Lue keskustelun säännöt.
Olen kohta 24vuotias vailla yhtäkään ammattia, säälittävääkö?
28.10.2014 |
Mitä mieltä olette? Olen käynyt kahtaa eri alaa, kummatkin lopetin. Toinen ala ei kiinnostanut lainkaan, toinen kiinnosti mutta jostain ihmeen tyhmästä syystä lopetin sen. Näistä jo aikaa.
Niiden jälkeen en ole opiskellut mitään, syynä se, että sairastuin vakavaan masennukseen ja ahdistukseen. En voinut mm. liikkua lainkaan ihmisten ilmoilla kun ahdistus oli niin valtava. Sain tähän lääkityksen ja kävin terapeutilla pitkään, nyt asiat ok.
Olen aloittamassa 2 kk päästä opiskelut, joka kestää 1,5vuotta (aikuiskoulutus). En aio lopettaa, ala kiinnostaa kovasti. Olen käynyt tutustumassa tähän alaan käytännön tehtävissä.
Harmittaa vain kun mietin, että olenko säälittävä ja surkea ihminen, kun en tähän ikään mennessä ole saanut edes yhtä ammattia? :(
Monet sanoo, että olet vielä nuori joten aikaa on opiskella. Tiedän sen. Mutta monet opiskelee tässä iässä jo toista ammattia/lisäkoulutusta tms. Minä vasta aloittamassa kohti ensimmäistä ammattia.
Myös se harmittaa, kun tässä iässä olisi jo mukavaa kun olisi töitä ja saisi rahaa. Vaikka eihän se töiden saaminenkaan varmaa ole, varsinkaan näinä aikoina.
Kommentit (13)
Vähän erilainen tilanne kuin ap:lla mutta tässä omani: olen myös 24-vuotias ja valmistun joulukuussa AMK:sta. Koska nykyinen työtilanne on surkea tiesin, että valmistun kortistoon. Aloitin jo tämän vuoden syyskuussa, kesken opparirutistuksen aikuisopistossa 2-vuotisen koulutuksen, joka vähän sivuaa sitä AMK:sta hankittua osaamista.
Näin yleisesti ottaen ei ole ihmeellistä että lama-aikana (joka on nyt kestänyt jo 6 vuotta), 24-vuotiaalla ei ole juuri lainkaan työkokemusta. Ja ne ainoatkin työpaikat menee suhteilla, murrr...
Tsemppiä ap:lle, kyllä se siitä eikä tarvi hävetä mitään! Minullakin on paniikkihäiriö ja lääkkeiden voimalla on tullut porskuteltua eteenpäin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä valmistuin ekaan ammattiin yli kolmekymppisenä. Lukion jälkeen opiskelin mutta lopetin kun ala ei kiinnostanut. Sain lapsen ja muutama vuosi meni sitten kaupan kassalla kunnes keksin mikä minusta tulee isona.
Et oo säälittävä :) mä sain valkolakin 21-vuotiaana ja oikean ammatin 24-vuotiaana. Nyt 26-vuotiaana vielä haen sitä omaa juttua :)
Mä 27v, eikä opiskeltua ammattia ole. Vain lukio käyty ja töissä olen.
Mulla on korkealla kynnys lähteä opiskelmaan uutta ammattia, saan yleensä 1600-2000e/kk käteen.
Edes kaikki koulutetut ei saa tota.
Ja mun pitäisi ottaa opintolainaa :(
Kun laskee ansionmenetykset ja lainan, saisi palkka olla 5000e/kk käteen että kannattaisi opiskelu.
Minä valmistuin 27 vuotiaana. Nyt olen ollut 4v työelämässä. Kävin koittamassa lukioa, toisen koulun lopetin 2,5v päästä kun tajusin ettei se vaan ole minun alani. Olin pari vuotta hoitovapaalla, aloitin uuden koulun ja tein siinä välissä toisen lapsen.
Nykyisin ei harmita yhtään että etsin noin kauan omaa alaani. Nyt on lapset tehty ja mulla on tosi kiva vakituinen työpaikka jossa viihdyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä! Ei yhtään säälittävää! Onnea uudelle uralle.
