Lue keskustelun säännöt.
Voiko menneisyyden perusteella tuomita ihmistä? minulla on eräs luuranko kaapissa
13.12.2008 |
ja aina uusiin ihmisiin tutustuessani pelkään että saavat tietää tästä. Ei ole mikään maailmaa mullistava juttu, mutta silti en haluaisi kovin mielelläni tästä kertoa. Jos esim alan seurustelemaan, niin en tiedä voinko pitää sitä salassa kovin kauaa, kamalaa jos tämä ihminen saisi tietää vasta kun olemme olleen jo pitkään yhdessä.
Unohdanko koko jutun ja jatkan elämääni, jos joku joskus kysyy asiasta niin sanon vain että yritän unohtaa sen joten ei puhuta siitä, kiitos, vai mitä minä teen??
Olen siitä rangaistukseni kärsinyt, mutta tiedän että kun sanon nimeni, niin joku minut kuitenkin joskus varmasti tunnistaa, muuttuuko ihmisten käytös jos tietävät toisesta "rikosasian"??
Kommentit (19)
mä en ainakaan tykkäis jos mulle kerrottais jotain mullistavaa pitkän ajan päästä, ois kiva tietää siitä mahdollisimman pian ja tietenkin ko. henkilöltä itseltään..
osoittaa mun mielestä suunnatonta rohkeutta kertoa arkoja asioita.
en kyllä "rikostasi" tiedä.. kaikkea kun ei voi koskaan hyväksyä täysin vaikka ihminen olisi kuinka muuttunut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet joskus pimittänyt työnantajaltasi rahat ja nyt ihan fiksu tyyppi, niin mun mielestä homma on siinä. Jos taas tehnyt vaikka henkirikoksen, niin minä en ainakaan haluaisi olla kanssasi missään tekemisissä. On rikoksia, joita ei vaan voi hyväksyä ja mulla menee raja tuossa.
nuorena tytön joka myöhemmin tappoi poikaystävänsä kanssa toisen tytön. tämän tytön kanssa en voisi enää ikinä kuvitella ystävystyväni. hän sai 7v tuomion, näytti nyt n.4-5 vuoden jälkeen olevan vapaalla jalalla. tuomio kärsitty mutta en voisi luottaa ihmiseen joka on voinut riistää hengen toiselta.
muunlaisia rikoksia tehneitä ihmisiä olen kotiinikin päästänyt (ryöstöjä yms..)
rikoksesta. jos olet tappanut jonkun voi se karkottaa ihmiset elämästäsi, jos ryöstit pankin, en usko sen vaikuttavan jos nyt elät sääntöjen mukaan.
eikä kukaan välttämättä muista edes koko juttua enää. Yhdessä vaiheessa minua häiritsi niin paljon, että olin valmis muuttamaan nimenikin :D
vaikka on "pieni" juttu, niin silti harmittaa, maailmassa sattuu ja tapahtuu kokoajan paljon paljon pahempiakin asioita joten sikäli voisi olla parempi että yritän vain unohtaa, kukaan ei ole asiasta minulle sanonut, joten miksi sanoisi vastedeskään...
En silti ylpeänä voi esitellä itseäni kenellekkään, tuskin kukaan kuitenkaan päin naamaa sanoisi mitään (kai) mutta se on juuri pahin pelkoni, mitä sanon jos joku joskus möläyttää päin naamaa, alanko selittelemään vai sanonko vain etten halua puhua siitä
pidän itseäni todella huonona ihmisenä tämän takia, vaikka ei iso juttu ole (oliskohan huonoa omatuntoa)
onko palstalla muita joilla samantapainen tilanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
totta, tämmöinen moka on tullut joskus tehtyä, ikävä kyllä, rangaistukseni olen kärsinuyt tms. mutta en halua asiasta sen enempää puhua.
naamaa sanoisi mitään (kai) mutta se on juuri pahin pelkoni, mitä sanon jos joku joskus möläyttää päin naamaa, alanko selittelemään vai sanonko vain etten halua puhua siitä
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sakoilla selvisin ihan, mutta tuntuu silti että olen hirmu rikollinen :(
vaikka nykyään olenkin ihan kunnon kansalainen =) ja olin kyllä silloinkin, tein vain muutamia typeriä juttuja (joita kadun kyllä)
vaikka pahempana tietysti joku voisi pitää jonkun hakkaamista tms, en onneksi ole koskaan ketään satuttanut, kuinka paha olo minulla silloin olisikaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
otin myös luokseni yöksi vanhan ystävän jota huhun mukaan syytettiin raiskauksesta. luotin vanhan ystävän sanaan ja luotin häneen. meillä oli ihana yö jutellen yhdessä pitkästä aikaa.
nyt hän on kyllä haudassa, ystävä otti hengen itseltään vuosi sitten :(
tuossa otin riskin, raiskaajia en todellakaan hyväksy, en tappajia, en varsinkaan pedofiilejä.
