Valtio vs. Räsänen vrt. Kiinan pakkoabortit
Höh. Kauhea haloo yhden Räsäsen sanomisista taas. Ja irroitettuna asiayhteydestä.
No miettikää vähän itse. Kiinassahan VALTIO käski tappaa kaikki lapset, jotka olivat syntymässä sen yhden lapsen politiikan lisäksi. Eli miljoonien naisten KOHTUUN tapettiin lapsi jopa vielä 7.llä raskauskuukaudella. Ettekö ole te turhasta kohkaajat lukeneet edes lähihistoriaa?
Ne, joiden omatunto ei sallinut tuota jälkiaborttia (so. Keskosen/lapsen murhaa), karkasivat tai maksoivat hirveät sakot 2. lapsensa syntymisestä. Oli siis RIKOS synnyttää lapsi (varsinkin tyttölapsi) Kiinan valtion mukaan.
Silloin monet kristityt tai muut syvästi omantunnon/ vakaumuksensa ääntä kuuntelevat toimivat toisin. Säästivät lapsensa hengen vaikka salaamalla raskauden, alistuivat muun perheen terrorisointiin, uhkailuihin, pahoinpitelyihin jne.
Eikö edes tämä lähihistorian tosi, äärimmäistä surua ja tuskaa aiheuttanut kuvio avaa teille sitä mahdollisuutta, että USKONTO ja eettinen periaate VOI joskus todella olla oikeammassa kuin VALTIO ja rahan ajatteleminen?
Ja tätäkö ei saisi ääneen sanoa? Miksi ei? Sillä elämä on. Maailmassa on paljon valtioita, jotka jatkuvasti rikkovat ihmisoikeuksia. tähän mahdollisuuteenhan Räsänen viittasi. Eikö Suomesta löydy enää sisälukutaitoisia ihmisiä, kaiken uskonnonvastaisen kiihkoilunsa ohella enää?
Entä Jehovan todistajat - miski he saavat ihan rauhassa omantunnon eli USKONTONSA vuoksi jättää menemättä asepalvelukseen/ edes siviilipalvelukseen? He EIVÄT ole kristittyjä.
Miksi hyysäätte kaikki muita uskontoja Suomessa, mutta kristinusko, jonka arvopohjalle Suomenkin tasa-arvoi ja koulutus puhtaast rakentuu, onkin yhtäkkkiä kamala mörkö?
Minkä muun uskontokunnan johtaja Suomen pääkaupungissa, siis Helsingissä, on NAINEN? Kristinusko on tasa-arvoisin uskonto. Myös nykymaailmassa. MYÖS homo-kysymyksessä!
silti, vain kristinuskoa ja Suomen ev.lut. kirkkoa lyödään näi. Järjettömästi julkisuudessa, ihan jatkuvasti.
Jos ette usko, mitä kiinalaisista sanoin, googlettakaa. Ihan vasta oli HS Kuukausiliitteen juttuna se kiinalainen kirjailija, joka on vasta vuosien päästä kirjoittanut miljoonien naisten tuskasta. Myös omastaan, kun hylkäsi lapsensa, antoi tyttönsä pois.
Miettikää ihmiset joskus ihan itse, please.
Kommentit (18)
Jep, on vaan niin coolia, "fiksua" ja muodikasta vihata päivi räsästä, ettei omia aivoja edes tarvita, riittääkun haukkuu suu vaahdossa, ei tarvitse edes ymmärtää lukemaansa.... hohhoijaa, mitä jos ajattelisitte oikeasti ihan itse?
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:12"]
Huono vertaus. Päivi Räsänen fundamentalismissaan on hirvittävä hahmo ja on pöyristyttävää, että meillä on noin kapeakatseinen ihminen ministeritasolla. No, Kokoomus joutui heidät ottamaan hallitukseen, jotta enemmistö saatiin, mutta kyllä luulen että aika pitkin hampain. Parlamentaarisesti Räsäsellä on enemmän valtaa kuin mitä hänelle äänien puolesta kuuluisi.
[/quote]
Voisitko perustella miksi vertaus on huono?
TÄYSIN samaa mieltä. Vihervasurit haluaa eroon Räsäsestä, koska hän on ikäisekseen kaunis nainen, naisellinen, helvetin fiksu ja erottuu liikaa edukseen kun porukka vertaa vihervasurivammaisiin. Mediassa ääliöt koittaa saada Räsäselle potkut. Surullista toimintaa taas kerran pravdapaskamedioilta. Koskaan en ole kd:tä äänestänyt, mutta tälläisten ajojahtien jälkeen tekisi mieli.
http://www.paivirasanen.fi/ajankohtaista/17-blogit/591-suomen-lakia-on-noudatettava
"Mihin ns. suvaitsevaistolta unohtui Evelyn Beatrice Hallin tunnettu lausahdus: "Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa niin"? Ajatusmalli, joka on todellisen vapaamielisyyden aatelistunnus. Räsänen ei ole mikään maailman diplomaattisin poliitikko, mutta hänen herättämänsä raivoisat reaktiot kertovat lähinnä "suvaitsevaiston" tekopyhyydestä ja patologisesta tarpeesta liputtaa omaa moraalista ylemmyyttään."
