Lue keskustelun säännöt.
Hermot menee, masentaa, ahdistaa..
26.06.2013 |
Näin ekaksi haluan sanoa, että toivon, että täydelliset äidit jättävät kommenttinsa sanomatta, tiedän sen sanomattakin, että teen väärin. En tarvitse siis lisää lannistusta vaan tukea miten pystyn muuttumaan.
Itse ongelmaan. Olen kotona äitiyslomalla. Esikoinen on koht 2,5 vuotias ja hänellä on erittäin raskas uhmavaihe meneillään. Kuopus 8 kk. Alan olemaan loppu. Esikoisen kanssa saa joka asiasta kinastalla, tapella, komentaa, kaikki asiat tehdään ihan päinvastoin mitä pyydetään. Yhtä vääntöä koko elämä.
Alan olemaan niin poikki, että esikoisen tehdessä "tuhmia" huudan, karjun ja suutun kovasti. En vaan jaksa, ollaan kokeiltu nätisti puhumiset, suunnattu toiseen tekemiseen, jäähypenkit. Mikään ei auta. Esikoinen karjuu minulle (kenties minulta opittua? Tai varmasti onkin), paiskoo ovia, heittelee tavaroita kun suuttuu. Tulee jopa lyömään minua (tässä kohtaa sanon, että se ei ole minulta opittua, en satuta lapsiani. Huudan ja karjun ainoastaan). Vaikka sekin on ehkä henkistä satuttamista en tiedä? Kuitenkin alan olemaan loppu tämän asian kanssa.
Mies on päivät pitkät töissä, 4 päivää viikosta poissa ties missä työreissulla ja olen lasten kanssa kahden. Muut päivät, kun mies on kotona hän ei tee mitään. Suoraan sanottuna ei yhtikäs mitään. Olen kyllästynyt koko mieheen, mä hoidan, lapset, kodin, kaupassa käynnit, kaiken muut. Mies tuo rahaa perheeseen. Itse olin esikoisen ja kuopuksen välissä töissä ja silloinkin hoidin kaiken.
Nykyään ihan pikku jututkin ärsyttävät. Esim. jos esikoinen on vessassa ja pyytää pyyhkimään, ni se olen minä kenen sinne täytyy mennä, mies ei tee elettäkään poistuakseen telkkarin tai tietokoneen äärestä, kun on kotona.
Olen yrittänyt laskea 10 ja rauhoittua. Poistunut huoneesta, mutta huutava esikoinen tulee perässä. Mä en tiedä mitä tehdä. Itken päivittäin tämän asian takia, mulla on niin paha mieli siitä, että raivoan ja huudan esikoiselle. Tiedän, että uhma on normaalia, se menee ohi. Se pitää vain kestää, ottaa iisisti, mutta en pysty siihen. Olen niin yksin tämän asian kanssa ja oman jaksamiseni.
En uskalla puhua neuvolassa, pelkään kenties, että joku vie lapset multa pois. He ovat kaikkeni ja rakastan heitä yli kaiken. Silti käyttäydyn näin. Mies ei tue mua yhtään tämän asian kanssa, olen yrittänyt puhua. Hän on todennut, että ei mulla täällä niin raskasta voi olla.
Anteeksi, jos vuodatukseni on liian pitkä. Pakko oli purata tunteita jonnekkin.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu sen luuserimiehesi kanssa vakavasti ja sano että alkaa hommiin tai palkkaa kodinhoitajan.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 15:57"]
Puhu sen luuserimiehesi kanssa vakavasti ja sano että alkaa hommiin tai palkkaa kodinhoitajan.
[/quote]
Keskustelu sen laiskan paskan kanssa ei auta. Sitä ollaan yritetty liian monta kertaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 15:57"]
Puhu sen luuserimiehesi kanssa vakavasti ja sano että alkaa hommiin tai palkkaa kodinhoitajan.
[/quote]
Keskustelu sen laiskan paskan kanssa ei auta. Sitä ollaan yritetty liian monta kertaa.
ap
Enkä ymmärrä miksi koneeni laittaa viestini kahteen kertaan. Pahoittelen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 15:57"]
Puhu sen luuserimiehesi kanssa vakavasti ja sano että alkaa hommiin tai palkkaa kodinhoitajan.
