Suomi käyttää orjatyövoimaa?!
PEKING. Kiinassa on otettu tyrmistyneenä vastaan uutinen siepattujen ihmisten käytöstä orjamaisessa työssä tiilitehtaissa.
Viranomaiset kertoivat pelastaneensa 217 ihmistä pakkotyöstä laittomista tiilitehtaista Henanin ja Shanxin maakunnissa. Joukossa oli 29 lasta.
Siepattuja tai huijattuja ihmisiä oli pidetty vankina tiilitehtaissa, joissa heitä pakotettiin tekemään pitkiä työpäiviä ilman palkkaa. Ihmisiä myös pidettiin nälässä ja pahoinpideltiin, yksi ilmeisesti kuoliaaksi, raportoi virallinen Xinhua-uutistoimisto.
Yksityiskohtia skandaalista tuli Kiinassa ilmi perjantaiaamun lehdissä ja edellisillan televisiouutisissa. Uutisesta tuli heti kohuttu puheenaihe, ja se nostatti kiukkuisia kommentteja internetin keskustelupalstoilla.
Skandaali alkoi paljastua, kun sadat lapsensa kadottaneet isät Henanissa esittivät avunpyynnön internetissä. He uskoivat lastensa joutuneen ihmiskauppiaiden sieppaamaksi ja arvostelivat paikallisviranomaisia toimettomuudesta.
Kiinalaiset viestimet ovat uutisoineet arkaluontoisesta skandaalista poikkeuksellisen rohkeasti. Esimerkiksi Henanin television toimittaja raportoi laittomista tehtaista piilotetun kameran avulla. Mediahuomio sai hallituksen ylemmät tahot puuttumaan asiaan. Xinhuan mukaan jopa 35 000 poliisia lähetettiin viime viikonloppuna tutkimaan tiilitehtaita.
Noin 120 epäiltyä on nyt pidätetty ja orjatyöringin johtajaksi epäilty mies on etsintäkuulutettu.
Lapsi- tai pakkotyön käyttö on melko epätavallista Kiinan kehittyneimmillä teollisuusalueilla, mutta köyhemmillä syrjäseuduilla tapauksia tulee ilmi aika ajoin.
Kommentit (8)
Vierailija:
Tällä palstalla kauhisteltiin tekosiveästi kuinja jossain Dubaissa pidetään vierastyövoimma Kiinan työvoiman oikeudet, kuka niitä valvoo ja kuka niitä kykenee valvomaan ?.
Täällä sanottiin että se ei ole sama asia, no onhan se eri asia pitää pakkotyövoimaa. Suomalaisilta loppuu työt täällä, mutta fimat senkun rikastuu maksamalla näille ihmisille muutaman lantin päivässä.
Suomessa ei kukaan joudu työskentelemään orjatyövoimana koska se on laitonta. Sen sijaan Dubaissa näin tapahtuu, siellä se on sallittua ihan valtion taholta.
Sille ei SUOMEN VALTIO voi mitään jos joku suomalaisyritys käyttää Kiinassa orjatyövoimaa. Silloin on Kiinan asia korjata kyseinen vääryys. Mutta Suomi ei kannata orjatyövoimaa (kyse on aina yksittäisestä yrityksestä) toisin kuin esim. Arabiemiirikunnat ja Kiina.
Et voi verrata siis kokonaisen valtion käytäntöä yksittäiseen yritykseen.
Vierailija:
Tällä palstalla kauhisteltiin tekosiveästi kuinja jossain Dubaissa pidetään vierastyövoimma Kiinan työvoiman oikeudet, kuka niitä valvoo ja kuka niitä kykenee valvomaan ?.
Täällä sanottiin että se ei ole sama asia, no onhan se eri asia pitää pakkotyövoimaa. Suomalaisilta loppuu työt täällä, mutta fimat senkun rikastuu maksamalla näille ihmisille muutaman lantin päivässä.
Siinä jää Dubait kauas taakse.
Mieheni oli Dubaissa töissä ennenkuin muutti Suomeen. ei millään hyvällä palkalla mutta oli tyytyväinen elämäänsä siellä.
Hän saoo että ei siellä ole kenekään pakko olla ja monella on huomattavasti paremmin asiat siellä kuin omassa maassaan, niin myös miehelläni oli näin.
