Onko sinulla virka, toimi tai muuten vakituinen työsuhde?
Ja kauán olet " saanut" olla vakituisessa työssäsi?
Kommentit (11)
2006 sain paikan, nyt äitiyslomalla
Sitä ennen minulla oli toistaiseksi voimassa oleva työsopimus vuonna 1999 ulkomailla, mutta iski koti-ikävä ja palasin Suomeen ja irtisanoin itseni.
Ollut vuodesta 2003, tällä työnantajalla 2002 alkaen. Edellisessäkin työpaikassa oli toimi, josta irtisanoin itseni lähtiessäni opiskelemaan.
josta itrisanouduin jo 5 v sitten. Siitä asti joko kotona perhevapailla tai ma-työsuhteessa. Ei kaduta!!!
tai silloin aloitin toisissa hommissa ja nyt keväällä vaihdoin saman konsernin sisällä eri tehtäviin mutta sama vakituinen työsuhde jatkuu edelleen....
Määräaikasena 04/06 lähtien, vuoden vaihteessa vakinaistettiin. Elämäni eka vakituinen työpaikka=)
2-5 vuotta kestäneitä, niistä olen itse irtisanoutunut paikkakunnan vaihdon tai paremman työpaikan vuoksi.
melkein puolet ajasta olen ollut äitiyslomilla ja hoitovapailla.
Nyt olen kaupungin leivissä ja jo toinen vuosi määräaikaisella sopparilla lähtee käyntiin. Näin meidän työyhteisö säästää, eli roikottaa näköjään määräaikaisia mukana niin kauan kuin sielu sietää. Ei viitsi edes kauheesti valittaa kun se on sitten niin helppo jättää " vaikean" työntekijä sopimus uusimatta. Tuntuu jotenkin aliarvostavalta, mutta ei voi mitään.
Nyt kyllä pyysin vastikään sopimuksen tarkistamista - haluan siis palkankorotuksen ja muitakin parannuksia. Saas nähdä millainen sopimus sieltä on tulossa.
Ollut 1v 7kk, tästä ajasta töissä olen ollut 8kk.