Riippuu vähän siitä, minkä ikäinen olet sakot saatuasi ollut ja mikä ja miksi oli tekosi. Varastaminen, kaahaaminen, toisen omaisuuden vahingoittaminen ovat asioita, joita voi nuorelle ihmiselle antaa anteeksi. Esim. just joku kettutyttöily 20 vuotiaana on minusta aika ymmärrettävä asia, samoin joku graffitien töhertäminen tai myymälävarkaus. Eri asia on sitten, jos kettutyttöilee tai myymälävarastelee 30-vuotiaana, minusta sen ikäisen pitäisi jo toimia fiksummin.
Sitten on tekoja, joita ei voi edes nuorelta ymmärtää. Suunnitelmallinen varkaus voi olla sellainen. Siis käsitän, että tilaisuus tekee varkaan, mutta en sitä, että joku suunnittelemalla suunnittelee varkauden joka kohdistuu isoon omaisuuteen. Satunnaisen tappelun tuoksinnassa hankittu "pahoinpitelysyyte" kyllä pistää miettimään, millaisesta ihmisestä on kyse, mutta ihmistä, joka on saanut rangaistuksen vaikka nuorenakin toisen ihmisen suunnitelmallisesta ja järjestelmällisestä pahoinpitelystä, en päästäisi kotiini. Siinä mielessä en usko, että ihminen muuttuu, ainakaan ilman pitkää terpiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut raiskattiin 14-vuotiaana. En toki ole itse syyllinen siihen, mutta häpeän sitä hirveästi.
Toinen asia, johon itse olin syyllinen, meni niin, että olin tietoisesti ilman kondoomia naimisissa olevan miehen kanssa. Minulla oli tuolloin kondylooma ja olin 16-vuotias, mies neljäkymppinen.
En ole puhunut näistä kellekään. Joskus olen yrittänyt, mutta sanat jotenkin juuttuu kurkkuun ja sitten hyvä puhumishetki menee jo ohitse.
Niinpäniin. Jo tulloin 16-vuotiaana minua kuvotti se äijä. Sen esikonen oli minua neljä vuotta nuorempi. Minusta oli "hauskaa" ajatella, että sai minulta sukupuolitaudin "kostoksi" hänen ääliömäisyydestään. Tosin vaimoa säälin edelleen. Olin jotenkin todella epätasapainossa tuolloin.
Nykyisin taas olen maailman tavallisin perheenäiti. Siksi juuri tuntuisi niin vaikealta alkaa kertomaan jostain tuollaisesta ystävilleni tai miehelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut raiskattiin 14-vuotiaana. En toki ole itse syyllinen siihen, mutta häpeän sitä hirveästi.
Toinen asia, johon itse olin syyllinen, meni niin, että olin tietoisesti ilman kondoomia naimisissa olevan miehen kanssa. Minulla oli tuolloin kondylooma ja olin 16-vuotias, mies neljäkymppinen.
En ole puhunut näistä kellekään. Joskus olen yrittänyt, mutta sanat jotenkin juuttuu kurkkuun ja sitten hyvä puhumishetki menee jo ohitse.
Niinpäniin. Jo tulloin 16-vuotiaana minua kuvotti se äijä. Sen esikonen oli minua neljä vuotta nuorempi. Minusta oli "hauskaa" ajatella, että sai minulta sukupuolitaudin "kostoksi" hänen ääliömäisyydestään. Tosin vaimoa säälin edelleen. Olin jotenkin todella epätasapainossa tuolloin.
Nykyisin taas olen maailman tavallisin perheenäiti. Siksi juuri tuntuisi niin vaikealta alkaa kertomaan jostain tuollaisesta ystävilleni tai miehelleni.
Tasapainoinen 16-vuotias toki kieltäytyy seksistä neljäkymppisen perheenisän kanssa. Minä olin kuitenkin tuolloin hyvin epätasapainoinen, kuten jo edellä kerroin. Mies vielä ihan avoimesti kertoi lapsistaan ja siitä, että pettää vaimoaan melko säännöllisesti. Tosin ei nyt suoraan sanonut tykkäävänsä erityisesti "pikkupilluista".
Nykyisin siis olen ihan "täysipäinen" perheenäiti. Käyn töissä ja vielä opiskelenkin siinä samalla. Kärsin kyllä pitkään tuosta nuoruudestani ja varmaan osittain edelleenkin.
voisitko jo unohtaa maritan?Kärsinyt kyllä, älä huoli
Vaikka niin, että vaihdat toisen nimesi etunimeksesi (ja etunimen toiseksi nimeksi). Silloin itse asiassa juuri mikään ei muutu, mutta kukaan uusi ihminen ei voi yhdistää sinua enää vanhoihin tapahtumiin. Paitsi tietysti jos asut jossain pikkupaikkakunnalla.
oletko varma että tämä on niin iso ja kamala asia muiden kuin itsesi silmissä?