Te jotka ette ole Tehyn puolella tässä palkka-asiassa,
kertokaapa mitä keinoja KT:lla ja hallituksella on ratkaista tämä asia omaksi edukseen?
Kommentit (18)
Kuitenkin Tehy hyväksyy jonkun 15 % korotuksen.
- Palkkavaatimus on aivan älytön, ettehän te ole edes akateemisesti koulutettuja. MInä akateemisesti koulutettu tienaan 1900¿ kuukaudessa.
- Keinot ovat aivan liian järeät, älyttömällä irtisanoutumisella uhkaamisella on ajettu koko yhteiskunta lukkotilanteeseen ja samalla tämä raivoisa akkalauma yrittää nostaa sossut takaisin suosioon.
- Korotus aivan liian suuri yhdellä kertaa. olisitte nyt nielleet esim. 14% kahden vuoden aikana ja kolmantena optiovuotena 7%. Näin olisi ollut kaikille helpompi pala niellä.
- Tehy on ajanut jäsenistönsä liian tiukalle. Uskon että monellakaan ei ole kanttia, kun ajattelee asiaa pitemmälle, jättää työpaikkaansa. Nyt suuri osa on tehnyt emämunauksen, jos jää työttömäksi, joutuu 3kk karenssiin koska on itse irtisanoutunut ja vaikka pääsisi takaisin töihin, on ensi kesänä vain 10 päivän kesäloma. Mitä keväällä, uusi lakko jotta saatte pitää kuukauden kesäloman, jonka tosin nostitte rahana jo nyt irtisanoutumista seuraavan lopputilin yhteydessä?
Typerää, typerää johtajistolta. Sääliksi käy sitä hoitajapientä, joka nyt joutuu kärsimään useamman vuoden, vaikka saisikin korotuksen läpi.
Vierailija:
- Palkkavaatimus on aivan älytön, ettehän te ole edes akateemisesti koulutettuja. MInä akateemisesti koulutettu tienaan 1900¿ kuukaudessa.
- Keinot ovat aivan liian järeät, älyttömällä irtisanoutumisella uhkaamisella on ajettu koko yhteiskunta lukkotilanteeseen ja samalla tämä raivoisa akkalauma yrittää nostaa sossut takaisin suosioon.
- Korotus aivan liian suuri yhdellä kertaa. olisitte nyt nielleet esim. 14% kahden vuoden aikana ja kolmantena optiovuotena 7%. Näin olisi ollut kaikille helpompi pala niellä.
- Tehy on ajanut jäsenistönsä liian tiukalle. Uskon että monellakaan ei ole kanttia, kun ajattelee asiaa pitemmälle, jättää työpaikkaansa. Nyt suuri osa on tehnyt emämunauksen, jos jää työttömäksi, joutuu 3kk karenssiin koska on itse irtisanoutunut ja vaikka pääsisi takaisin töihin, on ensi kesänä vain 10 päivän kesäloma. Mitä keväällä, uusi lakko jotta saatte pitää kuukauden kesäloman, jonka tosin nostitte rahana jo nyt irtisanoutumista seuraavan lopputilin yhteydessä?Typerää, typerää johtajistolta. Sääliksi käy sitä hoitajapientä, joka nyt joutuu kärsimään useamman vuoden, vaikka saisikin korotuksen läpi.
Mutta pitäisikin kysyä mitä tehy voisi tehdä korjatakseen virheensä?
Ensinnäkin pyytää anteeksi, koska innostui liikaa ja aiheutti sillä paljon mielipahaa sairaille ja avuttomille ihmisille. Sitten voisi nöyränä neuvotella pääsisikö sittenkin mukaan kvtesiin
Tehy on innostunut liikaa ja luulee itsestään liikoja ja hoitajaparat ei tajua mihin nimiään laittaa. Ja muut korjaa sotkuja ja tarjoaa olkapäätä sitten kun niille selviää kaikki ongelmat mitä irtisanoutumisesta tulee. Ei Tehy pysty vaikuttamaan asioihin millaisina työntekijöinä heidät otetaan takaisin, jos edes otetaan.
