Onko sinulla jotain jonka kanssa vaan joudut elämään joka päivä?
Kuinka pitkään kamppailu on kestänyt? Miten se ilmenee? Kuinka paljon vie energiaa ja tilaa mielestäsi ja kaikelta muulta?
Minulla julkinen totaalinen kasvojen menetys ja häpeä eivät jätä rauhaan.
Kommentit (21)
Add. Tajusin minulla olevan add muutama vuosi sitten kamppailtuani lähes koko elämäni kaaoksen, keskeneräisten asioiden, parin buroutin jne, kanssa. Eipä se diagnoosi kauheasti auta. Erilaiset terapiat olen kokeillut ja joitakin juttuja pystyn ottamaan käyttöönkin, lääkkeet auttavat välillä paljonkin, mutta perus kaoottisen mielen kanssa sitä vaan täytyy yrittää tulla toimeen joka ikinen päivä, joka ikinen tunti... Todella uuvuttavaa. Jos olisin tiedostanut tämän aikaisemmin (ja oikeasti tajunnut mitä add minulla merkitsee), olisin (ehkä!) pyrkinyt yksinkertaisempaan elämään.
Rakkaus ex-mieheeni. Hän jätti minut kaksi vuotta sitten, enkä pääse siitä yli. Elän ihan hyvää elämää, mutta kaipaan häntä koko ajan. Olen surullinen ja ikävöin ja rakastan, ja sen kanssa on vain pakko elää.
Työtilanne ollut huono jo toistakymmentä vuotta. Olen akateeminen ja hyvään työhön ei tällä työhistorialla ole saumaa.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 13:50"]
Rakkaus ex-mieheeni. Hän jätti minut kaksi vuotta sitten, enkä pääse siitä yli. Elän ihan hyvää elämää, mutta kaipaan häntä koko ajan. Olen surullinen ja ikävöin ja rakastan, ja sen kanssa on vain pakko elää.
[/quote]
Voi että, tiedän tunteen :( Kuinka pitkään olitte yhdessä? Naimisissa?
Masennus, sairastanut jo useamman vuoden. Lääkkeet ei auta muuhun kuin nukkumiseen, pakko elää tämän kanssa, odottaen että joku päivä helpottaa.
Syöpä. Sairastuin pari vuotta sitten. Hoitojen välillä käyn kuitenkin töissä, helpottaa kun voi välillä ajatella jotain muutakin. Vapaallakaan en mieti tätä ihan koko aikaa, mutta tietysti tämä vie aika paljon energiaa ja tilaa muulta elämältä.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 13:50"]
Rakkaus ex-mieheeni. Hän jätti minut kaksi vuotta sitten, enkä pääse siitä yli. Elän ihan hyvää elämää, mutta kaipaan häntä koko ajan. Olen surullinen ja ikävöin ja rakastan, ja sen kanssa on vain pakko elää.
[/quote]
Voi että, tiedän tunteen :( Kuinka pitkään olitte yhdessä? Naimisissa?
[/quote]
Naimisissa lähes 15 vuotta. Luulin että kaikki on hyvin, mutta hän halusi uuden elämän.
Parikin sairautta,toinen on ulkoisesti häiritsevä ja toinen taas aiheuttaa sen,että likkuminen on kivuliasta...ikää vasta 20 vee joten ei tunnu kivalta ei:(
Pari sairautta myös..toinen häiritsee ulkoisesti ja toinen muuten... välillä on oireita pitkän aikaa ja sitten taas helpottaa hetkeksi..koskaan ei tiedä mitä oireita tulee.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 13:47"]Kuinka pitkään kamppailu on kestänyt? Miten se ilmenee? Kuinka paljon vie energiaa ja tilaa mielestäsi ja kaikelta muulta?
Minulla julkinen totaalinen kasvojen menetys ja häpeä eivät jätä rauhaan.
[/quote]
On. Lapsi. Ilmenee sillä tavalla, että ei liiemmin ole omaa aikaa. Aika paljon vie energiaa ja tilaa mielestä, kun tuossa jaloissa kokoajan pyörii.