Mä olen 35-vuotias ylioppilas. Kävin ammattikorkeaa 2,5 vuotta, sain työpaikan ja opiskelut unohtui. Töitä on ollut tähän asti, mutta nyt, kun yt- neuvotteluiden jälkeen sain monoa, ei töitä enää löydy. Ihan toivotonta hakea duunia, vaikka mulla on yli kymmenen vuoden kokemus vaativista asiantuntijahommista. Isot firmat ei palkkaa, kun ei ole koulutusta.
Harkitsen alan vaihtoa ja opiskelua, vaikka vanhus olenkin.
Säälittävämpää olisi se jos et vieläkään haluaisi sitä ammattia lähteä hankkimaan :) Tsemppiä jatkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole säälittävä <3 Itse löysin oman alan myöhään ja olin valmistuessani 30-vuotias. Sen jälkeen suoritin vielä AMK-tutkinnon. Tsemppiä opiskeluun!
Et ole säälittävä. Ihmisen elämässä on niin paljon muutakin kuin työelämä. Olet tehnyt muita asioita (esim selviytynyt hengissä, ei läheskään joka tapauksessa mikään pikkujuttu) ja ne on tehnyt susta sen mikä on. Elämä oli ja on NYT ei vasta sitten kun sulla on ammatti.
T: kohtalotoveri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole säälittävää. Itsellä ikää 26 vuotta, löytyy kaksi eri ammattitutkintoa, joista kyllä pidän, mutta eivät oikein lyö leiville. Kulttuurialalla työllistyminen on aika hankalaa. Itsellänikin meni peruskoulun jälkeen kolme vuott elämästä "hukkaan" masennuksen takia, ja oon muutenkin tehnyt opintoihin liittyvät asiat vähän "väärässä" järjestyksessä. Ylioppilaaksi kirjoitin vasta nyt tänä syksynä.... Toivon että vielä löytäisin sellaisen alan, jolla oikeasti olisi mahdollista työllistyä ja unelmatilanne olisi toki se, että voisin tuota luovan alan koulutustani käyttää siinä hyväksi.
Meni vähän sivuraiteille, mutta pointti oli se, että ei kai tässä auta ajatella muiden mielipiteitä. Ei tule kuin itselle paha mieli. Itseä vartenhan tässä eletään ja opiskellaan :)
Itse menin ekaa kertaa ammattiin opiskelemaan 25vuotiaana sitä ennen vain peruskoulu käyty, lukiosta osa. nyt yli 30kymppisenä olen lähdössä opisklemaan utta alaa kun vaan keksin mitä. milloinkaan ei ole liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole säällittävä! Ystävänikin on 24-vuotias (täytti tossa syksyllä), tosin toisin kuin sinulla ap, hän valmistui keväällä ammattiinsa, ollut siitä lähtien työtön. Se, mitä olen hänen kanssaan jutellut, on ilmoittautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi, muttei silti ole hakenut töitä jonkin kuntouttavan työkurssin (vai minkälie Verean tms kurssi se olikaan) aloittamisen takia.
Et ole minusta säälittävä ♥
Olen samassa tilanteessa kanssasi, myöskin jäänyt monet alat kesken mielenterveysongelmien takia. En pidä sinua tai muita tälläisessä tilanteessa olevia säälittävänä, todellakaan, mutta itseäni pidän. Vituttaa olla tälläinen, niin "sairas päästään" ettei yhtä helvetin koulua saa käytyä. Surkea olo kun ei saa elätettyä itseään vaan pitää käydä sossussa ja pyytää äidiltä rahaa. Haluaisin olla itsenäinen ja haluaisin pärjätä elämässä, saada ammatin ja käydä töissä. Mutta ei, en kykene siihen, epäonnistun aina. Vihaan tätä sairautta mikä minulla on, kaksisuuntainen mielialahäiriö. Haluaisin olla terve ja normaali, tavallinen ihminen, enkä tälläinen sairas sekopää, joka ei kykene huolehtimaan itsestään. Ja ainiin, olen kylläkin vasta 20 vuotias.