En minä ainakaan vihaa Päivi Räsästä. Yksityishenkilönä voisi höpöttää mitä lystää. Mutta ministerinä tilanne on toinen. Räsäsen sanomisia ei ole irrotettu mistään, vaan kyllä hän ihan tarkoittaa mitä sanoo ja se mitä hän sanoo uskonnosta ja valtiosta on sellaista, joka ei sovi demokraattiseen moderniin valtioon.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:12"]
Huono vertaus. Päivi Räsänen fundamentalismissaan on hirvittävä hahmo ja on pöyristyttävää, että meillä on noin kapeakatseinen ihminen ministeritasolla. No, Kokoomus joutui heidät ottamaan hallitukseen, jotta enemmistö saatiin, mutta kyllä luulen että aika pitkin hampain. Parlamentaarisesti Räsäsellä on enemmän valtaa kuin mitä hänelle äänien puolesta kuuluisi.
[/quote]
Pöyristyttävintä on kaltaistesi ihmisten valtioon kohdistama palvonta. Valtio on teille kaikkivoipa isä joka tietää paremmin kuin hallintoalamainen itse mikä on tälle parhaaksi. Lailla ja oikeudella ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään vaikka orjasieluiset ihmiset niin usein kuvittelevatkin.
Miten tuo Kiinan yhden lapsen politiikka liittyy mitenkään uskontoon?
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:22"]
Miten tuo Kiinan yhden lapsen politiikka liittyy mitenkään uskontoon?
[/quote]
Voi toope................................. Se liittyy siihen valtioon ja lakeihin.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:12"]
Huono vertaus. Päivi Räsänen fundamentalismissaan on hirvittävä hahmo ja on pöyristyttävää, että meillä on noin kapeakatseinen ihminen ministeritasolla. No, Kokoomus joutui heidät ottamaan hallitukseen, jotta enemmistö saatiin, mutta kyllä luulen että aika pitkin hampain. Parlamentaarisesti Räsäsellä on enemmän valtaa kuin mitä hänelle äänien puolesta kuuluisi.
[/quote]
Huono vertaus? Mutta itse et osannut argumentoida senkään vertaa? Se meni sulla vaan tohon haukkumisee sitten, mikä ei liity asiaan millään lailla.
ohis
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:37"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2013 klo 23:22"]
Miten tuo Kiinan yhden lapsen politiikka liittyy mitenkään uskontoon?
[/quote]
Voi toope................................. Se liittyy siihen valtioon ja lakeihin.
[/quote]
Niin, eli valtio ja sen lait eivät ole mitään ylimpiä totuuksia, vaan ihmisten tulisi pohtia myös omia arvojaan eikä sokeasti noudattaa lainsäädäntöä? No tottakai, kyllähän tuon nyt ymmärtää jokainen aikuinen ihminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sisäministerin olisi ok kehoittaa kansaa rikkomaan lakia mikäli heidän uskontonsa on ristiriidassa sen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 01:26"]

Pistähän sitaatti (linkkeineen) jossa anarkisti-päivi kehoitti kansaa rikkomaan lakeja ;)
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 01:36"]
Pistähän sitaatti (linkkeineen) jossa anarkisti-päivi kehoitti kansaa rikkomaan lakeja ;)
[/quote]
"Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä."
Jumala käskee mm. kivittämään homot, eikö Jumalan totteleminen siis ole Suomen lakien rikkomista?
Tämä aloitus on aivan pöllö ja osuu omaan nilkkaansa, sillä mikäli valtion ja lakien välisestä suhteesta, valtion määräysvallasta puhutaan yhtäläisyys ei ole Kiinan pakkoaborttien ja Suomen lakien välillä vaan Kiinan pakkoaborttien ja Räsäsen lainsäädännöllisen tähtäimen eli abortit kieltävän lainsäädännön välillä.
Sekä Kiina että Räsänen pyrkivät säätelemään naisen oikeutta omaan ruumiseensa lainsäädännön keinoin. Suomen lainsäädäntö ei tätä tee, vaan antaa naisen päättää itse, oman eettisen harkintansa perusteella. Räsäsen halu päättää jokaisen puolesta, määrätä yksilöä = Kiina.
Hyvä kirjoitus AP! Ja numero 5.
Päivi Räsäsen kannanotot on niin voimakkaan tosia ja eettisesti ja moraalisesti oikeita, että eihän väärämieliset ihmiset niitä kestä.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 09:11"]
Hyvä kirjoitus AP! Ja numero 5.
Päivi Räsäsen kannanotot on niin voimakkaan tosia ja eettisesti ja moraalisesti oikeita, että eihän väärämieliset ihmiset niitä kestä.
[/quote]
"Väärämieliset" - just. Varsinaisia rakakuden airuita nämä Räsäsen perässähiihtäjät.
Eiköhän Räsäsen homma päättäjänä olisi olla rakentamassa sellaista yhteiskuntaa, jonka lait eivät ole niin hirviömäisiä että niitä on pakko rikkoa?
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 08:00"]
Tämä aloitus on aivan pöllö ja osuu omaan nilkkaansa, sillä mikäli valtion ja lakien välisestä suhteesta, valtion määräysvallasta puhutaan yhtäläisyys ei ole Kiinan pakkoaborttien ja Suomen lakien välillä vaan Kiinan pakkoaborttien ja Räsäsen lainsäädännöllisen tähtäimen eli abortit kieltävän lainsäädännön välillä.
Sekä Kiina että Räsänen pyrkivät säätelemään naisen oikeutta omaan ruumiseensa lainsäädännön keinoin. Suomen lainsäädäntö ei tätä tee, vaan antaa naisen päättää itse, oman eettisen harkintansa perusteella. Räsäsen halu päättää jokaisen puolesta, määrätä yksilöä = Kiina.
[/quote]
Juuri näin.