Miten päästä työpaikkahaastattelukammosta?!??!
Olen useamman kerran ollut työhaastattelussa. Siellä sitten iskee aina sellainen kammo ja tärinä että menee kaikki ihan päin persettä. Ei kertakaikkiaan pysty antamaan itsestään hyvää kuvaa, puhe takeltelee ja ajatus katkeilee. Taidan jäädä ikuisiksi ajoiksi samaan vanhaan duuniin.
Kommentit (3)
Vaikka kuinka olin valmistautunut haastatteluun, jännitin aivan hirveesti ja menin yhtäkkiä ihan puihin ja vain sopersin ja änkytin jotain. Luulen, että se oli sitten siinä, koska en saanut sitä työpaikkaa, vaikka olivat aiemmin ja siinä haastattelun alussa kehuneet saavutuksiani paljon. Kyllä mua harmitti, mutta ei voi mitään - sama pää kesät talvet! Luulenpa, että tuo hirvee jännittäminen voi pilata mun mahdolliset seuraavatkin työpaikkahaastattelut, on se niin hirveetä.
Olen ollut useassa työpaikassa, mutta usein haastattelijana on vain yksi henkilö. Jos haastattelijoita enemmän alan jännittää miljoona kertaa enemmän. En tajua mikä se on, että " hallitsen" yhden ihmisen mutta sitten menee ihan puihin koko homma kun ihmiset lisääntyy :( Koulukin jäi aikoinaan kesken kovan jännittämisen takia, ja olen useaan otteeseen miettinyt miten päästä tästä eroon. Luonteeltani olen tosi reipas ja sosiaalinen, jännittäminen ei ollenkaan sovi perusluonteeseeni. Nyt olen taas lähtemässä opiskelemaan ja odotan jo kauhulla esitelmiä yms. Miten muilla?
Yleensä haastatteluissa toistuu suht samat kysymykset, jos mietit niihin kotona valmiiksi vastaukset niin voi mennä paremmin. Itse teen joskus muistiinpanojakin: haastattelussa pidän oman paperin edessäni tukena ja turvana, muistan sitten mitä halusin kysyä ym.
Jos pasmat menee pahasti sekaisin, niin voit yrittää kuitata tilanteen siististi ja todeta, että olet hiukan hermostunut, kun kyseessä on työpaikka, jonka todella haluaisit...tms. Ihmisiä ne haastattelijatkin vaan ovat, eiköhän ne ymmärrä, että moni on haastattelutilanteessa hermostunut.