Miehen lapsen äiti suuttui kun ostin lapselle tuliaisen
Eli siis, olin matkalla Lontoossa ystäväni kanssa, eikä mieheni ollut mukana. Miehellä on edellisestä suhteesta 5-vuotias lapsi, joka on aivan ihana tyttö. Tulemme hyvin juttuun. Tytön äitillä on 3 muutakin lasta, joiden yksinhuoltaja hän on, joten monet tytön vaatteista ovat siskoilta tulleita jne. Tyttö tykkää prinsessatavaroista, ja Lontoossa ollessani näin yhden aivan upean kesämekon (jota voi myös juhlissa pitää) mistä tyttö varmasti tykkäisi. Hinta oli noin 150 puntaa, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Ostin sen. Shoppailin sitten tytölle kaikkea muutakin kivaa isin luokse, mm. uuden pyjaman ja muita edullisempia vaatteita, sekä kaikkea muuta pientä kivaa. Äkkiä tavaraa olikin jo aika runsaasti, joten ajattelin että mies saa antaa mekon tytölle lahjana itseltään.
No, kotiin päästyäni mies ihasteli ostamaani mekkoa ja kun sanoin et miehen pitää antaa mekko hän oli ihan tohkeissaan että saa antaa tytölleen jotain niin kivaa. Kaikki muutkin vaatteet oli Isin tarkoitus antaa, mutta ne nyt olivat lähinnä normaaleja käyttövaatteita arkeen. Lisäksi minulla oli tämä oma tuliainen (lelu).
Tyttö tuli Isin luo, kerroin missä olin ollut ja annoin lelun. Tyttö tykkäsi siitä, kiitti ja meni huoneeseensa, jossa odotti mekko hengarissa. Hän tykkäsi siitä ihan älyttömästi ja kyseli mikä se on ja keneltä, "ihana!!" jne. Mies sanoi että pitäähän prinsessallekkin saada välillä uusia vaatteita. Tyttö oli todella iloinen kaikista uusista vaatteistaan ja mies oli tyytyväinen katsoessaan tätä.
Tytön palatessa kotiin hän halusi ottaa kaikki uudet vaatteet mukaan että saisi esitellä niitä äitille.
Äiti sitten soitti miehelle, sanoi että kivoja vaatteita oli ostanut, tyttö on iloinen.
Niin, kunnes sitten minun anoppini oli jutellut tämän lapsen äitin kanssa. Ja kertonut että minä olin ne vaatteet ostanut.
Kuulemma ei tarvitse minun ostamiani rytkyjä tuoda heidän asunnolle, ja kun eilen tultiin kotiin niin vaatteet odotti meidän oven takana. Tyttö käy isän luona vain joka toinen viikonloppu, joten todella ikävää että suurin osa vaatteista jää täysin käyttämättä. :/
Teinkö väärin?
Kommentit (11)
Miksi sinun äitisi piti mennä kääntämään veistä tytön äidin haavoissa?
Ei kun siis anoppihan se olikin. Tarpeetonta vatvomista!
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 07:54"]
Miksi sinun äitisi piti mennä kääntämään veistä tytön äidin haavoissa?
[/quote]
Anoppi = miehen äiti
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 02:12"]
Eli siis, olin matkalla Lontoossa ystäväni kanssa, eikä mieheni ollut mukana. Miehellä on edellisestä suhteesta 5-vuotias lapsi, joka on aivan ihana tyttö. Tulemme hyvin juttuun. Tytön äitillä on 3 muutakin lasta, joiden yksinhuoltaja hän on, joten monet tytön vaatteista ovat siskoilta tulleita jne. Tyttö tykkää prinsessatavaroista, ja Lontoossa ollessani näin yhden aivan upean kesämekon (jota voi myös juhlissa pitää) mistä tyttö varmasti tykkäisi. Hinta oli noin 150 puntaa, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Ostin sen. Shoppailin sitten tytölle kaikkea muutakin kivaa isin luokse, mm. uuden pyjaman ja muita edullisempia vaatteita, sekä kaikkea muuta pientä kivaa. Äkkiä tavaraa olikin jo aika runsaasti, joten ajattelin että mies saa antaa mekon tytölle lahjana itseltään.
No, kotiin päästyäni mies ihasteli ostamaani mekkoa ja kun sanoin et miehen pitää antaa mekko hän oli ihan tohkeissaan että saa antaa tytölleen jotain niin kivaa. Kaikki muutkin vaatteet oli Isin tarkoitus antaa, mutta ne nyt olivat lähinnä normaaleja käyttövaatteita arkeen. Lisäksi minulla oli tämä oma tuliainen (lelu).
Tyttö tuli Isin luo, kerroin missä olin ollut ja annoin lelun. Tyttö tykkäsi siitä, kiitti ja meni huoneeseensa, jossa odotti mekko hengarissa. Hän tykkäsi siitä ihan älyttömästi ja kyseli mikä se on ja keneltä, "ihana!!" jne. Mies sanoi että pitäähän prinsessallekkin saada välillä uusia vaatteita. Tyttö oli todella iloinen kaikista uusista vaatteistaan ja mies oli tyytyväinen katsoessaan tätä.
Tytön palatessa kotiin hän halusi ottaa kaikki uudet vaatteet mukaan että saisi esitellä niitä äitille.
Äiti sitten soitti miehelle, sanoi että kivoja vaatteita oli ostanut, tyttö on iloinen.
