keskustelut
Kommentit
Meidän lapsilla on tapana olla suuria/painavia. Esikoinen (p, arvio ennen synnytystä 4,1 kg) oli 4525g, toinen (p, arvio 4,1 kg) ja kolmas (t) 5150g. Kaksi ensimmäistä synnytystä käynnistyi itsestään, kolmas käynnistettiin rv 40+2, kun painoarvio laskettuna aikana oli 5 kg käsiarviolla (ultrassa saatiin max 4,5 kg:n tulos). Käynnistyspäätös tehtiin vain ja ainoastaan koon perusteella, ettei vauva kovin suureksi enää kasvaisi, vaikka lantiossani tilaa onkin. Aamulla aloitettiin suun kautta Cytotecillä, viimeinen illalla ja puolen yön maissa siirryttiin saliin. Ei repeämiä eikä epparia, ponnistus 3 min. Helppo ja nopea synnytys, kun vauhtiin päästiin.
Sanoivat kyllä vierihoidossa jo kakkosen aikana, että koeta ensi kerralla vähän pienempää... mutta ei tullut. ;)
Eli lähinnä porkkanaa, kurkkua, omenaa, päärynää, viinirypäleitä, ja mandariineja aina välillä (liikaa sitruksia kerralla aiheuttaa mulle ihottumaa). Ja vettä joka välissä.
on annettu viim. rv 20 tienoilla esitietolomake täytettäväksi, eli jo 3 kertaa, kohta 4. Olosuhteet tahtoo muuttua pienessäkin ajassa niin omassa kuin esim. tulevan vauvan sisarusten terveydessä. Tällainen on käytäntö ainakin Seinäjoelle synnyttämään meneville.
Meinasin vain lukaista muiden kuulumisia, mutta Varjokkaan neuvolakäynti nosti hiukset pystyyn! Miten joku VOI olla noin tökerö?
Minä valmistuin toukokuussa -98 ja olen (puolta vuotta lukuun ottamatta -03) ollut kotona koko sen ajan! Mulla sitten vissiin viiraa päässä pahemman kerran ;P Ja eka vuosi elettiin kokonaan miehen tuloilla, kun olin työttömänä (ei edes kannattanut yrittää töihin, kun olin raskaana heti koulun loputtua) enkä saanut Kelalta mitään tukea olemattoman työhistorian ja miehen tulojen vuoksi.
Mun kohdalle on osunut kolmessa raskaudessa muutama harjoittelija neuvolassa, ja yksi ultrausta harjoitellut kätilö rakenteessa kolmannen aikana. Asiallisia joka ainut, ja kohteliaita. Tämän raskauden ekassa neuvolassa mulla oli kans harjoittelija ja oikein asiallinen, ei kysellyt/kommentoinut tyhmiä. Sai olla omatoiminen ja teki kaikki mitä piti, kun varsinainen täti tuli vasta ultraukseen mukaan. Ja joka kerta on kysytty multa SAAKO olla paikalla/ tehdä tutkimuksia!
Vastaisuudessa tiedoksi kaikille: harjoittelijan voi POISTAA tilanteesta tai KIELTÄÄ osallistumasta neuvolakäyntiin! Harjoittelijan läsnäoloon tai tutkimuksiin osallistumiseen PITÄÄ OLLA ASIAKKAAN LUPA. Eihän ne tietysti sillä tyylillä mitään opi, mutta ei tommonen käytös ole mistään kotoisin! Kyseessä on kuitenkin osittain asiakaspalvelusta.
Noh, nyt huilimaan ja laskemaan paineita. :) Pitäkäähän puolenne!
Äippä rv 12+6 (edelleen)
Esikoisen synnytyksessä jo totesin miehelle, että sulla on hullu akka, kun yhden just sai (10 min sitten) ja jo suunnittelee seuraavaa. Esikko oli 6kk, kun sain selville, että meille oli jo tulossa toinen rv 9, eli sai alkunsa kun poika oli 4kk. Oli ollut vain yhdet menkat, en ihmetellyt kun yhdet jäi väliin (kavereilla oli jäänyt myös), mutta kun toisia ei kuulunut, tehtiin testi ja plussaa tuli. Ikäeroa pojille tuli 1v 1kk ja 1 pv.
Odotus ja synnytys meni hyvin, kun esikko ei vielä kävellyt, vasta 1kk sen jälkeen. Mutta kun perheessä oli 2 vaippaikäistä, olin ensimmäiset 3 kk kuin edellä mainittu zombie. Mies oli paljon ylitöissä, joten jouduin hoitamaan kaikkea lähestulkoon yksin. Äiti onneksi asuu lähellä ja otti esikon viikonlopuiksi yökylään ja välillä viikolla auttoi arkijutuissa, niin sain keskittyä pelkästään vauvaan. Mutta 3 kk päästä synnytyksestä olin aika loppu. Miehen kesäloman aikana hieman helpotti, ja kun toinen oli helppo ja tyytyväinen vauva, alkoi elämä pikku hiljaa hymyilemään. Vaikka alku olikin hankalaa ja työntäyteistä, nyt pojat ovat parhaat kaverukset (6v ja 7v), jotka jo suunnilleen 1v ja 2v alkoivat leikkimään vähän yhdessä. Mutta sen päätin, ettei meille toista sarjaa tule noin lyhyellä ikäerolla. Ja nyt ikäeroksi on tulossa 2v 1kk.
Lehdissä tosiaan lukee, että kannattaa pitää väliä synnytyksestä seuraavan lapsen odotukseen. Ja nimenomaan kropan palautumisen takia. Mun omani ei ehtinyt juuri palautua ja niinpä minua vaivasi erilaiset kolotukset ja jomotukset mm. edelleen löysistä lihaksista johtuen, kun en ehtinyt jumpata tarpeeksi.
Muistan jostakin lukeneeni, että kropan kannalta ihanteellisin synnytysväli on 18-23 kk (eli vauva alulle 9-14kk). Silloin kroppa ehtii palautua, mutta ei kuitenkaan ehdi ' unohtamaan' synnytystä. Kakkosen ja kolmosen välissä oli 5v 1kk ja tuntui kuin olisi taas ensimmäistä odottanut ja synnyttänyt.
Mutta kaikki olemme yksilöitä, ja mikä ei sopinut meille, voi sopia teille.
Onnea odotukseen, toivoo Äippä