Te, joilla sekä tyttö/tyttöjä ja poika/poikia
Oletteko salaa ylpeitä siitä, että olette saaneet molempaa sukupuolta? Itse olen, en suinkaan ole mitenkään vahingoniloinen tai muuta, mutta tuntuu vain hyvältä :) Sain juuri 2 pojan seuraksi ihanan prinsessan ja onnellisempi en voisi olla. Kaverini sai kolmannen poikansa ja pettymystään ei osannut niellä :/ Toki oli onnellinen terveestä lapsesta, mutta omien sanojensa mukaan jotain jäi puuttumaan.... Ymmärrättekö pointtini?
Kommentit (35)
Jos on vain yhtä sukupuolta on se ihan ok, ei sitä kaipaa mitä ei ole. Mulla molemmat sekä tyttö että poika ja ovat jo vauvasta saakka olleet niin erilaisia. On ihanaa varsinkin kun on eri sukupuolta kuin itse. Pojat on jotenkin niin iki ihania. Ei siinä etteivätkö tytötkin. Tyttöjen vaatetus on aivan ihanaa. Jotain puuttui ennekuin sain kokea molemmat sukupuoleet ja olen erittäin iloinen siitä että minulla on poika sekä tyttö.
Ensin syntyi poika ja sitten pitkän odottelun jälkeen iltatähdeksi syntyi tyttö. Onnellisempi en voisi olla. Olen ylpeä molemmista, mutta jos toinenkin olisi ollut poika, olisin varmaan jäänyt kaipaamaan tyttöä, koska kolmatta lasta en enää voi saada. Ymmärrän pointtisi :)
...oli mukavan rentoa odotella kolmatta, kun oli ihan rehellisesti saman tekevää kumpi sieltä tulee ja tyttöhän sieltä tuli.
Elämä on rikasta ja monipuolista, koska tytöillä ja pojilla on NIIN omat maailmansa. Naisellisena äitinä nautin tyttöjen jutuista ja iskällä on lenkki- ja pelikaveri. Kyllä siitä aika mukavat fiilikset saa, kun välillä voi touhuilla koko perheellä ja sitten on miesten ja naisten jutut ihan erikseen.
tyttöjen ja poikien jutut on kivoja. Isä saa pelata pojan kaa jalkapalloa ja kaikkea " miehekästä" esim. autoihin liittyvää. Me " tytöt" sitten laitamme hiuksiamme ja meikkaamme ja leikimme nukeilla ja Barbeilla ja kaikkea " naisellista" . Näin se vain on ja olen tosi onnellinen, että Luoja soi minulle mahdollisuuden molempiin :) Ja onhan sisarusten elämäkin rikkaampaa kun on molempia.
en silti tiedä miltä tuntuisi jos olisi vain toista sukupuolta!!
vaikka aina tuntui että en " tarvitse" kuin poikia,ne oli niiiin ihanaia!Mutta kun kolmen pojan jälkeen syntyi tyttö,huomasin mistä olisin jäänyt paitsi jos ei tuota pikkuista neitiä olisi tullut!Tyttö perheessä on se ihana keijukainen ja prinsessa!Ihanaa kun on molempia,silti kaikki yhtä rakkaita!
Eli en ymmärrä pointtiasi. Kahden ihanan pojan äitinä minua loukkaa vihjailut siitä, että elämästäni puuttuu jotain, koska minulla ei ole tyttöä. Itse en koe niin. Kuten drPhil sanoo, saamme ne lapset, joidenka vanhemmiksi meidät on tarkoitettu. Jos ei tätä ymmärrä, on mielestäni kypsymätön vanhemmaksi.
Kuten sanottu, ONNEKSI en ymmärrä. Ja te äidit, jotka olette sattuman kautta täydellisiä (=on tyttö ja poika), voitte ihan vapaasti harrastaa sairasta ylemmyyden tuntoanne. Ei haittaa. Vaikka tietysti tähänkin joku neropatti kommentoi, että tuohtumukseni kertoo jostain muusta.
t. 10
Vierailija:
Kuten sanottu, ONNEKSI en ymmärrä. Ja te äidit, jotka olette sattuman kautta täydellisiä (=on tyttö ja poika), voitte ihan vapaasti harrastaa sairasta ylemmyyden tuntoanne. Ei haittaa. Vaikka tietysti tähänkin joku neropatti kommentoi, että tuohtumukseni kertoo jostain muusta.t. 10
10-22v ovat ja helpommalla kyllä pääsee poikien kanssa. Olisin tyytyväinen jos kaikki olisivat tyttöjä. Miniä ehdokkaat olleet todella ihania,heistä saisin " omat" tyttäret!
