En ymmärrä naisia, jotka valittavat työnarkomaanipuolisoista

Mäkään en käsittänyt että tarkoitettaisiin niitä oikeasti diagnosoitavissa olevia työnarkomaaneja vaan niitä jotka tykkää tehdä töitä enemmän kuin normi-ihminen.



Mun mies ei ole työnarkomaani vaikka tekee ympäripyöreitä päiviä. Osaa kyllä sitten lomalla relata ja unohtaa työt kokonaan.

Isovanhemmat voivat sitten hoitaa lapset.

Valkokaulusmiestä ei sitten voi rakastaa oikeasti, eikä rikasta miestä yleensäkään vaan sen kanssa ollaan vain rahan vuoksi?

Se köyhä persettä raapiva duunarimies onkin sitten niin ihana ja rakastettava, että!

Kuulostaa siltä, että sinun miehesi on tressantunut, eikä työholisti. Olisikohan ammatin vaihdon paikka? Sitä voisi auttaa se, että vaimokin menisi töihin. Minun miestäni stressasi se, että hän oli perheen ainoa elättäkä käytännössä katsoen viisi vuotta. Kun aloitin työt hän joutui ottamaan isomman vastuun poikien päivähoidosta, mutta toisaalta minä hodin poikia 5 vuotta.



Taloudellisesti meillä menee paremmin ja mun mies ei stressaa työstään. Ehkä rakastava vaimokin olisi tarpeen eikä vaimo, joka haluaa heittää lapset miehelle ja lähteä itse rentoutumaan. '



Itse teen tällä hetkellä kovia työtunteja ja tod. näk. tilanne jatkuu vielä jonkin aikaaa. Etsin parhaillaan uutta työtä, koska haluan olla enemmän lasteni kanssa. Joskus äitikin joutuu tekemään liikaa töitä, vaikkei olekaan työnarkomaan.

ollenkaan lasten näkökulmaa! Kuinka monelle lapselle on okei se, että isää ei näy kotona juuri ollenkaan?? On mielestäni itsekästä ajatella asiaa vain aikuisten kannalta.

maailmasta ja elämästä, eikä MILLÄÄN muulla kuin työllä ole lopulta väliä. Eksäni on menettänyt 3 perhettä tästä samasta syystä (oikeasti, kolme vaimoa ja lapset), ei ikinä opi eikä tajua mitään, ja tulee kuolemaan työpaikalleen. Myöntää itse, että hän on yhtä kuin työnsä, ilman työtään häntä ei ole, mutta käytännössä mitkään lupaukset ja perheen "ymmärtämis" yritykset eivät toteudu viikkoa pidempään, hän ei vaan pysty tekemään muuta, paitsi nukkumaan, muu on ajan tuhlausta. Eikä ne erot kauaa haittaa, kun saa sitten tehdä töitä 24/7. Ihan kipeä riippuvuus.

Onko kellään kokemusta työnarkomaniasta kärsivästä vaimosta? Tekee töitä, puhuu töistä, itkee ja nukkuu. Lääkäriin ei suostu menemään.

T. väsähtänyt aviomies

En etälompakoksi.

Isovanhemmat voivat sitten hoitaa lapset.

Tuo ominaisuus voi tulla yllätyksenä, jos vaikka tutustuttu nuorina ennen kunnon työelämää.

ymmärtäisi myös perheen arvon. Varsinkin lasten. Lapsuus on lyhyt aika ja menee monelta mieheltä ohi mahdollisuus luoda hyvät siteet lapsiin.

Se minua harmittaisi, jos mieheni olisi työnarkomaani. Onneksi ei ole, haluaa ehtiä olla myös lastensa kanssa. Välillä on toki pakko olla töissä ylimääräistä ja tehdä pitkää päivää nykyaikana, sille ei mitään voi.

työnarkomaani saisi pienen palautuksen kyllä maanpinnalle. lapset ovat myös hänen ja myös hänellä on vastuu heistä, kodista ja parisuhteestamme. minusta vähempi raha riittää kunhan perheen kesken vietetään aikaa.

ekat kymmenen vuotta ja teki pitkää päivää kuusi päivää viikossa ja toi pienemmän palkkapussin kuin mä, joka samalla hoiti lapset ja kodin. Sitten terveys alkoi reistata, hölläsi ja siirtyi palkkatöihin ja tuo nyt vähän isomman palkan kuin mä. Kyllä se katkeruus pikku hiljaa on painunut taustalle siitä, että tein pikkulapsiajan suuremman panoksen tälle meiän "yritykselle" sekä rahallisesti että työtunteina.

Narkomania on aina riippuvuus, ja sille narkomaanille tärkeintä elämässä. Mikään muu ei mahdu hänen mieleensä, eikä hän koskaan ajattele miten hänen tekonsa vaikuttavat muihin ihmisiin. Työnarkomania ei ole mikään mukapahe, jossa vähän naureskellaan sille että joku on niin ahkera ja hyvä työntekijä, vaan kyseessä on aito, kärsimystä tuottava ongelma.



