Saako avioeron tapaamatta toista?
Ollaan asuttu eri osoitteissa jo kahdeksan vuotta. Kaikki lapset ovat täysi-ikäisiä. Yhteistä omaisuutta ei ole ja meillä on ollut avioehto avioliiton alusta asti.
Virallinen ero on jäänyt hakematta, koska en ole halunnut olla missään tekemisissä. Nyt haluaisin irti kokonaan. Onnistuuko avioeron saaminen ilman että joutuu miehen kanssa tekemisiin? Riittääkö ilmoitus avioehdosta siihen, että omaisuusasioista ei tarvitse erikseen neuvotella. Lakimiestä en haluaisi palkata miehen kanssa neuvottelemaan, mutta mieluummin vaikka niin.
Kommentit (2)
Onnistuu, jätät vain käräjäoikeudelle avioerohakemuksen. Miehellesi menee tästä tieto. Ellei hakemusta peruta puolen vuoden aikana tuomitaan teidät avioeroon. Omaisuuden selvittelyksi riittää avioehto liitteeksi ja pyyntö toimia sen mukaisesti. Voi jopa olla ettei harkinta-aikaa ole kun olette eläneet pitkään erillänne. Toinen mahdollisuus on kahden vuoden asumusero, mutta lienee turha reitti teidän tapauksessanne :)
Onnistuu ja kun erossa noin pitkää, ei oo puolen vuoden harkinta aikaa.