Hanna Hurtta
Voit keittää lohen kaveriksi myös perunoita, mutta kasvikset ovat jo sinällään hyvä lisuke. Kuva: Tuomas Kolehmainen
Voit keittää lohen kaveriksi myös perunoita, mutta kasvikset ovat jo sinällään hyvä lisuke. Kuva: Tuomas Kolehmainen

Tämän helpompaa ei ruuanlaitto voi olla. Valitse lohen kaveriksi koko perheen lempikasviksia. Resepti sopii myös vauvalle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Yhden pellin lohi

Ainekset

600
g
kirjolohifileetä
150
g
varsiparsakaalia
1
pienehkö fenkoli
1
pienehkö kesäkurpitsa
1
rs
kirsikkatomaatteja
100
g
vihreitä papuja
2
rkl
öljyä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa (yli 1-vuotiaille)
Kermaviilikastike
1
prk
kermaviiliä
1
tl
Dijon-sinappia
½
ruukkua
ruohosipulia
1
rkl
sitruunamehua

Työvaiheet

• Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja aseta se leivinpaperin päälle uunipellille. Pese vihannekset. Leikkaa paksummat varsiparsikaalit pitkittäin puoliksi, suikaloi fenkoli ja leikkaa kesäkurpitsa noin sormen kokoisiksi paloiksi. Sekoita vihannesten joukkoon öljy ja levitä ne lohen ympärille pellille. Mausta lohi ja vihannekset mustapippurilla.
• Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes lohi on mehevän kypsää. Ripottele kypsän lohen päälle hienonnettua ruohosipulia ja mausta isoimpien ruokailijoiden annokset suolalla. Kun tarjoilet, jätä fenkoli pois alle yksivuotiaan annoksesta.
• Kastiketta varten hienonna ruohosipuli ja sekoita ainekset keskenään. Tarjoile lohen ja vihannesten kanssa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Marjut Ollila
Jos kokkaat myös alle vuoden ikäiselle vauvalle, keitä hänen keittonsa erillään viereisessä pikkukattilassa. Kuva: Panu Pälviä
Jos kokkaat myös alle vuoden ikäiselle vauvalle, keitä hänen keittonsa erillään viereisessä pikkukattilassa. Kuva: Panu Pälviä

Lempeän tulinen lohikeitto valmistuu helposti jo puolessa tunnissa. Resepti sopii myös vauvalle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohi-kookoskeitto

Ainekset

1
sipuli
1
rkl
rypsiöljyä
3
valkosipulinkynttä
2
rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
pieni pätkä chiliä
6
perunaa
4
porkkanaa
1
l
vettä
1
rkl
kasvisfondia
400
g
lohta
Isommille lisäksi
1
prk
kookosmaitoa
tuoretta korianteria
limettilohkoja

Työvaiheet

1. Pilko sipuli ja kuullota sitä öljyssä kattilassa muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, inkivääriraaste ja pilkottu chili. Kuullota minuutin verran, mutta varo polttamasta.
2. Lisää kattilaan vesi ja fondi. Kuori ja pilko perunat sekä porkkanat ja lisää ne kattilaan. Laita vauvalle perunat ja porkkanat erilliseen kattilaan riittävän vesimäärän kanssa. Älä lisää fondia tähän. Anna molempien keittojen kiehua hiljalleen, kunnes perunat ja porkkanat ovat lähes kypsiä.
3. Lisää lohi isoina kuutioina molempiin kattiloihin. Isompien annoksiin lisää vielä kookosmaito. Anna keittojen kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti.
4. Tarkista vielä, että vauvan perunat ja porkkanat ovat riittävän pehmeitä. Sopiva koostumus aloittelijalle on niin pehmeä, että saisit itse muusattua ruuan kielelläsi kitalakea vasten.
5. Tarjoile vauvan annos ilman lientä ja isompien annos tuoreen korianterin ja limettilohkojen kanssa.

Kommentit (2)

Vierailija

Enkö ole tutkinut maustehyllyä tarpeeksi tarkkaan, vai oikeastiko jostain löytyy suolaton kasvisfondi joka käy vauvallekin?

Hanna-Mari – toimitus
Seuraa
Liittynyt22.11.2016

Heippa! Vauvan keitto tehdään ilman fondia juuri tästä syystä. Kiitos, kun kommentoit, niin tarkennamme vielä reseptiä!

Marjut Ollila
Vauvakin voi herkutella: ota hänelle marjoja sivuun ennen kuin paistat crumblen. Kuva: Panu Pälviä
Vauvakin voi herkutella: ota hänelle marjoja sivuun ennen kuin paistat crumblen. Kuva: Panu Pälviä

Marjapaistos on helppo ja nopea jälkiruoka. Kätke siihen koko perheen lempimarjoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
5 min + 30 min paisto
Vaikeustaso
Helppo

Marjacrumble

Ainekset

1
litra
tuoreita marjoja (esim. mansikoita, vadelmia, karhunvatukoita)
2
tl
kardemummaa
2
tl
perunajauhoja
½
dl
kaura- tai vehnäjauhoja
½
dl
kaurahiutaleita
2
rkl
sokeria
90
g
voita tai margariinia

Työvaiheet

1. Ota osa marjoista erilleen vauvaa varten. Sekoita perunajauho ja kardemumma keskenään ja yhdistä seos marjojen kanssa. Kumoa marjat uunivuokaan.
2. Nypi jauhot ja hiutaleet voin tai margariinin kanssa murumaiseksi taikinaksi ja ripottele marjojen päälle.
3. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa puolisen tuntia.