Ei kukaan halua viettää tätä ainoaa elämäänsä ihmisen kanssa joka ei ole koskaan läsnä, joka ei tunne empatiaa ja jolle ainoa tärkeä asia elämässä on oma mielihyvä. Varsinkin lapsille on ihan sydäntä raastavaa, että he oppivat siihen että isälle mikä tahansa muu asia on tärkeämpää kuin lapset.

Mun mies on taysi tyoholisti ja tyo menee AINA kaiken muun edelle, jopa hanelle niin rakkaiden (?) Lasten edelle. Perhe-elamasta ei voi puhua: on mina ja lapset seka mies ja tyo...

Mies on siis ap:lle pelkkä rahantuoja?

Mistä voimme päätellä, että ap on .....

työnarkomaani saisi pienen palautuksen kyllä maanpinnalle. lapset ovat myös hänen ja myös hänellä on vastuu heistä, kodista ja parisuhteestamme. minusta vähempi raha riittää kunhan perheen kesken vietetään aikaa.

Tuskastuttaa, kun mies hilluu kuudetta kuukautta työttömänä kotona, välillä vilkuilee mollia ja pohtii mitenkäs sitä töitä pitäis taas hakea ja kun ei ole avoimia paikkoja ja voi voi luenpa mieluummin sanomalehteä kuin soitan johonkin mahdolliseen paikkaan.



Tuhat kertaa mieluummin työnarkomaani.

kuten joku jo sanoi, paljon työtä tekevä ei välttämättä ole kovinkaan rikas. Ja kaikki eivät tahdo olla kotona lasten kouluikään asti. Itse olen ollut pari vuotta kotona pakon sanelemista syistä, koska en ole halunnut taaperolle 10 tunnin tarhapäiviä. Miehestä ei apua vienti- ja haku-urakassa olisi eikä oman työni luonne oikein sovi osa-aikaiseen työntekoon.



En kyllä valita, sillä itse lapsen halusin tähän tilanteeseen, mutta ei tämä mitään herkkua ole, kun miestä näkee pari tuntia päivässä ja viikonloputkin menee hänellä usein töissä/nukkuessa univelkoja.

Haluaisitko oikeasti miehen, jolle sinä olet aina kakkos-tai kolmossijalla työhön nähden? Jota näet vain pienen hetken päivässä, jos silloinkaan, ja joka on silloin ärtyntyt ja lyhytpinnainen ja jolla ei ole mitään halua kuunnella sinua? Joka ei koskaan pyydä anteeksi mitään mitä tekee, eikä ota vastuuta teoistaan, vaan syyttää kaikesta aina sitä, että työ on esteenä kaikelle, tai että teki jotain koska on töistä niin väsynyt? Joka vuoroin säälii itseään, kun on niin lujilla, ja väliin halveksii teitä kaikkia muita ihmisiä (kyllä, myös sinua) jotka laiskuuttanne teette niin paljon vähemmän ja haluatte päästä helpolla (eli normaalilla työajalla)?



Haluatko oikeasti elää elämää, jossa esimerkiksi pitkään suunnitellut yhteiset lomamatkat, juhlat ja muut voivat peruuntua vartin varoitusajalla, koska mies on joko töistä liian väsynyt tai jälleen menossa töihin koska on "pakko"? Haluatko, että lapsesi kasvavat lapsuutensa käytännössä ilman isän huomiota ja huolenpitoa, ja ovat olemassa hänelle vain suoritusten kautta?



Mä en usko että sä oikein nyt ymmärrät, millaista miestä itsellesi toivot.

Mä olin 12v kotona ja hoisin kolme lasta kouluikään kotona. Mies tekee sitä minkä hän kokee tärkeäksi, työn. Minä taas koen lapset tärkeimmäksi ja jäin kotiin. Nytkin teen osapäiväistä työtä että pääsen ajoissa kotiin ja uskon korvaavani hyvällä menestyksellä isän poissaolon (on usein työmatkoilla). Minusta tämä on aivan loistava ratkaisu. Mies on hyvä isä sen ajan minkä on kotona.



Kotityöt ja arki kuuluu minun hoitaviin asioihin ja mies voi viettää leppoisaa arkea kotona (ja kestää myös sen jos en ole jaksanut siivota ja ruokana on joskus eineksiäkin).



Parisuhde saattaa kärsiä jonkun mielestä, mutta täytyy myöntää että pidän yksinolosta ja kodin herruudesta. Mies on kuitenkin suurin tukijani vaikkei meillä lempi enää leisku kuin ekat 10 vuotta. Ollaan kasvettu kumppaneiksi. Seistään molemmat tukevasti omilla jaloillamme itsenäisinä ja nämä laulunsanat kuvaavat meitä:



kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja kestää joka tuulen ja sään



kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää

katsoo kevääseen, seisoo erillään

ja jossain alla maan

ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan



kaksi ylvästä ja nuorta

varmoina on voimistaan

taivaan kantta kohti kasvaneet



ehkä vuodet ovat kuorta

ja talvet viimoillaan

hiukan ohuemmaks raapineet



kuinka onkaan kaksi lasta

matkan myötä muuttuneet

se ihme on kai vasta

oomme tänne selvinneet