Mä jaksan joka päivä hehkuttaa kun sain kahden tytön lisäksi pojan on upeeta kun on tyttöjen ja poikien juttuja tosin meillä ne sekoittuu iloisesti keskenään.
Onko se kaltaisillesi äideille loppuelämän kestävä katastrofi? Miten siitä selviää, yrittämällä uutta tyttömäistä tyttöä? Poika-tyttöhän ei omana itsenään kelpaa, vai mitä?
Todella säälittää kaltaisenne äidit ja varsinkin ne lapsenne, jotka joutuvat elämään äitinsä sairaan unelman mukaisesti!
Vierailija:
tyttöjen ja poikien jutut on kivoja. Isä saa pelata pojan kaa jalkapalloa ja kaikkea " miehekästä" esim. autoihin liittyvää. Me " tytöt" sitten laitamme hiuksiamme ja meikkaamme ja leikimme nukeilla ja Barbeilla ja kaikkea " naisellista" . Näin se vain on ja olen tosi onnellinen, että Luoja soi minulle mahdollisuuden molempiin :) Ja onhan sisarusten elämäkin rikkaampaa kun on molempia.
...ja nauttii, kun tuntee voimakasta yhteenkuuluvuutta tyttäriensä kanssa tai iloitsee miehensä ja poikansa yhteisistä harrastuksista. Miksi niin ei saa tehdä? Mikä siinä on sairasta?
Vierailija:
...pahoittaa mieltään???
kukaan normaali äiti ei pahoita mieltään lapsiensa sukupuolesta, eikä hän myöskään koe olevansa jotenkin parempi saatuaan tyttöjä ja poikia...
että mietihän sitä...
niille äideille, joilla on konservatiivisimmat ja tiukimmat sukupuoliroolikäsitykset. Sellaiselle äidille on tärkeää saada tyttö, joka elää omaa epätäydellistä lapsuuttaan tyttönsä kautta pukien tämän pitsiunelmiin ja ilmoittamalla balettiin. Samaiselle äidille pojat ovat Marsista kotoisin olevia äänekkäitä kummajaisia, joita on hyvä olla siksi, että mies sellaisen halusi, ja jonka kanssa mies voi tehdä miesten asioita, kuten vaihtaa tulppia ja rassata moottoreita. Tällaiset äidit eivät ymmärrä, että lapsen, niin tytön kuin pojankin, voi ottaa yksilönä, eikä vain sukupuolensa edustajana. Pojankin kanssa voi kuulkaa äiti keskustella, harrastaa ja kokea yhteisiä asioita. Ei siihen tarvita kuukautisia ja pitsimekkoja.
Tyttöä toivovat taas useinmiten ovat saaneet kokea lapsena tyydyttävän äiti-tytär-suhteen
koskaan toivonut poikaa. Minusta meidän perhe on ainutlaatuisella tavalla rikas, suloista kun on ihania tyttöjä. Ja poikia on ruvennut olemaan viime aikoina vähän riesaksi asti;)
itselläni on kaksi poikaa ja kolmannesta haaveilen.
kaksi km takana ja kaksi vuotta yritystä. kovasti olisi pieni prinsessa toivottu poikieni seuraksi mutta se kolmas poikakin olisi enemmän kuin ihana, jos edes sen vielä saisin..
ja vaikka kuinka kliisee olisikin niin kyllä se terve lapsi on aina ihana asia. lähelläni on myös sairaita ja elämä ei ole helppoa vanhemmille eikä vauvalle.
tyytyväinen. Nyt tulossa kolmas ja yritän ajatella että pääasia että tulee terve lapsi mutta tavallaan toivoisin välillä tyttöä kun poikia on jo kaksi. Toisaalta kun tyttökin jo on niin sama se kumpi tulee.