Lue keskustelun säännöt.
Mä en aina jaksaisi kantaa huolta... miksi aina saa olla
16.12.2008 |
sydän syrjällään?
Mulla oli tosi läheiset välit mummooni ja hoidinkin hänen asioitaan toistakymmentä vuotta kun hän ei itse pystynyt eikä jaksanut. Hän oli sairas ja joka ikinen päivä pelkäsin, että hän on saanut jonkun kohtauksen tai kuollut tmv.
Välillä kutsuttiin ambulanssi, välillä hän sai itse pyydettyä apua turvarannekkeella, sitten juostiin sairaalassa katsomassa ja pelkäämässä jos onkin viimeinen käynti. Ja sitä jatkui vuosia. Mummo kuoli vuosituhannen vaihteessa.
Sitten aloin odottaa esikoistamme ja oma äitini sairastui vakavasti. On lääketieteellinen ihme ettei hän kuollut. Lääkärien (alansa huippujen) mukaan siitä tilanteesta ei olisi pitänyt missään tilanteessa jäädä henkiin. Mutta luojan kiitos äiti selvisi. Ja minä pelkäsin, joka ikinen päivä.
Sitten hänellä todettiin paha sydänvika ja kasvain ja taas pelkään. Kun odotin toista lastamme, äiti oli tosi sairaana. Ja minä pelkäsin. Nyt kun tämä kuopus on valvottava vauva, en siltikään uskalla laittaa puhelinta äänettömälle, jos äidille sattuu jotakin.
Soitan joka päivä ja aina toisinaan äiti on tosi huonossa kunnossa. Viime yönä joutui taas hakemaan apua. Meillä on tosi läheiset välit äidin kanssa ja hän on minulle todella tärkeä. Siksi tuo vakava sairaus ahdistaa minua.
Olen nyt pelännyt joka ikinen päivä sellaiset 15 vuotta. Ja tähän ei turru. Joka päivä pelkään kun näen äidin väsymyksen ja pahan olon.
Joku varmaan sanoo, että älä murehdi, ei kuulu sinulle. Mutta kun rakkaitten ihmisten asiat kuuluvat ja en voi olla murehtimatta. Aina mietin aamulla että onko äiti elossa, pitää soittaa.
Nyt on taas valvotun yön jälkeen melkoinen ahdistus, jota puran tänne. Muille en siitä halua puhua.
Kommentit (4)
Yritä ajatella jotenkin niin, että murehtimisesti ei millään tapaa helpota kenenkään oloa eikä varjele pahalta. Anna itsellesi oikeus huokaista ja rentoutua ja vaikka omien lastesi takia nauttia elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurja tilanne... Koittaisit kuitenkin keskittyä enemmän omaan elämääsi ja lapsiisi ja elämän iloisiin puoliin. Ikäviä asioita jos tapahtuu, niin et niitä kuitenkaan voi estää sillä, että murehdit niitä jo etukäteen!
Nauti yhteisestä ajasta äitisi kanssa niin kauan kuin sitä riittää. Kerro, että rakastat häntä ja anna tukea tarvittaessa. Mutta silloin kun et ole äitisi kanssa, niin älä jatkuvasti murehdi.
On todella raskasta kun läheinen ihminen sairastuu. Jossain vaiheessa se vaan täytyy hyväksyä. On ihan luonnollista että ihminen vanhenee ja jossain vaiheessa kuolee. Mitä sinä tarkalleenottaen pelkäät? Kuolemaa vai läheisen menetystä?
Äitisi sairastaa. Se vie häneltä voimia. Voisitko keskittyä siihen, että viimeiset yhteiset hetkenne olisivat ainutlaatuisia? Keskittyä siihen, että äitisi saisi elämälleen arvokkaan lopun? Äitisi varmasti huomaa ahdistuksesi ja pelkosi ja se ei ainakaan helpota hänen oloaan. Voisitko puhua jollekin peloistasi, kenties sairaalapastorille?
Sinulla on nyt oma perhe ja velvollisuutesi on huolehtia myös heistä. Tätä toivoo varmasti myös äitisi. Älä polta itseäsi loppuun ja puhu jollekin peloistasi!
Rauhallista joulua sinulle!
nostan