Dubaissa on SATOJA TUHANSIA orjatyöläisiä, joita sinne VALHEELLISESTI ja väärin perustein houkutellaan ja lisäksi vielä prostituoidut, joista moni tuodaan maahan esim. tarjoilijatyön avulla ja totuus paljastuu paikan päällä. Suosittelen tutustumaan asioihin paremmin, Dubai ei todellakaan ole paratiisi!
Vierailija:
Siinä jää Dubait kauas taakse.Mieheni oli Dubaissa töissä ennenkuin muutti Suomeen. ei millään hyvällä palkalla mutta oli tyytyväinen elämäänsä siellä.
Hän saoo että ei siellä ole kenekään pakko olla ja monella on huomattavasti paremmin asiat siellä kuin omassa maassaan, niin myös miehelläni oli näin.
hän asui vuosia siellä. Osaa maan kieltä.
Onhan siellä prostituutiota mutta se on kyllä pääasasiassa vapaaehoista, onhan sitä täälläkin.
Nämä " orjat" saa palkkaa. Ei niillä mitenkään helppoa ole siellä, varsinkin mitä tummempi ihoinen ihminen on, mutta suurinosa on omasta vapaasta tahdosta maassa ja viihtyy maassa. Siellähän on yökerhojakin joissa nämä vierastyövoima viihtyy, toisin kuin heidän omissa maissaan.
Suomessa nyt aina liitoitellaan muitten maitten kurjia oloja, varsinkin jos kyseessä on arabimaa.
Orjan palkka....asua keskitysleiriä muistuttavasssa leirissä ja palkka sata euroa kuussa rikkaassa kaupungissa. No kivaa, että länsimaiset ihmiset tätä puolustelevat. Nämä raukat kun eivät pääse edes pois lähtemään, kun heidän passinsa takavarikoidaan. Prostituoituja tuodaan köyhistä maista valehdellen puutarha ym. töitä. Pahuuden persreikä koko paikka. Oikein ällöttävää kaksinaismoraalia koko kaupunki ja maa täynnä.
Vierailija:
hän asui vuosia siellä. Osaa maan kieltä.
Onhan siellä prostituutiota mutta se on kyllä pääasasiassa vapaaehoista, onhan sitä täälläkin.
Nämä " orjat" saa palkkaa. Ei niillä mitenkään helppoa ole siellä, varsinkin mitä tummempi ihoinen ihminen on, mutta suurinosa on omasta vapaasta tahdosta maassa ja viihtyy maassa. Siellähän on yökerhojakin joissa nämä vierastyövoima viihtyy, toisin kuin heidän omissa maissaan.
Suomessa nyt aina liitoitellaan muitten maitten kurjia oloja, varsinkin jos kyseessä on arabimaa.
Kovin on sinulla ruusuinen kuva. Tiesitkö että moni Dubaissa asuva on täysin ilman palkkaa? Et tainnut tietää. Edelleenkään en ymmärrä miksi vertaat asiaa suomalaisyrityksiin? Valitettavasti Suomi ei voi nyt mitään sille jos suomalaisyritys haluaa siirtää tuotantonsa Kiinaan ja käyttää siellä orjia. On Kiinan asia korjata lainsäädäntöään niin etteivät yritykset voi toimia maassa miten tahansa ja jotta maksaisivat asianmukaista palkkaa. Vastaava esimerkki:
Kiinalaisyritys tulee Suomeen jolloin sen on noudatettava Suomen lainsäädäntöä eikä voi palkata ihmisiä euron viikkopalkalla.
Edeleenkään ei ole kyse Suomen käyttämästä orjatyövoimasta vaan YKSITTÄISEN yrityksen. Sen sijaan esim. Arabiemiirikunnissa orjatyövoima on maan lain mukaan sallittua. Minä en muuten tunne ainuttakaan Arabiemiirikunnissa, Qatarissa ja Bahrainisssa viihtyvää vierastyöläistä. Eräskin on kohtalaisen hyvässä työssä mutta haluaisi mihin tahansa muualle että olisi edes ihmisen arvo. Nyt häntä kohdellaan kuin eläintä, palkka on huonompi vain ihonvärin takia. Tällainenko on oikein?
Arabiemiirikuntien huonoa ihmisoikeustilannetta ei tosiaankaan liioitella, siitä ennemminkin hyssytellään.
4