Miksi kukaan ei ihmettele, että miksi valtiojohto ei halua rokotetta?
Olisiko syynä se, että heille on sanottu että rokotetta ei kannata ottaa?
Kommentit (15)
se on osa sitä maailmanlaajuista lääkkeiden ja rokotteiden myyntisalaliittoa. Huoh.
Saavat aikanaan rokotteen, jos haluavat. Ihan kuin me muutkin.
eikä halua tärkeillä tavallisen kansan edessä. Ihailtavaa toimintaa Haloselta että odottaa kiltisti omaa vuoroaan.
Siitähän se haloo nousisi kun etuilisivat!
että valtion ylin johto rokotetaan ensin. Näin puhuttiin jo silloin, kun epidemia ja rokote oli vasta tuloillaan Suomeen.
Kummasti mieli on muuttunut. Eikä Suomi nyt konkurssiin olisi siitä mennyt jos Haloselle ja ministereille olisi ylimääräiset rokotteet tilattu, joten senkin hienon teorian siitä ettei Haloska halua etuilla rokotejonossa, voi unohtaa.
tämä ei nyt täytä ihan kriisin aineksia.
rokotusjonon riskiryhmäläisten ohi. Tunteet ovat nyt jo kuumentuneet jonossa turhan paljon.
ensinnäkin uskon että heillä on jo rokotus, toi pälinä että "odotamme jonossa" on vain ja ainoastaan politiikatekoa...hoh hoh...oikein ällöttää toi ilmoitus että "emme etuile"
Oli uutisissa. Meni kyllä omassa ryhmässä, mutta ei sukunimen mukaisessa järjestyksessä. Sai piikin. Se ei varmaan ollut tietoinen tästä salaliitosta.
Oli sitä mieltä että heikäläiset pitäisi rokottaa heti.
Näin siis Hesarin kyselyssä. Tosin ei tajunneet, että jos sodanjohto, valtionjohto ja pandemiastakin päättävät (asia viimekädessä pääministerin vastuulla) ovat sairaina niin niitä meitä muita koskevia päätöksiäkään ei voi tehdä. Niinistö oli siltä osin oikeassa. Mutta ei se kansanedustaja, joka etuili ennen syöpäpotilaita, kun oli reissuun lähdössä.
Valtionjohdon toimintakyky pitäisi turvata lähestulkoon ensimmäisenä, vaikka eivät näemmä itse sitä tajua. Kansanedustajat puolestaan ovat rivikansalaisen kanssa samaa kastia.
itse ei kuitenkaan halua rokotetta ottaa, voi kuinka jaloa häneltä!
Tarja Halonen on tiedottanut. Salaliittoako epäilet?