Rahalla on liian lyhyt motivaatioaika. Nyt lienee kokonaisuudistuksen paikka. Tuskin olisi hammashoitoonkaan jonoja, jos lääkärit hoitaisi tehokkaasti potilaat. Suuhygienisti voisi tehdä tarkastuksen, poistaa hammaskivet ja sen jälkeen arvioi tarvitseeko potilas hammaslääkäriin 15 minuuttia vai tunnin ajan, vai ollenkaan. Kun ne hampaat paikattaisi samalla kerralla, niin varmasti säästyy monen ihmisen aikaa.
Hoitajien työ pitäisi keskittää hoitamiseen, laitosapulaiset kykenee vaihtamaan lakanat ja järjestämään liinavaatekaapit. Tehokkaasti organisoidulla työllä meilläkin voisi hoitajia olla jopa vähemmän kuin nyt (vrt muut pohjoismaat, joissa paljon vähemmän hoitajia /1000 asukasta) ja silloin siitä työstä voisi maksaa sellaista palkkaa jolla elää myös pääkaupunkiseudulla. Pätkätöiden tilalle enemmän vakituisia kiertäviä virkoja sairaustapauksia yms hoitamaan. Mutta hoitajien palkkaukseen pitää saada enemmän joustoa, niissäkin on vaativampia ja helpompia paikkoja. Vaativuuslisä voisi olla useamman sata euroa, jos sairaanhoitaja tekee työtä mistä lähihoitajan koulutuksellakin selviää, ei tarvitse enempää palkkaakaan.
Kyllä se niin on että uhkaus ja kiristys on otettava käyttöön. Vaikka Katainen muuta nyt sanookin, niin kyllä vaalimenestys tuli valheellisten puheiden perusteella. Tiesi varmaan silloinkin että rahaa ei kuitenkaan ole, kunhan huulet vaan heiluu.
Ei tässä kysytty mitä Tehy on tehnyt väärin tai mitä sen pitäisi tehdä vaan miten KT/hallitus voi toimillaan estää tulevan katastrofin syntymisen. Ei yhtäkään vastausta tähän kysymykseen, miksi?
Vierailija:
- Palkkavaatimus on aivan älytön, ettehän te ole edes akateemisesti koulutettuja. MInä akateemisesti koulutettu tienaan 1900¿ kuukaudessa.
- Keinot ovat aivan liian järeät, älyttömällä irtisanoutumisella uhkaamisella on ajettu koko yhteiskunta lukkotilanteeseen ja samalla tämä raivoisa akkalauma yrittää nostaa sossut takaisin suosioon.
- Korotus aivan liian suuri yhdellä kertaa. olisitte nyt nielleet esim. 14% kahden vuoden aikana ja kolmantena optiovuotena 7%. Näin olisi ollut kaikille helpompi pala niellä.
- Tehy on ajanut jäsenistönsä liian tiukalle. Uskon että monellakaan ei ole kanttia, kun ajattelee asiaa pitemmälle, jättää työpaikkaansa. Nyt suuri osa on tehnyt emämunauksen, jos jää työttömäksi, joutuu 3kk karenssiin koska on itse irtisanoutunut ja vaikka pääsisi takaisin töihin, on ensi kesänä vain 10 päivän kesäloma. Mitä keväällä, uusi lakko jotta saatte pitää kuukauden kesäloman, jonka tosin nostitte rahana jo nyt irtisanoutumista seuraavan lopputilin yhteydessä?Typerää, typerää johtajistolta. Sääliksi käy sitä hoitajapientä, joka nyt joutuu kärsimään useamman vuoden, vaikka saisikin korotuksen läpi.
