Muistoja tuotteesta nimeltä Clearasil
Oliko voimakasta ja pian käytön jälkeen finnin viereen puhkesi uusi finni vai toimiko jollakin?
Kommentit (18)
Aluksi Clearasil toimi, varsinkin se neste, mutta voide ei auttanut tippaakaan eikä nestekään alun jälkeen.
Ei toiminut. On vielä 44v aikuisakne, vaikkei aina näy ulospäin, paitsi nenä.
Todella polttava tunne naamalla ja ihoa kuivattava vaikutus. Mitään hyötyä en tuotteesta havainnut. T. akne vuodesta -97.
Clearasilia naamaan ja Suavea tukkaan.
Itse et tarvinnut, mutta oli kuulemma oikeasti iholle vahingollinen.
Se ihonvärinen peitepuikko kuivatti ihoa aivan saakelisti. Finnin märkäpäätä kuitenkaan ei.
Laitoin kerran koko naamaan kun oli finnejä useampi. ja järkytyin seuraavana päivänä kun naama oli kuivunut ihan korpuksi. Ihoni oli silloin rasvainen, mutta se meni ryppyyn kuin 80-vuotiaalla mummolla. Laitoin monta kosteusnaamiota sen jälkeen, naamio oli sellainen että oli tarkoitus pyyhkäistä pois naamalta muutaman minuutin kuluttua, mutta mitään ei jäänyt pyyhittäväksi kun se hulahti naamaan. Vasta kolmas naamio ei enää imeytynyt täysin. Vanhenin siis yhdessä yössä 3-kymppisestä 8-kymppiseksi. Onneksi kosteus kuitenkin palautui ennalleen muutamassa päivässä. Huh!
Mä sain siitä Clearasil kasvonpesuaineesta allergisen reaktion. Naama oli punainen kuin possulla ja yhtä turvoksissa.
Vierailija kirjoitti:
Clearasilia naamaan ja Suavea tukkaan.
Ja Stray Cats
Clearasil tuotteita on vieläkin myynnissä. Ovatko nykyään parempia?
Vierailija kirjoitti:
Se ihonvärinen peitepuikko kuivatti ihoa aivan saakelisti. Finnin märkäpäätä kuitenkaan ei.
Muistan tämänkin tuotteen! Se puikko haisi aika voimakkaasti rikille, vähän kuin palanut tulitikku.
Minulle ihotautilääkäri sanoi, että tuo tuhoaa ihon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihonvärinen peitepuikko kuivatti ihoa aivan saakelisti. Finnin märkäpäätä kuitenkaan ei.
Muistan tämänkin tuotteen! Se puikko haisi aika voimakkaasti rikille, vähän kuin palanut tulitikku.
Mädälle kananmunalle siis?
Läträsin clerasilillä oikein kunnolla koska eihän se tehonnut ollenkaan. Naama tais saada 10v lisää ikää.
Olen viimeiset yli 20 vuotta pessyt meikit pois sillä clearasil geelillä, pitää finnit poissa ja ei kuivata. Jos joskus mökillä en meikkaa vaikka viikkoon ja pesen muilla aineilla, niin ihoon alkaa tulla finnejä.
Meikit saa sillä hyvin pois, toisin kuin muilla.
Ja olen muuten hyvin nuoren näköinen ikäisekseni. Ne kuorivat tms onkin ihan kuraa sitten.
Teinityttö meni ostamaan ensimmäisiä rintaliivejään. Myyjä toi sovituskoppiin liivit, mutta tyttö pyysi pienempiä ja aina vain pienempiä. Sitten myyjä sanoi, ettei heillä ole enää pienempää kokoa. Tyttö tuli ulos kopista ja näytti rintojaan: mutta mitä minä sitten teen näille!- Myyjä vastasi: oletko kokeillut Clearasilia?
Kaikki käytti Clearasilia. Niillä joilla oli paljon finnejä koko naama oli täynnä oranssin ihon värisiä pyörylöitä. Nykyteinien satojen tuotteiden ja satojen värisävyjen maailmassa kukaan ei osaa edes kuvitella että tällaista on ollut.