HIMASELLE hätäiltiin tohtorinhattu (hs kopioituna)

Niin siinä sitten käy, kun tiedemiehet hyysäävät tiedepoikiaan.

"Työn laatu kärsi, koska Pekka Himasesta haluttiin Suomen nuorin filosofian tohtori ja 21-vuotispäivä painoi päälle.

Kun Pekka Himanen syksyllä 1994 valmistui Suomen kautta aikojen nuorimmaksi filosofian tohtoriksi, taustalla oli määrätietoinen ennätyksen tavoittelu.

Nyt Himanen on piiloutunut kohulta, joka syntyi valtioneuvoston tilaamasta tulevaisuusselvityksestä. Parikymmentä vuotta sitten Himanen oli sankari, lähes lapsinero.

Nuoruusennätys oli monien mielessä, kun 20-vuotiaan Himasen väitöskirjaa muokattiin julkaisukuntoon.

"Kyllähän siinä tietenkin oli sellainen maku. Oli vähän kysymys kilpailusta ystävällisessä hengessä", sanoo toinen väitöskirjan esitarkastaja, emeritusprofessori Reijo Työrinoja.

"Tehtiin töitä kesä väitöksen parissa."

Himasen työn ohjaaja oli 24-vuotiaana tohtorin tutkinnon suorittanut Esa Saarinen, joka oli ottanut nuoren lupauksen suojatikseen.

"Pekka halusi väitellä nopeasti, se oli ihan selvä. Olinhan minäkin tehnyt niin, ja muutkin. Se, että väittelisin alle 25-vuotiaana, oli jonkinlainen sisäinen kimmoke", Saarinen kuvailee.

Himanen sai tohtorinhattunsa Helsingin yliopistosta arvioimalla brittifilosofi Bertrand Russellin uskontokritiikkiä.

Työrinoja muistelee Himasen olleen hyvä ohjattava, joka otti neuvot ja kritiikin vastaan. Esitarkastajat halusivat erityisesti kohdentaa nuoren väittelijän työtä paremmin.

Himasen hämmästyttävän laaja, 365-sivuinen pro gradu -tutkielma oli valmistunut vain vuotta aikaisemmin. Tämä näkyi väitöstyössä.

"Rönsyilyä oli aika paljon", Työrinoja sanoo.

Saarisen mielestä "valtava työteliäisyys" on Himasen avainpiirteitä.

Arvosanaksi Himasen työlle tuli magna cum laude approbatur eli hyvä. Sen antoi väitöskirjan tarkastaja, professori Eerik Lagerspetz.

Lagerspetzin lausunto oli pääosin kiittävä, mutta myös hän toi esiin kiireen.

Jos Himanen olisi tutkinut Russellin painamatonta aineistoa ja löytänyt siitä uutta, väitöskirjasta olisi voinut tulla kansainvälinen läpimurto, Lagerspetz arvioi.

"Sitoutuessaan tiukkaan väittelyaikatauluunsa Himanen on – epäilemättä harkitusti – asettanut tavoitteensa alemmaksi", lausunnossa lukee.

Väitöstilaisuus järjestettiin Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasalissa 15. lokakuuta 1994, vain neljä päivää ennen Himasen 21-vuotispäivää.

"Onhan siinä oma pointtinsa, että jos vaihtoehtoina on väitellä 20- tai 21-vuotiaana, niin harva valitsee sen jälkimmäisen", Saarinen sanoo.

Yleisöä oli poikkeuksellisen paljon, koska nuoresta väittelijästä oli jo tehty lehtijuttuja. "Julkisuuden tapahtuma", kuvailee yliopiston nykyinen kansleri Ilkka Niiniluoto. Hän toimi väitöstilaisuudessa kustoksena eli puheenjohtajana.

Niiniluodon mukaan Himanen täytti samat vaatimukset kuin muutkin väittelijät. Nopea valmistuminen johtui ennen kaikkea innostuksesta.

"Yleensä ihmiset tekevät pidempään väitöskirjaa ja jäävät hiomaan sisältöä. Tässä tapauksessa Himanen valitsi nopean etenemistien."

Entä vaikuttaako ennätysjahti tieteen tekoon yleisemmin? Helsingin yliopiston rehtorina vuosina 2003–2008 toimineen Niiniluodon mielestä ei vaikuta.

"Ei se ennätysten tavoittelu kovin tavallista ole, ja toisaalta meillä tehdään väitöskirjoja usein turhankin kauan."

Pekka Himanen ei vastannut HS:n yhteydenottopyyntöihin" (hs 7.3.2013)