Lue keskustelun säännöt.
Pohdintaa;mihin minä miestä tarvitsisin
12.11.2011 |
Olen eronnut, liki 40v suht hyvässä asemassa työpaikan suhteen. Lapset yläkoulu-ja lukioikäisiä.
Saan käydä harrastuksissa tahtoni mukaan ja minulla on aikaa lapsille paremmin kuin ollessani avioliitossa.
Oma jaksamiseni on parempaa ja ei tarvitse elää miehen aikataulujen mukaan. Saan nukkua yöni rauhassa ilman seksivelvotteita.
Lapset kasvavat ja lähtevät lähivuosina opiskelemaan muualle. Siitä koen pientä haikeutta, toki. Kuitenkin, olen viihtynyt aina yksinkin, mutta uusia harrastuksia voi ottaa, jos huvittaa.
Olen hoikka ja nätiksi sanottu,ikäistäni nuoremman näköinen eli markkina-arvoa miesten suhteen olisi, kai.
En ole kuitenkaan tuollaisen varassa/tarpeessa ja mitä kauemmin olen sinnkuäitinä, niin sitä mukavammalta se tuntuu. Ystäviä on naisia ja miehiä, joten sosiaalista aukkoakaan ei tarvitse paikata seurustelulla.
Onko tämän palstan lukijoissa ketään muuta tällaista kummajaista?
Kommentit (6)
eikä tarpeesta. Olen ollut sinkku viimeiset 13 vuotta, joten varmastikaan en tarvitse toista ihmistä rinnalleni. Mutta haluan kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitkässä parisuhteessa silloin joskus) alkaa oma seura ja aika viehättää niin paljon, ettei huvita ottaa ketään siihen omine tarpeineen ja toiveineen.
Seurustelu voisi olla ihan mukavaa, mutta saman katon alle en halua miestä ainakaan niin kauan kuin lapsia on luonani.
Toistaiseksi en ole löytänyt ensimmäistäkään huonoa puolta sinkkuäitiydestä.
läheisyyttä ja seksiä niin mihinkä muuhun miestä tarvitsisi.
Voihan siltikin olla , että sopivan miehen löytyessä kohdalle seksuaalisuus räjähtää käsiin.
Mielestäni katsomisen arvoinen videonpätkä; tosi puhuttelevia, sydämellisiä ajatuksia (englanniksi mutta ihan helppoa kieltä)
vaikka kieltämättä yksinäisinä syksyn ja talven viikonloppuina olis kivaa jos olis se oma kulta, jonka kainaloon käpertyä pimeää ja kylmää maailmaa pakoon.
Mulla lapset on vielä suht pieniä ja tarvitsevat äitiä, joten en halua ketään aikuista miestä tänne vinkumaan huomiota itselleen - lapset ovat elämäni keskipiste. Elämämme on onnellista ja mukavaa näine hyvineen, mutta välillä toisenlaiset ajatukset pyrkivät mieleen.
Mäkin olen hyvässä työssä, omillani erinomaisen hyvin toimeen tuleva, nätiksi ja mukavaksi sanottu nainen, alle 4-kymppinen. Joskus mietin, että olenko jo liiaksikin tottunut tähän sinkkuelämään - osaako sitä koskaan enää asettuakaan parisuhteeseen???