Lue keskustelun säännöt.
Lapsesi isästä eronnut: kaduttaako ero?
07.03.2013 |
Häilyn eron partaalla. Olen todella pitkässä suhteessa, ja samaa eroasiaa olen pohtinut niin kauan kuin jaksan muistaa. Parisuhteemme ongelmana on kautta aikojen ollut pääasiassa temperamenttien törmäily, eli käytännössä riitely ja ainakin itse kokemani ahdistus, toisen kanssa olemisen vaikeus ja raskaus. Eli ei mikään yksittäinen syy, vaan vain iiäti jatkuva vääntäminen ja toisen ottaminen hermoon. Toisaalta näiden vuosien aikana koetut asiat ja tilanteet ovat aiheuttaneet sen, etten juurikaan enää pysty rakastamaan miestäni. Terapiassa on käyty aikoja sitten.
Mieheni ei halua erota, mutta mietin pitäisikö tehdä lopullinen siirto, ja elämä voisi muuttua paremmaksi. Nyt kuitenkin kun etsin keskusteluja erosta, vaikuttaa siltä, että eroaminen on hirveistä hirvein asia, eikä sitä pidä tehdä. Ihmisten kirjoitukset toistavat kokemuksia "pakkoeroista", eli heidät on jätetty, tai katumista "hyväksy se, mitä on tullut tehtyä (=erottua)" ikäänkuin oletus olisi, että kaikki katuvat eroamistaan. En voi uskoa, että huonoista suhteista eroavat katuvat katkerasti! Mutta siltä vaikuttaa. Nuo nettikeskustelut ovat ennenkin saaneet minut yrittämään vielä, kun viimeisetkin rohkeuden rippeet katoavat niitä valitusvirsiä lukiessa.
Pyytäisin siis kertomuksianne teiltä, äideiltä, että onko ero ollut kuolemaan verrattavissa oleva hirveä asia, joka on "tullut tehtyä" eikä sitä peruutettuakaan voi? Sitä paitsi, onhan avioerossakin harkinta-aika - eiköhän puoli vuotta ole ihan riittävä aika miettiä haluaako tätä? Ellei sitten ole tullut pikaistuksissaan potkittua miestä pihalle.
Kommentit (8)
Elämäni paras päätös oli erota. Ei ollut helppo juttu. Oikeudessa tapeltiin kaikesta ja myös lapsista. Sinä päivänä, kun jätin mieheni, aloin kukoistamaan. Olin onnelllinen. Sen huomasivat kaikki. Prosessi on ollut sen arvoinen ja on ollut itkupotkuraivareita jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli pakko erota miehen alkoholismin takia, surullistahan se oli, mutta pakko mikä pakko. Minä ja lapsi olemme saaneet paljon paremman elämän. En tiedä teidän tilanteesta, että missä se raja menee, toisaalta ei saisi luovuttaa jos ei ole tehnyt aivan kaikkea, eikä saisi erota liian heppoisin syin (esim.kyllästyminen toisen naamaan) mutta parasta lapsille on se että eivät joudu elämään tuollaisessa ilmapiirissä.
Erosin täsmälleen samassa tilanteessa, ja se oli elämäni PARAS ratkaisu. Olen nyt onnellisessa liitossa (ollut 7 v) ja kiitän joka päivä onneani.
Eroamista en kadu tippaakaan mutta olen surullinen siitä että minulla tai lapsellani ei ole ydinperhettä jossa elää. Näin nyt kuitenkin vain on, eikä liitossa pysyminen olisi ollut sen parempi ratkaisu. Ehkä olen katkera siitä että aikoinaan valitsin väärin?
Niin ja minun eksäni on väkivaltainen alkoholisti, ero oli välttämätön. (Ja ei ollut alkoholisti eikä väkivaltainenkaan kun aikoinaan yhteen mentiin, niin se elämä kuljettaa...)
Jo koittaisit ensin päästä eroon tuosta ahdistuksesta, muuttuisiko liitto paremmaksi. Kyllä meilläkin riidellään välillä mutta ei siitä kukaan ahdistu tai suutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 2, viestisi sai minut purskahtamaan itkuun. Haluaisin niin kovasti itsekin olla vielä joskus oikeasti onnellinen. Tuntuu, että kun luen netistä eroaiheisia juttuja, koko asian vaikeus paisuu vielä potenssiin 20 siitä, mitä se ajatuksissani olisi.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.03.2013 klo 10:52"]
Jo koittaisit ensin päästä eroon tuosta ahdistuksesta, muuttuisiko liitto paremmaksi. Kyllä meilläkin riidellään välillä mutta ei siitä kukaan ahdistu tai suutu.
[/quote]
Voin lähettää mieheni teille riitelemään, hän ei myöskään ahdistu ainaisesta eripurasta ja riitelystä.
ap
Ero on ollut kyllä ehdottomasti elämäni paras ratkaisu.
Vaikka oli hemmetin raskasta koko eroprosessi, ex-mies muuttui täysin tunnistamattomaksi käytökseltään, niin se oli täysin sen väärti.
Elämästä tuli kevyempää, kaikesta huolimatta, kun ei enää tarvinnut odottaa riitoja tms. Tietysti oli mukana pitkään lasten ikävä, mutta kun heidänkin olonsa selkeästi kuitenkin parani koska ei heidänkään tarvinnut enää jännittää koska äidillä ja isällä hermot menee, niin on ollut kaiken arvoista.
Nyt mulla on miellyttävä, rauhallinen ja rakkautta sisältävä parisuhde, joka perustuu keskuteluihin ja ymmärtämiseen (ja villiin seksiin) keskinäisen kunnioituksen lisäksi.