Te joita on petetty pitkässä parisuhteessa...
...ja suhteenne päättyi. Miten olette uusissa suhteissanne pystyneet luottamaan ja "heittäytymään" uuden ihmisen kanssa?
Minusta tuntuu, että en enää uusissa suhteissa saavuta sellaista "henkistä yhteyttä" ja syvää luottamusta, kun päättyneessä suhteessa oli (tai siis luulin että oli). Mietin, että johtuuko se hylätyksi tulemisen traumasta vai onko suhteet muuten pielessä. Tuntuu siltä, että ei sellaista aitoa kumppanuutta taida ollakaan enää missään. Ainakaan minua varten.
Kommentit (2)
Minua ei ole koskaan petetty, joten en ole ehkä oikea ihminen siinä mielessä arvioimaan asiaa, mutta.. Minulla oli samanlainen ongelma aikanaan ja sen takana oli huono itsetunto ennen kaikkea ja siihen johtaneet syyt, joita en tähän jaksa alkaa erittelemään. Sitten koin ahaa elämyksen siitä, että pelkään enemmän sitä etten kestä jos minut jätetään/petetään tms, kuin sitä että minut jätetään/petetään. Totesin lopulta, että kyllähän minä sen kestän, se sattuu, mutta en siihen kuole. Nyt on ollut vapaampi olo uudessa suhteessa, tosin mieskin vaikuttaa luotettavammalta ja on paljon enemmän tosissaan kuin exäni. Mutta joo, en osaa tuohon pettämisen jättämään traumaan sanoa mitään. En kuitenkaan olisi niin jyrkkä kuin nro 2 ja sanoisi että suhteesi ovat muuten pielessä..
Ei mitään ongelmaa. Nykyinen mieheni on luotettavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin se ensimmäinen petturiaviomies - ihan alusta asti. On ollut helppo luottaa, kun mies teki "luonnostaan" kaikkensa, jotta tietäisin hänen olevan luotettava. Sanoisin, että sinun suhteesi ovat muuten pielessä.