Mitä ihmettä teen elämälleni? Opiskelen, ja motivaatio täysin hukassa.. :(
Aloitin opintoni tänä syksynä intoa puhkuen. Opiskelu on kuitenkin osoittautunut paljon haastavammaksi kuin olin kuvitellut. :( Olen yh, neljä-vuotiaan lapsen äiti. Rahallisesti tosi tiukkaa, saan minimielatusavun. En tiedä, onko ala sittenkään se jota haluan oppia ja tehdä työkseni. Haaveilen, kuinka käyn töissä ja rahallisesti olisi helpompaa, viikonloput (tai muut vapaat jos viikonloppuna olen töissä) saisin nauttia lapseni kanssa vapaa-ajasta eikä tarvitse miettiä koulutehtäviä ja kaiken maailman projekteja.
En tiedä mitä tehdä. Tiedän, että päätös on yksin minun, jos lopetan koulun ja menen töihin, mutta tiedän myös, että kaikki odottavat minulta, että käyn kouluni, ja minusta on varmasti siihen ja kun kerta sisäänkin opiskelemaan pääsin.
Minulla on jo yksi ammatti, ja töitä täältä pk-seudulta varmasti saisin, mutta toisaalta kannattaisi opiskella, koska palkkani nousisi tämän toisen ammatin myötä ainakin tonnilla, jos ei kahdella. Eli köyhää elämää viettäisimme jos nyt jätän koulun ja menen töihin, mutta tuntuu, että ehkä kuitenkin voisin olla onnellisempi, nyt koulu stressaa minua koko ajan, en saa mitään aikaiseksi, mutta viikonloputkin mietin kun pitäisi tehdä sitä ja tätä.. :(
Mitä ihmettä teen??
Kommentit (4)
ja motivaatio on todellakin täysin nolla en tajua miten selviän tammikuuhun tai helmikuuhun johon asti voisin opiskella! Koulu on just siitä kamalaa että koulussa ollaan 24/7 kun töistä sä pääset pois ja työt loppuu kun työaika loppuu. koulutehtäviä sä voit joutua vääntään puoleenyöhön asti sunnuntaisin!
voikun löytys joku kauppa mistä vois ostaa motivaatiota... mullakin ainoo motivaatio on toi raha ja se että opiskelut on jo kuitenkin tosi pitkällä!
Mieti haluatko eläkeikään asti tehdä sitä työtä johon et tarvi enää lisäkoulutusta. Jos asia on ok niin sit et opiskele enään..
ottaa opiskelussa vähän aikaa rennommin? Pari viikkoa laitonta lomaa. Jos joku kurssi jää suorittamatta niin tee ensi vuonna. Lyhyen vapaan jälkeen voi maistua paremmpin opiskelu. Uskon, että jokaisella opiskelijalla on näitä kausia oli yh tai mikä tahansa. Ei koko ajan tarvitse olla hyvä oppilas, riittää kun pääsee läpi. Jos yhtään auttaa, samoja juttuja säännöllisin väliajoin miettivä.
Mitä tapahtuu, jos et täytä näitä (olettamiasi?) toisten odotuksia?
Todennäköisesti ei mitään! Ota päätösvalta omaan käteesi ja ryhdy hakemaan mieleisiäsi töitä. Viis palkasta! Tärkeämpää on, että todella viihdyt työssäsi.