Niin, kunnes sitten minun anoppini oli jutellut tämän lapsen äitin kanssa. Ja kertonut että minä olin ne vaatteet ostanut.
Kuulemma ei tarvitse minun ostamiani rytkyjä tuoda heidän asunnolle, ja kun eilen tultiin kotiin niin vaatteet odotti meidän oven takana. Tyttö käy isän luona vain joka toinen viikonloppu, joten todella ikävää että suurin osa vaatteista jää täysin käyttämättä. :/
Teinkö väärin?
[/quote]
Tytön isi ja oli aivan innoissaan ja ja ....:D
Kuule, tunnen sinut vakioprovoilija jo tyylistäsi :D
Keksi parempi tarina tälle päivää.
Hyvä yritys :D
Olenkohan ollut liian kauan palstalla, kun tunnen jo vakioporvoajien kirjoitystyylin
Typerästi käyttäytyvä äiti tytöllä. Kyllä äidin pitäisi pystyä nielemään myös sinun ostamat tavarat. Mutta pidätte vaattaat teillä ja keksitte tosiaan jotain sellaista tekemistä, jossa mekkoa voi käyttää. Todennäköisestihän se jäisi käyttämättä, jos äidin luokse jäisi.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 07:58"]
Typerästi käyttäytyvä äiti tytöllä. Kyllä äidin pitäisi pystyä nielemään myös sinun ostamat tavarat. Mutta pidätte vaattaat teillä ja keksitte tosiaan jotain sellaista tekemistä, jossa mekkoa voi käyttää. Todennäköisestihän se jäisi käyttämättä, jos äidin luokse jäisi.
[/quote]
Meneekö tän tyypin provot joillekin ihan oikeasti vielä läpi ?
Mitä merkitystä taas kertaalleen, että onko provo vai ei?
Tuollaista tapahtuu kuitenkin oikeastikin. Miehen lapset joutuu valehteleen äidilleen vähän väliä asioita, koska se äiti ei kestä edes ajatusta mun olemassaolosta (ja ei, en ole aiheuttanut eroa jne, vaikka ei silläkään kuuluisi olla merkitystä, varsinkaan, kun erosta on nyt jo neljä vuotta aikaa).
Niinpä aina kun tehdään isäviikonloppuna yhdessä jotain, mä annan lapsille vaikka jotain, niin joutuvat kotonaan aina valehtelemaan, että mä en ole ollut mukana ja kaikki, mitä olen antanut, on aina antanut isä, koska se äiti oikeasti rikkoo, jos multa on saanut jotain
(tyttären puhelin hajosi, annoin sille vanhan luurini, joka oli ollut kaapissa siinä kohtaa jo vuoden käyttämättä ja oli siis jo yli kolme vuotta vanha, niin tää äiti hajotti sen, kun tajusi, että luuri oli mun vanha).
Minunkin mieheni lasten äiti suuttui, kun ostin joskus lapsille pari palapeliä ja vaatteita meille. Kuulemma mun ei tarvi sellaisia ostaa, on miehen homma ostaa ne. Kuitenkaan miehen ostamat (kirppari)vaatteet eivät ole hyviä, uutta pitää olla. Minä ostan välillä uutta ja välillä kirppikseltä, mutta eipä kelpaa. Luulen, että lapset ei nykyään edes kerro äitilleen, jos meillä on heille jotain uutta. Ja siis vaatehankinnat teen edelleen minä, koska miestä ei kiinnosta missä rytkyissä ne lapset kulkee.
Minusta on ihan normaalia tuoda tuliaisia matkalta. Itsekin varmaan toisin lapsipuolille, jos he asuisivat meillä esim. viikko/viikko tai olisivat juuri meillä, kun tulen matkalta.
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 07:57"]
Tytön isi ja oli aivan innoissaan ja ja ....:D
Kuule, tunnen sinut vakioprovoilija jo tyylistäsi :D
Keksi parempi tarina tälle päivää.
Hyvä yritys :D
Olenkohan ollut liian kauan palstalla, kun tunnen jo vakioporvoajien kirjoitystyylin
[/quote]
Ehkä olet ollut, mutta ennen kaikkea sun kanttaisi hankkia elämä itelles :D Mitä väliä sillä on onko joku aloitus oikea ongelma vai satuilua? Kai siitä silti saa keskustella? Mutta kerropa sitten itse, mikä olisi "parempi tarina tälle päivälle"? Tuollaista tapahtuu oikeasti täällä oikeassa elämässä paljon, että äiti alkaa vihata äitipuolta ja kaikkea, mitä äiti puoli oman lapsen eteen tekee.
Meilläkin oli sama juttu aikanaan, sillä erolla vaan, että myöskään isän ostamat lahjat eivät olleet sallittuja. Lapsi tuli tapaamisille liian pienissä, kuluneissa ja joskus likaisissakin vaatteissa, mutta uusia ei olisi saanut antaa. Kävi ilmeisesti aika tavalla äidin luonnolle, ettei avioeron jälkeen oikein pärjännytkään eikä se ihana uusi mies sitten elättänytkään koko porukkaa eikä elintaso noussutkaan täysin uusille tasoille. Kävikin päinvastoin.
Emme sitten antaneet enää mitään mukaan äidin luo ja kielsimme sukulaisia puhumasta perhe-elämästämme exälle.
Et tehnyt väärin. Pitäkää vain vaatteet siellä isän luona ja tehkää jotain, johon juhlamekko on sopiva vaate.