[/quote]
Keskustelu sen laiskan paskan kanssa ei auta. Sitä ollaan yritetty liian monta kertaa.
ap
[/quote]
No mitä vaihtoehtoja sulla sitten on? Hyväksyt sen ja teet itse, tai häivyt ja annat luuserin mädäntyä sotkuihinsa.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 15:57"]
Puhu sen luuserimiehesi kanssa vakavasti ja sano että alkaa hommiin tai palkkaa kodinhoitajan.
[/quote]
Keskustelu sen laiskan paskan kanssa ei auta. Sitä ollaan yritetty liian monta kertaa.
ap
[/quote]
No mitä vaihtoehtoja sulla sitten on? Hyväksyt sen ja teet itse, tai häivyt ja annat luuserin mädäntyä sotkuihinsa.
[/quote]
En haluaisi sotkea lapsia tähän, tai siis eroon, jos se
ap
näyttää olevan ainut mahdollisuutemme. Esikoinen kuitenkin kaipaa isää paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän tilanne on tosi paskan kuuloinen :( Mutta sulla ei oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kuin pakottaa ukko tekemään osansa. Sun pitäisi päästä myös itse pois talosta pariksi tunniksi joka päivä kun ukko on kotona ja sen tulisi pärjätä penskojen kanssa kolmistaan sen aikaa.
Ei sulta kukaan ole tuon perusteella lapsia ole pois ottamassa, että puhu vaan neuvolassa jos siltä tuntuu. Saattaisi olla mahdollisuutta esim. pariterapiaan. Miehet ei yksinkertaisesti tajua, mitä on olla 24/7 kiinni lapsissa. Varmaan potkisin ukon pois, jos ei ala tajuta.
Tuo varmaaan risoo vielä enemmän tilanteessa, että lapsilla on siinä perheessä isäkin, mutta se ei tee mitään. Pistää vihaksi sun puolesta! Itsellä toi varmaan koko tilanteen päälle ois se viimeinen niitti. Mieti oisko sun helpompi olla, jos sun ei tarttis kattella sitä saamatonta miestä siinä saman katon alla? Helpottaisko se lopulta oloa kun tietäis, että on ja asuu yksin lasten kanssa eikä voi silloin odottaakaan toiselta mitään? Eroamista ei kyllä kannata tosiaan heppoisin perustein tehdä. Se on raskas paikka.
En oikein osaa neuvoa, mutta voin lohduttaa sillä, että et ole todellakaan ainoa, joka tuskailee ja on väsynyt ja tuntuu, ettei jaksa. Olen ollut siinä tilanteessa itsekin kun lapset oli pieniä. Se oli välillä TODELLA raskasta, muistan kyllä. Sua ei kyllä yhtään auta tieto, että kun lapset on nyt isompia, on elämä monin tavoin leppoisampaa ja helpompaa. Sitä vaan jotenkin meni sen raskaan ajan hampaat irvessä, joskus iltaisin itkin kun lapset nukkui, olin niin poikki, saatoin joskus kesken päivänkin lukittautua hetkeksi vessaan vollottamaan.
Minä jäin tahtomattani yksin lasten kanssa kun oli kolme lasta, 0-4v. ikähaitarilla. Ei ollut helppoa ei, mutta jotenkin siitä vaan sitten pääsi eteenpäin, päivä kerrallaan. En mä oikein osaa muutakaan kun toivottaa hurjasti jaksamista ja toivoa sulle hurjasti voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella on ihan normaalia uhmaa. Yritä, vaikka tiedän miten vaikeaa se on, pysyä iloisena ja rauhallisena vaikka toinen miten uhmaisi ja huutaisi. Kokeile korvatulppia jos se auttaisi viemällä pahimman metelin ja huudon. Usein itseäni ainakin ärsyttää eniten just se itku ja huuto, ei varsinaisesti itse kiukuttelu.
