Tuli eilen illalla ihan surku Samulia! :(
Katsoiko joku muu kakkoselta eilen sen toistaiseksi tuntemattomasta syystä?
Siinä nuori kuski ajoi nuoren pojan päälle.
Uhrin isä kehui vaan kylmästi miten poika oli vähän kohelo muutenkin, olisi luultavasti kuollut tulevaisuudessa kevarillaan tai muuta.
Ja jäipä noita lapsia vielä 6, joten Samulista tuli ESIMERKKI!
Poliisi, jota ohjelmassa haastateltiin oli sympaattisempi persoona kuin lapsensa menettänyt ihminen.
Pappikin oli isälle kehunut miten ihminen on surussaan lähempänä Jumalaa kuin muulloin.
Tuli niin paha mieli.
Kommentit (4)
en alusta saakka nähnyt, että oliko samasta perheestä kuollut aikaisemmin myös tyttö?
Ihan selvästihän noissa jutuissa oli kyse vain itsesuojelumekanismista. Isää lohdutti ajatus, että kuolema nuorena oli Samulin kohtalo. Kukin käsittelee läheisensä kuoleman eri tavalla.
Maanantaisen jakson vanhemmat olivat todella sympaattisia. Tuli katsellessa tippa linssiin monta kertaa. Koskettava sarja, ei voi mitään.
http://areena.yle.fi/ohjelma/534678494237346c779b9cd9d3770446
Kyllä siinä isä vaikutti fiksulta ja sanoi että Samulin kuoleman jälkeen ei enään edes tullut itku kun niin kipeetä teki.Oli paljon itkenyt tytön kuolemna jälkeen.
Ohjelmassa mainittiin vain ohi mennen, mutta jossain lehdessä oli vähän aikaa sitten juttu. Olikohan Samulia vuoden vanhempi ja jäi jotain viisi vuotta sitten koulutaksin (?) alle. Viisi nuorempaa lasta vielä perheessä.
Minulla jäi sellainen tunne tuosta ohjelmasta, että isä vakuutteli itselleen, että Samulille kuuluikin tapahtua noin, koska ei itse kestänyt ja käsittänyt sitä muuten. Siksi vaikutti niin tunteettomalta ja kovalta, suojellakseen itseään.