Mitä hassuja asioita luulit lapsena?
Minä luulin joskus lapsena, että kun sataa vettä, niin pilvet pissaavat. Lumi taas oli pilvien kakkaa.
Kommentit (50)
Luulin että aikuiset ovat älykkäitä ja viisaita.
Että ihmiset on lähtökohtaisesti hyviä.
Mää luulin, että koirat on poikia ja kissat tyttöjä, ja hevoset poikia ja naudat tyttöjä jne- Ehkä yhdistin ison ja pienen eläimen kuten isän ja äidin.
Luulin että miehestä lähtee leijailemaan siemen, joka leijailee naiseen ja nainen tulee raskaaksi. Järkytyin, kun joskus sain tietää, että molempien sukuelimet koskevat kun lapsia tehdään. Eihän se voinut olla mahdollista, ihan "hirveän ällöttävää"!
Luulin, että kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, kaikille on paljon töitä ja niistä töistä maksetaan rahaa.
Ei hassu vaan enemmän surullsieksi tekevä. Luulin, ensin, että kun pääsee hyvään ns. huippulukioon, niin kukaan ei kiusaa. - Olin väärässä.
Lukiossa ja vielä jonkin aikaa yliopisto-opintojen alettua luulin, että kun opsikelee "hyvää alaa" niin saa varmasti töitä.
Olin taas väärässä - Mutta yliopistolla ei kukaan kiusannut minua; siitä olin ja olen edellleen onnellinen. Se auttoi pääsemään yli aiemmin kohtaamastani kiusaamisesta, joka on nyt muuttunut "halveksittavan losoen" elämäksi, niin kuin täällä meitä työttömiä kauniisti kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, kaikille on paljon töitä ja niistä töistä maksetaan rahaa.
Höpöti höpöti. Et sinä ole lapsena edes tiennyt mitä tarkoittaa "eläke" tai "suuri ikäluokka".
Mietin, mitä salaista on salaojassa.
Luulin, että alakerran hassu setä on Pikkukakkosen Jukka.
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, kaikille on paljon töitä ja niistä töistä maksetaan rahaa.
Meille koulussa opetettiin, että robotit tekevät työn ja ihmiset saavat vain tilata niiltä jäätelöä ja limpsaa.

Meille taas opetettiin, ettei autoja ole enää sitten kun ollaan aikuisia. Kaikki lentelevät pienillä helikoptereilla, eikä liikenneonnettomuuksia tapahdu.
Luulin, että aikuiset miehet on rehtejä ja luotettavia niin kuin oma isäni.
T: Pitkään liian sinisilmäinen
Luulin että mustavalkoiset lehmät ovat poikia, ja ruskeavalkoiset tyttöjä.
Kun äiti sanoi että ei ole rahaa ostaa jotain vaikka lelua, ihmettelin että miksi hän ei käytä korttia jos ei kerta ole rahaa. Luulin että kortti on joku sellainen jota näyttämällä vaan saa mitä haluaa.
Luulin että autossa on joku nappi mistä painetaan niin se menee vaikka kahdeksaakymppiä, että siis nappia painamalla valitaan mitä nopeutta auto menee.
Kun tuli vastaan hevoskuljetusvaunu johon oli kiinnitetty ravikärryt, aisat näkyivät siitä vaunun reunan yli, you know. Isä sanoi että ne ovat hevosen sarvet, ja muistan että melkein uskoin, en ihan oikeasti kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulin, että homoseksuaalisuudesta ei pysty paranemaan. Nykyään tiedän, että pystyy, mutta se vaatii paljon työtä. Heteroksi eheytyminen on kuitenkin kaiken vaivan arvoista.
Minä en ainakaan haluaisi olla hetero. En ihan oikeasti, vaikka nyt saisin päättää.
N38
että ylen ruotsinkielisten uutisten lukija sanoi aina lähetyksen alussa flåfton.
Luulin, että tvn hahmot / esiintyjät näkee sieltä tvstä huoneeseeni ja minut.
Jos olet kiltti toisille, niin hekin ovat kilttejä sinulle.
Luulin että kun kuolee niin kieli jää roikkumaan suun ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulin, että homoseksuaalisuudesta ei pysty paranemaan. Nykyään tiedän, että pystyy, mutta se vaatii paljon työtä. Heteroksi eheytyminen on kuitenkin kaiken vaivan arvoista.
Minä en ainakaan haluaisi olla hetero. En ihan oikeasti, vaikka nyt saisin päättää.
N38
Umpihetero sinä olet, ja se on oikein.
Se klassinen, eli koirat poikia, kissat tyttöjä.