Paras vinkkisi maltin säilyttämiseen?
Jouluksi on tulossa yökylään pariskunta, joka viime näkemisellä suututti minut niin, että pistin välit poikki. Heille ehti tässä vuosien varrella tulla ero ja koska pariskunnan toinen osapuoli on tyttärelleni tärkeä, kutsuin hänet jouluksi rauhan rakentamisen hengessä yökylään. Nyt tyttäreni kertoi, että tällä anhalla miesystävällä ei ole mitään paikkaa viettää joulua ja nöyrimmin pyytävät, että hänkin saisi tulla. Tyttäreni ei näe heissä mitään vikaa, joten koin ettei oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa lupa. Tiedän, että yrittävät taas haastaa riitaa ja joulusta tulee vaikea. Kertokaa siispä parhaat vinkkinne maltin säilyttämiseen!
Viimeksi käytiin läpi käytännössä koko elämäni ja naureskelivat kun en ole mitään osannut tehdä oikein. Kaikki vanhat haavat revittiin auki ja sitten kun lopulta suutuin, ottivat uhrin roolin, jota ovat vetäneet näihin päiviin saakka. Tyttäreni ei ollut paikalla silloin aikanaan ja on varmasti kuullut kaksi versioita tapahtumista. Minulle olisi tärkeintä pysyä rauhallisena tapahtui mitä tahansa.
Otsikon perusteella meinasin tulla vain kertomaan tänne, että pidän mielenterveydestäni huolta urheilemalla säännöllisesti kovaa ja talvisin uimalla kylmässä vedessä. Opin fyysistä epämukavuutta tuntiessa hallitsemaan myös psyykkistä epämukavuutta.
Aloitusviestin luettuani ajattelen vain että mitä ihmettä. Miksi tieten tahtoen haluaa ankeuttaa joulunsa. Voisiko tyttäresi noiden ihmisten luo kylään, jos kerran ovat hyvää pataa keskenään? Tai toteuttakaa yökyläily edes jokin muu viikonloppu, ei jouluna.