Hemmetti! Olen synnyttänyt kaksi

lasta ja minulla on kolme huollettavaa. Siis mieheni kuuluu siihen joukkoon.

Ei mitään oma-aloitteisuutta, ei yhtään järkevää ajatusta, ei mitään vastuuta mistään.

Nyt oli lähdössä viemään lapsia hoitoon. Kaikki pyörii siinä ihmeissään kun takkia ei löydy. Pyörivät ja pyörivät ja ihmettelevät kun ei ole. Mies vain töllöttää ja käskee lasta etsimään.

Eikä ole kenelläkään mitään tietoa missä takki on. Kysyin mieheltä, oliko takki kun lapsi tuli kotiin. Ööööö... jooo.... oli.

No missä hitossa se sitten on kysyin. Ööö.... no en minä tiedä.....

Minä sitten kaivan varatakin ja puseroakaan se äijä ei lapselle ollut saanut päälle. Täällä kaikki kulkisi alasti ja haahuilisi päämäärättömästi jos minä en huolehtisi kaikesta. Että rasittaa tuo äijä taas.

Sori. Oli pakko avautua.

Niin et ole ainoa. Muutenniin työelämässään menestyvä ja fiksu mieheni on aivan avuton lasten suhteen. Todella hyvä isä, mutta käytännön asiat päin honkia. Lapset eivät olisi koskaan käyneet neuvolassa, hammaslääkärissä tms. jos minä en aina muistaisi hoitaa about kaiken. Ja jos on miehen vuoro aamulla viedä lapset tarhaan niin herrajumala sitä vaatteiden etsimis-rumbaa iltaisin. Mies haahuilee eestaas ja etsii lapsille päälle pantavaa valmiiski aamuksi. Minähän se loppujen lopuksi sitten kaikki kerään kasaan ja hoidan kuntoon. Tätä listaa voisi jatkaa lopputtomiin!

Tänä aamuna vaan kiristää todella paljon!

Huolehtiiko mies usein lapsista, siis niiden pukeutumisista ym? Jos rutiini on kehittynyt vain sulla, mutta mies vain silloin tällöin hoitaa, niin ei ihmekään, että haahuilee.



Täytyy tehdä useammin, niin ehkä oppii muistamaan. Lapset voi kans edellisenä iltana vähän miettiä valmiiksi, mitä puetaan aamulla päälle, missä on reppu, ja se pakataan tietysti valmiiksi.

ei se osaa/kehtaa/ymmärrä mitkä on soveliaat kamppeet mihinkin tilaisuuteen. Mutta onneksi meillä lapset on sen verran omatoimisia ja ymmärtävän vaatteiden päälle, että osaavat itsekin pääpiirteittäin päätellä mitä milloinkin päälle :D



Joskus huvittaa, kun isä kyselee 3-vuotiaalta, että "missä niitä sinun sukkahousuja nyt säilytetäänkään" tai "onko tämä sinun pipo?" :D Onneksi tyttö tietää itse. Pojat on vähän avuttomampia, leikkö geeneissä :D



Niin, ja minuakin tuo asia joskus ottaa päähän toden teolla, mutta useimmiten vaan en jaksa vaivata sillä päätäni..

kun tarkisti mitä varavaatteita lapsilla oli. Yleensä kuulemma miehet lähinnä seisoskelevat tumput suorina tuodessaan / hakiessaan lapsiaan :D Silti se olen aina minä joka laittaa illalla vaatteet (päivävaatteet + ulkovaatteet) kasoihin ja pakkaa kassit valmiiksi. Mies sitten vie ja hakee lapset. Hyvin sujuu näin :)

niin tarkka ja säntillinen kuin olla ja voi. Voi sekin olla välillä rasittavaa, kun olen itse hiukan suurpiirteisempi ;)

olin 2v kun äiti oli laitoksella pikkuveljeä saamassa. Oltiin tultu katsomaan ja olin kuulemma itku kurkussa sanonut äiti sano isälle että mekko on väärinpäin kun se ei usko mua. Isä on tunnustanut että olin pukemisesta lähtien pyytänyt kääntämään ympäri mutta ei ollut suostunut kun ajatteli etten voi olla oikeassa.

avaa ruokakaapin oven ja kysyy missä ne murot/keksit/korput jne. on? Koko valikoima aukeaa silmien edessä, mutta ei voi tietää minne ne on laitettu?!??????

kun kysyy itsestään selviä asioita. Ensin äidiltä, sitten vanhempana vaimolta. Ei kannata sotkea itse omin kuvioin väliin.



Että katsokaamme arvon leidit, miten miehemme ja poikalapsemme kasvatamme käyttäytymään juurikin tällä tavalla.



Naputatko, jos mies laittaa tavarat eri paikkaan kuin itse laitat? Annatteko miehen toimia omalla tavalla vai vaaditko toimimaan sinun säännöillä?



Lopulta tuo "helpompi kysyä kuin katsoa" tapa automatisoituu käsittämään kaikki kodin sisällä tapahtuvat toiminnot. Hyvä, ettei vielä takapuolta joudu pyyhkimään.