Onnettomuudessa saatuja arpia ja amputaatio. Niiden kanssa vaan joutuu elämään.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 14:01"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 13:50"]
Rakkaus ex-mieheeni. Hän jätti minut kaksi vuotta sitten, enkä pääse siitä yli. Elän ihan hyvää elämää, mutta kaipaan häntä koko ajan. Olen surullinen ja ikävöin ja rakastan, ja sen kanssa on vain pakko elää.
[/quote]
Voi että, tiedän tunteen :( Kuinka pitkään olitte yhdessä? Naimisissa?
[/quote]
Naimisissa lähes 15 vuotta. Luulin että kaikki on hyvin, mutta hän halusi uuden elämän.
[/quote]
Ja joku päivä sä ihmettelet että mitä oikein rakastitkaan.
Paha mieli siitä ettei lapseni tunne isäänsä. Tavallaan se on syyllisyyttäkin kun annoin hänen noin vaan lähteä, mutta tiedän että tein kuten parhaaksi näin kun ajattelin että jos isä ei halua olla tekemisissä niin ei se siitä pakottamalla parane, ja olen edelleen samaa mieltä. Mutta nyt minua kalvaa ajatus siitä millaista olisi jos ei tuntisi omaa isäänsä (itse kun olen ydinperheen kasvatti jolla vanhemmat edelleen yhdessä). Tätä mietin ja pohdin joka ikinen päivä ja taistelen itseäni vastaan jotten soittaisi hänelle. Mietin myös miten selitänasian lapselleni kun tämä kasvaa vähän ja kysyy isästään.
Masennus, työttömyys, keliakia, pco:n tuomat ulkonäköhaitat kuten akne ja hirsutismi joiden kanssa joutuu päivittäin kamppailemaan. Kuulonalenema.
Nyt on alkanu polvi reistaamaan, naksataa ja kipea jokasella rappusten askelmalla. Vaan asun neljännessä kerroksessa hissittömässä talossa ja koirat ulkoilutettava 3-4kertaa päivässä joten siinä ravaat portaita ja kärsit :D
Ohan tässä melko paljon vikaa vasta 22vuotiaalle. Hiukan on alkanu tulla semmosiakin oireita jotka viittaa ehkä alkavaan välilevyongelmaan, ainakin sitä on suvussa vahvasti.
Sosiaalisten tilanteiden fobia. Huomiotaherättävä rumuuteni ja ihmisten reaktiot siihen. Eipä nuo nyt niin kauheasti haittaa nykyisin, kun en enää yritäkään saada ihmisseuraa.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 14:18"]
Paha mieli siitä ettei lapseni tunne isäänsä. Tavallaan se on syyllisyyttäkin kun annoin hänen noin vaan lähteä, mutta tiedän että tein kuten parhaaksi näin kun ajattelin että jos isä ei halua olla tekemisissä niin ei se siitä pakottamalla parane, ja olen edelleen samaa mieltä. Mutta nyt minua kalvaa ajatus siitä millaista olisi jos ei tuntisi omaa isäänsä (itse kun olen ydinperheen kasvatti jolla vanhemmat edelleen yhdessä). Tätä mietin ja pohdin joka ikinen päivä ja taistelen itseäni vastaan jotten soittaisi hänelle. Mietin myös miten selitänasian lapselleni kun tämä kasvaa vähän ja kysyy isästään.
[/quote]
Voisiko asialle kuitenkin tehdä nyt jotain? Onko mies järkevä? Voisiko jonkinlainen yhteys olla mahdollinen?
Monille näistä asioista voi onneksi koittaa tehdä jotakin, tai ainakin helpottaa tilannetta, niin kuin itsekin yritän.
Tietysti joitakin asioita on, joille vain ei voi tehdä mitään, ja on opittava elämään, esimerkiksi läheisten kuolemat, jollainen minulla itsellänikin on takana..
Itselläni OCD sekä PCOS. Molempia koitan hoitaa parhaani mukaan.