Minä, tehyläinen ja valtakunnan pahis hoidan samalla rahalla vakavasti sairaita lapsia. Arjen ja viikonloput samoin joulut ja juhannukset pistetään menmään tuolla huippupalkalla jota myös sinä AKATEEMISESTI koulutetu saat. Minun työni on ainakin jännittävää. Saan pelätä saako joku hoidettavistani hengenvaarallisen rytmihäiriön vai ei. Tai jonkun muun leikkauskomplikaation. Ja varmasti tiesin silloin 20-vuotiaana mihin lähdin valitetssani tämän ammatin. Mutta tuskin ajattelin että palkkataso pysyisi surkeana läpi koko elämäni. Olisitko sinä AKATEEMISESTI koulutettu valmis vastaamaan useasta ihmishengestä työvuorosi ajan tuolla 1900e palkalla? Vai pyöritteletkö mieluummin niitä AKATEEMISIA papereita?
ei pelkkä raha ratkaise, mutta auttaa kuitenkin. Ja hoitajien pitäisi saada keskittyä oikeasti HOITOTYÖHÖN, ei niiden kaappien yms. täyttämiseen. En ymmärrä, mikä hinku oli aikoinaan pistää kaikki tekemään kaikkea.
Ja akateemiselle sen verran, että itsepä olet tuohon palkkaan suostunut.
T. toinen akateeminen, palkka 4256,78 ¿/kk
Vierailija:
- Palkkavaatimus on aivan älytön, ettehän te ole edes akateemisesti koulutettuja. MInä akateemisesti koulutettu tienaan 1900€ kuukaudessa.
- Keinot ovat aivan liian järeät, älyttömällä irtisanoutumisella uhkaamisella on ajettu koko yhteiskunta lukkotilanteeseen ja samalla tämä raivoisa akkalauma yrittää nostaa sossut takaisin suosioon.
- Korotus aivan liian suuri yhdellä kertaa. olisitte nyt nielleet esim. 14% kahden vuoden aikana ja kolmantena optiovuotena 7%. Näin olisi ollut kaikille helpompi pala niellä.
- Tehy on ajanut jäsenistönsä liian tiukalle. Uskon että monellakaan ei ole kanttia, kun ajattelee asiaa pitemmälle, jättää työpaikkaansa. Nyt suuri osa on tehnyt emämunauksen, jos jää työttömäksi, joutuu 3kk karenssiin koska on itse irtisanoutunut ja vaikka pääsisi takaisin töihin, on ensi kesänä vain 10 päivän kesäloma. Mitä keväällä, uusi lakko jotta saatte pitää kuukauden kesäloman, jonka tosin nostitte rahana jo nyt irtisanoutumista seuraavan lopputilin yhteydessä?Typerää, typerää johtajistolta. Sääliksi käy sitä hoitajapientä, joka nyt joutuu kärsimään useamman vuoden, vaikka saisikin korotuksen läpi.
Oletan, että sinusta siis omaa palkkaasi ei pitäisi missään nimessä nostaa, jos jotkut tienaavat vähemmän? Onko mielipiteesi sama jokaisen muunkin alan kohdalla? Sinustako siis nillä aloilla, joilla ei vaadita akateemista koulutusta, pitäisi saada vähemmän palkkaa kuin sinä?
Olen samaa mieltä siinä, että Tehyläisten taistelukeino on hyvin voimakas ja herättää ristiriitaisia tunteita. Toistaiseksi se on kuitenkin vain uhka ja uskon, että asia selvitetään ennen irtisanoutumisten toteuttamista. En halua oikeasti edes ajatella, että he eivät pääsisi sopimukseen. Eli toisaalta olen irtisanomisia vastaan, mutta ymmärrän hyvin että se oli tämä on ainoa TOIMIVA keino saada työnantaja kuuntelemaan.