Mä nukuin vielä, kun menen tänään myöhemmäksi ja mies laittoi lapsen kouluun.(Ihanaa kyllä.)



Mutta mies tuli multa siihen kysymään, mitkä kengät hän lapselle laittaa. Ei raukka tajunnut, että lapsi tietää kyllä itse. On melkein 9 v.

Kyllä ne oppii, mutta niiden täytyy ihan oikeasti olla mukana siinä hommassa. Munkin mies on aina ollut hyvä lasten kanssa, mutta alkuun oli niin paljon töissä ja kotona sitten omissa maailmoissa, että ei osannut huolehtia mistään käytännön asioista. Olosuhteiden pakosta sitten muutettiin hieman käytäntöjä ja juteltiin ihan tosissaan asioista. Kerroin myös miltä minusta tuntuu, että on tylsää olla aina se nipo huolehtija ja että oikeasti mieskin voisi miettiä lasten tulevaisuutta hieman pidemmälle, esim. milloin mennään päiväkotiin, mihin kouluun, neuvolakäynnit ja muut. Minäkin osaan nimittäin olla rento ja hulluttelen mielelläni, mutta se ei onnistu jos ei voi luottaa siihen, että mieskin välillä kantaa vastuun.

Nykyään mies osaa kaikki jutut:) Todellakin löytää vaatteet ja osaa pakata reppuja ja varakamoja mukaan. Arvostaa nykyään myös oikeasti sitä, että huolehdin aina oikeiden varusteiden ostamisesta, osallistuu myös pohdintaan. Ennen aina vaan kysyi "Missä on talvihaalari/hanskat/kuravaatteet jne." ja totesin kerran tosi kylmästi, että kaupassa varmaan, jos ei kukaan ole muistanut ostaa! Nyt minulla on mies, jolla ei olisi mikään ongelma pakata koko perheelle matkatavarat mille tahansa matkalle, itse asiassa hoiti suurimman osan hiihtolomavaatteiden pakkamisesta:) Ja minä en valita, jos meillä joskus vähän eri näkemys yhteensopivuudessa, olen vain iloinen, kun osallistuu ja vielä hyvin! Osaa myös laittaa tytön hiukset, enkä valita vaikka itse letittäisin ehkä vähän siistimmin, edistyy se mieskin koko ajan. Ja osaa se mies viedä lapsia lääkäriinkin, nytkin oli kokonaisen yön esikoisen kanssa lastenklinikalla ja minä tarkoituksellakin soittelin mahdollisimman vähän kuulumisia, koska osaa se mieskin huolehtia meidän lapsista!



Eli vaatikaa muutosta, kyllä ne miehet ihan oikeasti osaa!

lasta ja minulla on kolme huollettavaa. Siis mieheni kuuluu siihen joukkoon. Ei mitään oma-aloitteisuutta, ei yhtään järkevää ajatusta, ei mitään vastuuta mistään.

Nyt oli lähdössä viemään lapsia hoitoon. Kaikki pyörii siinä ihmeissään kun takkia ei löydy. Pyörivät ja pyörivät ja ihmettelevät kun ei ole. Mies vain töllöttää ja käskee lasta etsimään.

Eikä ole kenelläkään mitään tietoa missä takki on. Kysyin mieheltä, oliko takki kun lapsi tuli kotiin. Ööööö... jooo.... oli.

No missä hitossa se sitten on kysyin. Ööö.... no en minä tiedä.....

Mietipä tilannetta, kun meillä ei ole lapsia ja silti on meno samanlaista. Itse olen 28 ja mies 37. Entinen avomies oli ihan samanlainen tässä asiassa, vaikka muutoin ovatkin vastakohdat. Taitaa olla miehet kaikki tuollaisia?

Esimerkki:

Mies tulee kotiin ja riisuu takin ja farkut, vaihtaa päälleen colleget. Kun seuraavaksi tulee aika lähteä jonnekin ulos niin hukassa on

a. mieluisat housut (vaihtoehtoja n.3)

b. mieluisa takki (jälleen vaihtoehtoja n.3)

c. avaimet, jotka on joko edellisellä kerralla päällä olleen takin tai housujen taskussa. Kun vaan muistaisi vielä mitkä housut ja mikä takki oli päällä ja missäköhän ne sitten on?

MITEN VOI OLLA NIIN HELVETIN VAIKEETA JUURI OVEN AVATTUAAN LAITTAA NE VIELÄ KÄDESSÄ OLEVAT AVAIMET ETEISEN AVAINNAULAKKOON??? Mutta ei, ne on pakko tunkea taskuun ja joka ikinen päivä niitä haetaan. Exä vielä kehtasi kerran tuossa tilanteessa sanoa, etten ole erityisen äidillinen, kun en tiedä missä hänen avaimensa on. Vastasin sille napakasti, että juu, onneksi en ole liki 6-kymppinen alkoholistiäitisi. Mutta hienoa, että hän tiesi aina missä mikäkin tavarasi on.

että miesten ja naisten kuuluisi elää sukupuoli jaollisissa kolhooseissa!



Mun mies on ihan samanlainen...täys kakara!



