Olemme kai eroamassa :( Mies lähti ja jätti minut lasten kanssa yksin!
Olemme koko perhe kipeänä. Minä olin valvonut nuorimman kanssa edellisen yön ja ollut vielä töissäkin edellispäivänä. Olin siis hyvin väsynyt ja odotin että mies huolehtisi lapsista enemmän, sekä minusta. Piti lähteä apteekkiin ja hakemaan ruokaa, odotin toki että mies lähtisi, siis tarjoutuisi ihan itse. Se olisi hänen huolenpitoaan meistä.
No mies sitten tokaisi että olen laiska, kun en saa aikaiseksi lähteä. Minä sanoin että mies on akka, kun ei pysty huolehtimaan perheestään, vaan minä joudun kipeänä valvomaan ja lähtemään kauppaan. Mieskin oli kipeä, mutta sentään nukkunut.
Yritin monta kertaa pyydellä anteeksi sitten myöhemmin, mies ei vastannut. Tänään sitten kyllästyin ja sanoin etten aio enempää madella, ole sitten vihainen. Mies paiskoo tavaroita ja katsoo halveksien minua. Kysyin jo, mitä voin enää tehdä kuin pyytää anteeksi?? En kuulema mitään.
Mies ei ole ollut ikinä väkivaltainen mutta alkoi kuitenkin pelottaa sen katse, pyysin lähtemään kuun loppuun mennessä. Lisää paiskomista ja sanoin että ehkä parempi lähteä jo tänään. Varmaan meni äidilleen, on aika läheinen äitinsä kanssa. Minä en ole enää ollenkaan väleissä anopin kanssa, kun pitää mua paholaisena pojalleen ja vertailee ex-vaimoon jatkuvasti. EN ole samanlainen kuin ex-vaimo.
Nytkö se oli tässä sitten :(
Kommentit (6)
No aika pienestä katkesi kamelin selkä molempien osalta, jos tuo oli koko tarina.
P.S. Viestin numerovarmistus on 666! :O
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 11:25"]
No aika pienestä katkesi kamelin selkä molempien osalta, jos tuo oli koko tarina.
P.S. Viestin numerovarmistus on 666! :O
[/quote]
Joo, mä kyllä myönnän että oli tyhmä naismainen odotus vaan että mies älyäisi itse tarjoutua lähtemään. Lisäksi tietenkin oon ollut ääliö ja haukkunut miestä aikaisemminkin akaksi. Toisaalta taas mies on arvostellut mun seksitaitoja ja pyydellyt samaa mitä exältäkin sai, ja vielä ihmetteli että mulla on ollut niinkin paljon miehiä menneisyydessä, että miksi. Loukkaannuin silloin mutten älynnyt vetää tuollaisia pultteja kuin hän nyt.
ap
Joo ei kai tähän ookaan mitään sanottavaa, uskomattoman tyhmää. Ja lopullista!
ap
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 11:39"]
Joo ei kai tähän ookaan mitään sanottavaa, uskomattoman tyhmää. Ja lopullista!
ap
Aika epäkunnioittavaa molemmin puolin. Et selvästikään arvosta miestäsi, jos toistuvasti kutsut tätä akaksi.
Miehen puolelta ihan uskomattoman tyhmää vertailla sinua ex-vaimoon kyllä.
Miksi edes olette olleet yhdessä? Haluatko edes jatkaa tuollaisessa suhteessa?
[/quote]
Ei mies suoraan verranutkaan, vaan kuvaili millaista seksiä haluaa ja minä tiesin että se on samanlaista kuin mitä exänsä kanssa oli. Mä luulen että toi akaksi haukkuminen johtuu siitä että olen aika pitkälti joutunut yksin olemaan vastuussa perheen asioista, eli olen joutunut olemaan perheenpää vaikka miehen pitäisi se olla. Minulla on ollut kaikki vastuu, taloudellinen, siivous ja ruoanlaitto. Nyt tosin mies on kunnostautunut ja huolehtii enemmän siivouksesta ja tekee ruoan. Taloudellinen vastuu silti painaa minulla, eikä mies kaikki kotitöitä tee.
En halua jatkaa tällaisessa suhteessa ja en tiedä miksi ollaan oltu yhdessä. Rakkaudesta varmaan, ehkä se on ainoa asia mitä kumpikaan ei toisesta epäile.
Mutta nythän mä olen tässä yksin, mies lähti jo. Äidillään löytyy varmaan paljon sanottavaa tilanteesta.
ap
Ei näköjään kappalejako toimi yhdellä enterillä.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 11:22"]