Pakko sanoa, että miehesi kuulostaa tosi paskalta. Ei tosiaan ole muuta mahdollisuutta kuin miehen alkaa ottaa osaa perheen elämään muutenkin kuin vain rahaa tuomalla. Oletko yrittänyt kertoa, miten väsynyt olet ja että pelkäät katkeroituvasi miehelle jos hän nyt kun häntä eniten tarvitset, jättää sinut pulaan.
Onko miehelläsi lomaa? Voisitko olla siitä lomastajoitakin päiviä poissa kotoa (niin että hän vastaisikaikesta ja saisi vähän tuntumaa kotona olemiseen)? Voisitteko palkata esim 1-2 kertaa viikossa lapsenvahdin esim. 2 tunniksi? kävisit silloin jumpassa, kaupoilla tai olisit kotona jos he olisivat poissa? Toinen juttu on se että esikoisen tilannetta voisi auttaa jos hän joskus saisi kahdenkeskistä aikaa joko sinun tai isansä kanssa? Itse menin tuon ajan tuolla lapsenvahtisysteemillä, tosin en useinkaan voinut jättää molempia vaan toinen lapsi oli usein mukana. Mutta joskus molemmat jäi. Jos mikään näistä ei toimi, ota asia puheeksi neuvolassa...ei sinulta lapsia viedä, sieltä voisi tulla jotain neuvoa tai apukeinoja tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miehelle ehdottanut pariterapiaa. Hän ei kuulemma ole sellaisen tarpeessa, että jos haluan mennä sellaiseen niin saan mennä yksin puimaan omat ongelmani, hänellä niitä ei kuulemma ole. Olen myös sanonut suoraan, että en jaksa tätä kauaa, ja tätä vauhtia ero on edessä. Mies on todennut, että ei halua erota, luvannut muuttua, muutosta ei ole tapahtunut.
Olen pariin otteeseen lähtenyt miehen tullessa töistä kotiin samalla oven avauksella pyöräilemään ja selvittämään päätäni. Kotiin tullessa täällä on joko kaaos, molemmat lapset huutaa tai sitten esikoinen on lykätty telkkarin eteen katsomaan lasten ohjelmia ja kuopusta mies yrittää hyssytellä ja hiljentää.
Mies on niin itserakkaan oloinen, että laittaa kaikessa aina itsensä kaiken edelle, perässä tulevat vasta muut.
Olen muutamaan otteeseen miettinyt, että laitan hänelle kaksi vaihtoehtoa, joko terapia tai ero. Vielä en ole tätä tehnyt, mutta pariin otteeseen on käynyt mielessä.
Toisaalta, meillä on tilanne se, että en tiedä pärjäisinkö tällä hetkellä rahallisesti kahden lapsen kanssa. Äitiysloman tulot ei kuitenkaan ole niin huimat. Lisäksi rahatilanne vaikuttaa siihen lapsen vahdin palkkaamiseen sun muuta.
Mä luulen, että mun tilannetta helpottais jo se, jos mies tosiaan osallistuis arki askareisiin. Kaikki se lapsen vahtiminen, komentaminen, hänen kiukutteluidensa vastaan ottaminen jää mun harteille. Mies luistaa tilanteista ja antaa lapsen tehdä oikeastaan ihan mitä vaan. Hänen kommennuksensa taitaa olla oikeastaan siinä, kun komentaa lapsen pois telkkarin edestä, että mies näkee ohjelmansa.
Päivittäin tulee tosiaan itkettyä asian kanssa, sitten se hetkeksi helpottaa, kun saa pahan olon tunteensa purettua, mutta sama meininki jatkuu seuraavana päivänä.
Mä tiedän, että esikoisen uhma on normaalia, tiedän, että se on ohi jossain vaiheessa, tässä tilanteessa näiden kaikkien yhdistelmä tuntuu liian raskaalle mun kannettavaksi. Tuntuu, etten vain jaksa, vaikka on pakko jaksaa. Lastenkin takia on pakko jaksaa, sitten taas toisaalta tulee niin paha mieli siitä huutamisesta, että onko tässä touhussa enää mitään järkeä.
ap
Kenelläkään ei neuvoja?
ap