Perhoskoira tulossa perheeseen, mistä hyvät neuvot koulutukseen?
Lenkillä pitää mennä nätisti, turhaan ei räksytetä ja sormia tai jalkoja ei purra. Äitini perhonen on ihan päinvastainen, vähän pitänyt sitä semmosena prinsessana eikä ole sen kohdalla ollut niin tiukka, aiempien koirien kanssa kylläkin.
Mistä hyvät vinkit koiran koulutukseen, että sais noita piirteitä kitkettyä pois jo pennusta asti?
Jokin kirja, nettisivu..?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Osta pehmolelu jos tietotaidot on totaluokkaa 🙈
No mäpä ostan!
Mene TOKO tunnille. Oletko ajatellut rodunvalinnan loppuunasti? Minulla kaksi perhosta 10- ja 11-vuotiaat. Räsyttäävät edelleen, haukkuherkkä rotu. Kimeä ääni vielä 10v jälkeen. Mukavuuden haluinen ja äärimmäisen voimakastahtoinen rotu. Kasvatus taiteilua koulutuksen ja sen välillä ettei kuitenkaan murra koiran luonnetta. Toinen ärhäkkä vieraita kohtaan eritysesti. Pissasi 2v asti sisälle. Hyvin ihmisrakas, kärsii eroahdistuksesta. Et voi pitää pitkään yksin. Siis työpäivän jälkeen ei lähdetä enää jumpalle jos haluat nukkua yön. Meitä on kaksi ja harrastukset limittäin. Äärimmäisen nokkela rotu, todella leikkisiä. Pois en vaihtaisi, mutta kaksi tai kolme ensimmäistä vuotta oli vaikeita koirien kanssa ennen kuin aikuistuvat ja arki tasoittui. 10-vuotias rallaa välillä kuin teini, 10-vuotias metsästää jäniksenpoikasia. Ei tylsää päivää. Varaudu siihen, että elävät pitkään ja tottuvat hitaasti uusiin ihmisiin. Sillä vaan jos olet sinkku. Pois en vaihtaisi, mutta lue rotukuvaus ja vatsa eri rotu jos haluat jotain muuta kun mitä perhoset on.
Ps. Jos asut kerrostalossa varaudu naapurien valituksiin. T. Nro. 4
Mä olen edellisen kanssa täysin
eri linjoilla! Meillä 13,5v perhonen. Ei todellakaan räkötä mitään muuta kuin ovikelloa ja sitäkin haukahtaa vain kerran. On kiltti kuin mikä eikä vähimmässäkään määrin ärhäkkä! Oppi täysin sisäsiistiksi 4kk iässä. Ollut täysin terveenä koko elämänsä ja vielläkin elää ihan täyttä elämää.
Apua! Mää luin, että perhoskoira tulossa perseeseen... :D:D:D
6. Teillä sitten rauhallinen yksilö. Perhoset, jotka tunnen tuppaa olemaan vauhdikkaita. Toki iän myötä vauhti hidastunut. Äkkiä on kyllä sisäsiistiksi teillä oppinut. Mulla toisellakin meni vuosi. Toki asuin sillon yksin ja kävin töissä. Pienet rodut oppii sisäsiistiksi yleensä hitaammin. Toinen perhonen minulla haettu pohjoisesta ja toinen etelästä. Luonne eroja toki on mutta rotutyypillisiä molemmat. Pikkukoirista perhonen on ärhäkämpi ja omapäisempi kuin joku toinen rotu.
Se on siitä huono rotu kun se ei pärjää ulkona jos on alle +20c lämmintä. Ei pääse sitä lenkkeilyttämään sitten.
Vierailija kirjoitti:
Se on siitä huono rotu kun se ei pärjää ulkona jos on alle +20c lämmintä. Ei pääse sitä lenkkeilyttämään sitten.
Hah hah hah!
Rupeat sosiaalistamaan sitä koiraa HETI, kun se tulee taloon. Viet sitä mukanasi kaikkialle, niin että se tottuu ihmisiin, toisiin koiriin, fillareihin, rullalautoihin, hoverboardeihin, mopoihin, erilaisiin kulkualustoihin, liikkumaan autossa, metrossa, junassa, bussissa jne. Vie se ruuhkapaikkoihin, metsäpoluille, puistoihin. Koirapuistoihin vieraiden koirien luo sen voi viedä sitten, kun rokotussuoja on kunnossa, MUTTA tuttuja, ystävällisiä, rokotettuja koiria se voi hyvin tavata jo pienestä. Sen on tärkeää oppia koirien "kieli" ja tapa toimia. Valtaosa nykyemännistä ja -isännistä laiminlyö tämän asian täysin koiran opetuksessa.
Paras ohje minkä saat: opeta alusta alkaen että koira odottaa niin kauan että sinä annat sille luvan alkaa syödä ruokaansa joka on kupissa koiran edessä. Ole johdonmukainen ja ehdoton tässä. Näin koira ei pääse pomottamaan.
Osta pehmolelu jos tietotaidot on totaluokkaa 🙈