Korotus on aika suuri yhdelle kertaa. Tässä pitää kuitenkin yrittää muistaa taustat jne. Hoitajille on luvattu korotuksia jo pitkään. Hoitajapula on ollut tiedossa jo pitkään. Työnantajalle on annettu mahdollisuus muuttaa asioita, mutta aina on pyydetty odottamaan seuraavaa kertaa. Minä voin tämän takia ymmärtää, että työnantajan lupauksiin ei enää luoteta. Tähän siis vaaditaan jotain muutakin kuin vain lupaus, jokin sitova sopimus on tehtävä. Uskon, että suurimmalle osalle ja itse Tehyllekin, sopisi että korotukset toteutettaisiin pidemmällä aikavälillä.
Ensinnäkin toivon ja uskon, että irtisanoutumiset eivät toteudu. Sopimus saadaan aikaiseksi. Et voi kuitenkaan olla tosissasi puhuessasi, että ensi keväällä lakkoillaan pidempien lomien puolesta.
Etkö ole ikinä huomannut, että kun työehtosopimus on tehty niin lakkoja ei yleensä ole? Syykin tähän on yksinkertainen, heillä on voimassa oleva sopimus.
Kukaan ei voi sanoa vaatiiko tehy lisää seuraavalla kierroksella. Sen näkee sitten. Jos sinun mielestäsi he eivät ansaitse lisää, koska he saattavat pyytä lisää myöhemmin niin ilmeisesti tämä pätee sinusta myös muille aloille? Kyllähän on aina mahdollista, että alat vaativat seuraavalla kierroksella lisää.
- hän voi olla lääkäri, viime kädessä suuremmassa vastuussa potilaiden hengistä kuin sinä
- hän voi olla arkkitehti, vastuussa siitä, ettei kattosi putoa päällesi
- hän voi insinööri, esim. vastuussa siitä, että voit rauhallisin mielin ajaa sillan yli tai, että tie jolla ajat on turvallien tai jopa suunnitellut sähkölaitteet toimivaksi niin, ettet saa sähköiskua
Jne.
tainneet itsekään uskoa, että hoitohenkilökunnalla on mitta täysi. Tässä on kyse siitä, että jatkossakin saadaan OSAAVAA ja ammattitaitoista henkilökuntaa kouluttautumaan ja PYSYMÄÄN hoitotyössä.
eikä sosiaalipuolellakaan aina asiakkaiden kanssa ole akateemisellakaan ihan turvallista
Vierailija:
Olisitko sinä AKATEEMISESTI koulutettu valmis vastaamaan useasta ihmishengestä työvuorosi ajan tuolla 1900e palkalla? Vai pyöritteletkö mieluummin niitä AKATEEMISIA papereita?
Kun SINUN potilaasi kuolee vaivoihinsa, onko SINULLA parempi mieli, kun tilillä on muutama euro enemmän rahaa tilillä? Otatko sen kunniaksi muutaman tuopin enemmän kuin normaalisti?
VAI MITÄ HELVETTIÄ SE KORKEAMPI PALKKA SIINÄ TILANTEESSA LOHDUTTAA, ETTÄ JOKU ON KUOLLUT???!!!!
Vierailija:
Kun SINUN potilaasi kuolee vaivoihinsa, onko SINULLA parempi mieli, kun tilillä on muutama euro enemmän rahaa tilillä? Otatko sen kunniaksi muutaman tuopin enemmän kuin normaalisti?
Kun alan palkka on kunnossa niin ihmiset pysyvät alalla. Hoitoalan suurin ongelma on, että työntekijöitä on liian vähän ja tämä johtaa liian suureen työmäärään.
Ja tähän tietysti joku tulee kommentoimaan, että ei työvoimapulaa rahalla korjata. Edelleenkään palkankorotus ei ole ainoa asia mitä pitäisi tehdä, mutta hyvä alku se on.
kuten ei sairaanhoitajakaan.
Ja tuosta uravalinnastani. Olen pätevä lastentarhanopettaja, 3-vuorotyö, jotta te hoitsut pääsette sinne yövuoroonne osastolle surffaamaan tietsikalla. Että meinköhän tämä nyt väärille urille tämä keskustelu?
Sillä se ratkeaa