Jäisitkö lapsettomaksi jos äitisi kertoisi
ennen häitä että suvusta löytyy pari skitsofreniatapausta ja käskisi olemaan ilman lapsia?
Kommentit (15)
Jos riski olisi suuri jättäisin biologiset lapset tekemättä.
Adoptoisin lapsen.
Meillä myös suvussa skitsofreniaa, tosin kai vain yhdellä lähisukulaisella. Mutta eihän minuakaan siksi jätetty tekemättä..
Itse tosin adoptoin, koska lapsia ei tullut. Ja adoptiolapseni biovanhemmista ja sukulaisista emme tiedä mitään, joten voi olla sielläkin vaikka mitä sairauksia.
Prosentti suomalaisista sairastaa skitsofreniaa ja skitsofreenisia taipumuksia on paljon useammalla. Suomessa on satoja tuhansia alkoholisteja, mistäpä löytyisi suku jossa ei ole jotain epäilyttävää?
Puolet porukasta on sairaseläkkeellä noiden takia. Eronneita, työkyvyttömiä, alkoholisoituneita, ahdistuneita, itsetuhoisia ja sosiaalirajoitteisia. Tekisitkö lapsen?
Kolme lasta olen hankkinut ja lisää hankin jos jaksan.
Miksi ei voisi hankkia lapsia? Kuten joku jo sanoikin niin hyvä lapsuus on todellakin kuin rokotus mielenterveysongelmia vastaan. Mielenterveysongelmainen vain tarvitsee enemmän kasvatus ja lastenneuvolan tukea, perhetyöntekijöitä, omaa tahtoa oppia lapsen psyyken varjelemisesta ja omasta sairaudesta sen vaikutuksista lapseen ja kuinka vaikeat tilanteet voi selvittää.
11
Vierailija:
Puolet porukasta on sairaseläkkeellä noiden takia. Eronneita, työkyvyttömiä, alkoholisoituneita, ahdistuneita, itsetuhoisia ja sosiaalirajoitteisia. Tekisitkö lapsen?
Kuinka neuvola on suhtautunut sinuun äitinä? Ovatko olleet epäileviä kyvystäsi selviytyä?
Otan avun aina vastaan mielenkiinnolla ja uutena mahdollisuutena oppia jotain lapsesta. En ole kertaakaan kieltäytynyt. Itseasiassa luulen olevani jopati hieman koukussa kaikenmaailman terapioihin ja haalin niitä mielelläni liikaakin toisinaan.
11/12
Sitä vaan pohtii, kuinka helposti lapsen huoltajuuden voi menettää. Miten prosessi etenee kun käy ilmi, että äidillä on psyykeongelma.
Miten neuvolantäti toimii? Tarvitaan varmasti juuri nuo asiantuntijalausunnot että äiti-lapsisuhde on kunnossa.
Enämmänkin pyrin suvaitsevaisuuteen kuin rajoituksiin.
Mun suvussa on paljon mielenterveysongelmia ja mm. isä ja sisar sairaita (toisella juuri tämä niiiiin " pelottava" skitsofrenia). En ole silti ikinä ajatellut etten voisi tehdä lapsia sen vuoksi. Itse olen mielestäni normaali ja lapsuuteni on ollut suhteellisen onnellinen, kiitos äitini (sanotaan että yksi hyvä ihmissuhde/aikuinen riittää takaamaan " hyvän" lapsuuden). En silti elä siinä harhassa ettenkö esim. itse voisi joskus sairastua. Alttius tietenkin jollain tasolla periytyy, mutta moni muukin asia vaikuttaa sairastuuko ihminen. Ja elämästähän ei ikinä tiedä. Kuka tahansa meistä voi esim. rankassa elämäntilanteessa sairastua henkisesti.
Itselläni on kaksi ihanaa lasta ja hyvä mies. Perhe-elämämme on onnellista. Joskus olen miettinyt tuota suvun perintöä, mutta mitäänhän ei uskaltaisi tehdä jos kaikkea miettisi liikaa ja pelkäisi. Tuolla ajattelullahan miehenikään ei olisi uskaltanut mennä naimisiin kanssani, koska mulla on " hullu suku ja perhe" :( . Ja tosi onnellisia ollaan yhdessä oltu!
Voiko skitsofreenikko tietää itse olevansa sairas? Miten diaknoosi tehdään ja miten sitä hoidetaan?
itselläni paniikkihäiriö, mutta siitä huolimatta olen saanut kolme ihanaa ja tervettä lasta. Paniikkihäiriö puhkesi ensimmäisen lapsen jälkeen, hän on nyt jo täysi-ikäinen, tasapainoiselta vaikuttava opiskelija.
Ei meidän äiti olisi meistä ketään kehottanut olemaan hankkimatta lapsia tuon sairauden takia. Meillä kolmella lapsia yhteensä seitsemän ja viisi heistä aikuisia ja terveitä. Itselläni vielä kaksi alle kouluikäistä lasta.
Meillä on suvussa skitsofreniaa. Otin asiasta selvää eri lääkäreiltä ja uskalsin tehdä sen jälkeen lapsia. Sairauden puhkeamiseen vaikuttaa paljon elinolosuhteet. Tasapainoisen ja hyvän lapsuuden saanut on kuin rokotettu useimpia mielisairauksia vastaan.