Kommentit (0)

Marjut Ollila
Kesällä voit korvata puuron omenat tuoreilla marjoilla. Vauva voi lusikoida puuron tai hörpätä sen täytettävästä smoothiepussista. Kuva: Panu Pälviä
Kesällä voit korvata puuron omenat tuoreilla marjoilla. Vauva voi lusikoida puuron tai hörpätä sen täytettävästä smoothiepussista. Kuva: Panu Pälviä

Kun tuorepuuron tekee kaupan puurohiutaleista ja tarjoilee vuorokauden sisällä valmistuksesta, se sopii vauvallekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
1 aikuiselle ja 1 lapselle
Valmistusaika
15 min + tekeytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Lempeä tuorepuuro

Ainekset

2
pientä omenaa
2
rkl
sitruunamehua
½
tl
ceyloninkanelia
3
dl
kaurahiutaleita
3
dl
(luomu)kaurajuomaa
½
dl
pähkinärouhetta
Isommille syöjille
hunajaa

Työvaiheet

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Pese omenat, poista siemenkodat ja kuutioi. Kotimaisia omenoita ei ole pakko kuoria. Laita omenakuutiot leivinpaperin päälle uunipellille ja pirskottele päälle sitruunamehua. Ripottele kaneli omenoiden päälle.
3. Laita pelti ylätasolla ja kypsennä omenoita kymmenen minuuttia.
4. Sekoita kaurahiutaleet ja kaurajuoma sekä pähkinärouhe keskenään kannellisessa purkissa. Lisää joukkoon omenakuutiot.
5. Nosta tekeytymään jääkaappiin yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.
6. Lisää nestettä tarvittaessa ennen tarjoilua.
7. Mausta yli yksivuotiaan annos halutessasi hunajalla.

Kommentit (0)

Prisca Leclerc
Pikkelöity kesäkurpitsa on salaatissa loistolisuke. Kuva: Anna Huovinen
Pikkelöity kesäkurpitsa on salaatissa loistolisuke. Kuva: Anna Huovinen

Tässäpä mainio tarjottava yhteisiin ruokahetkiin: kipposalaatista jokainen saa kasattua mieluisen yhdistelmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + jäähdyttäminen
Vaikeustaso
Helppo

Kipposalaatti

Ainekset

Paahdetut kikherneet
1
tlk (310 g)
kikherneitä
1
rkl
öljyä
½
tl
suolaa
½
tl
savupaprikajauhetta
Pikkelöity kesäkurpitsa
1
kesäkurpitsa
1
dl
väkiviinaetikkaa
2
dl
sokeria
3
dl
vettä
2
tl
oreganoa
Kastike
1
avokado
1
valkosipulinkynsi
1
rkl
valkoviinietikkaa
1
sitruunan mehu
½
tl
suolaa
½
tl
sokeria
mustapippuria
dl
oliiviöljyä
Tahmea tofu
200
g
tofua
2
tl
soijakastiketta
2
rkl
seesamiöljyä
3
rkl
hunajaa
rypsiöljyä paistamiseen
2
rkl
seesaminsiemeniä
Kippoihin
keitettyä riisiä
3
vartta
kevätsipulia
2–3
tomaattia
1
tlk (320 g)
maissia
3
sydänsalaattia

Työvaiheet

1. Valmista kikherneet. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Huuhtele kikherneet, kaada kulhoon ja mittaa joukkoon öljy sekä mausteet. Nosta uuniin 35 minuutiksi.
2. Pikkelöi kesäkurpitsa. Kiehauta kattilassa väkiviinaetikka, sokeri, vesi ja oregano. Siivuta kesäkurpitsa mandoliinilla tai juustohöylällä nauhoiksi. Nosta nauhat purkkiin ja kaada päälle kiehuva liemi. Kurpitsat ovat valmiita, kun liemi on jäähtynyt jääkaappikylmäksi.
3. Valmista kastike. Lusikoi avokado korkeaan kapeaan astiaan, lisää pilkottu valkosipulinkynsi, etikka, sitruunamehu, suola, sokeri ja pippuri. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää joukkoon oliiviöljy samalla soseuttaen.
4. Valmista tofu. Paloittele tofu kuutioiksi. Laita talouspaperin väliin kuivumaan. Sekoita soija, öljy ja hunaja kastikkeeksi. Kuumenna paistinpannulla hieman öljyä. Kaada tofukuutiot pannulle ja ruskista. Kaada päälle kastike ja paista, kunnes kastike on haihtunut ja tarttunut tofupalojen pintaan. Ripottele päälle seesaminsiemenet ja sammuta liesi.
5. Aseta kaikki ainekset pieniin kippoihin. Pese ja erottele sydänsalaattien lehdet valmiiksi. Anna jokaisen koota oma annoksensa.

Kommentit (0)