Täytyy todella kasvattaa tuo oma poika mahdollisimman itsenäiseks...opetan sille napin ompelua myöten KAIKEN!

Se -kolmas- lapsi on töissä.



Annan hänelle vastuuta ja pakkokin kun on lasten kanssa paljon keskenään. Olen nykyään lopettanut ruokien laittamisen etukäteen kun hän on päivät lasten kanssa. Ihan tietoisesti.



Noh, lopputulos on että ostavat joko mustaa makkaraa (?!) (ja emme asu Treella) tai HK:n sinistä ruuaksi. En ole vielä puuttunut tähän, mutta kai se on pakko.



Mieheni ei huolehdi mistään muustakaan käytännön asiasta ellen kirjoita siitä hänelle lappua. Ja toisinaan hän ei viitsi lukea lappujani, joten ne jää hoitamatta.



Aika uuvuttavaa. Olisi ihanaa kun olisi toinen aikuinen kantamassa vastuuta ja muistamassa ja hoitamassa asioita. Nyt pitää muistaa hoitopaikan ja koulun asiat, kesäleirit, autohuollot, laskut, neuvolat, lääkärit, harrastukset, sinne kuljetukset, vaatteiden tilanne (kausivaatteet), kengät, ihan kaikki yksin.



Mutta lohduttavaa on että on näitä muitakin lapsi-miehiä :)



Kiitos siis viesteistänne!



ap

Meillä minä ja lapsi olemme yksikkö ja mies sitten hoitaa itsensä. Tosin välillä tuntuu, että siinäkin on miehelle liikaa tekemistä. Jatkuva tavaroiden sijainnin kysely on tosi raivostuttavaa. Vaikka kyseinen tavara olisi nenän edessä, niin silti sitä pitää kysyä. Vastaavasti jos itselläni on jotain hukassa, niin mies ei tasan varmasti osaa auttaa. Aiemmin hän on ollut normaali mies ja osannut hoitaa asiat, mutta ilmeisesti lapsen myötä hän on taantunut täysin.

Aika uuvuttavaa. Olisi ihanaa kun olisi toinen aikuinen kantamassa vastuuta ja muistamassa ja hoitamassa asioita. Nyt pitää muistaa hoitopaikan ja koulun asiat, kesäleirit, autohuollot, laskut, neuvolat, lääkärit, harrastukset, sinne kuljetukset, vaatteiden tilanne (kausivaatteet), kengät, ihan kaikki yksin.

ap

On todella joskus järkyttävän uuvuttavaa, kun tuntuu että kaikki vastuu on vaan minun kannettavanani. Mulla oli eilen niin helkkarin huono päivä, tuntui oikeasti että pää hajoaa ja saan jonkun burn outin tai jotain, kun mun pitää yksin kaikki muistaa, kasvattaa lapset, komentaa, huolehtia että komennusta totellaan, patistella läksyjentekoihin, tarkistaa läksyt, muistuttaa hampaiden pesuista/pestä lasten hampaat, siivota huusholli yksin, pestä kaikkien pyykit, huolehtia kouluvaatteet lapsille, hankkia ne vaatteet, muistaa juurikini nuo kaikki hammaslääkärit ja varata kaikki neuvolat ja muistaa ne ja viedä sinne lapset ja järjestää menot ja aikataulut ja, ja ja..

Meillä mies on todellakin kuin yksi lapsista, ja onpahan vielä kaikkein itsepäisin ja hankalin niistä.

Olisi ihan mahtavaa, jos olisin ollut fiksumpi ja tajunnut merkit, ja hankkinut miehekseni KUMPPANIN, ihmisen, joka kantaa puolet tästä vastuusta.

Mies ei tajua(?) yhtään mitään lasten kasvattamisesta tai heidän kanssaan olemisesta, ei muista antaa ruokaa pienimmälle, tai hänen mielestään tämä ei "tarvitse" ruokaa, vaikka lapsi tulisi itse pyytämään että on nälkä tai jano (lapsi 2 v. ei vielä osaa itse tehdä). Jos mies ei vaan viitsi, hän ei tee, ei jotenkin muka tajua että jos lapsella on esim. jano, tämä todella tarvitsee juotavaa!

Kun lapset pitäisi laittaa nukkumaan, se on miehen mielestä sitä että lapsi komennetaan kovin sanoin suoraan sänkyynsä, päivävaatteissaan, ilman iltapalaa, ilman hammaspesuja, ilman pissalla käymistä, iltasaduista tms. puhumattakaan.

Ja sitten kun mainitsen ettei noin voi tehdä, mies vaan sanoo että "jos ei kelpaa, tee itse" ja minä sitten annan lapsille iltapalat ja huolehdin koko rumban, hammaspesut ja yöpuvun vaihdot ja iltasadut/halit.

Mies rentoutuu sillä aikaa sohvalla töllöä tuijotellen. (kelpais joskus mullekin!)

Välillä on kyllä niin hiton rankkaa.

Onneksi toisinaan mies ryhdistäytyy ja havahtuu hetkeksi, esim. eilen siis kun pidin pitkän valituksen aiheesta ja olin niin väsynyt että vaan itkeä tihrustin sängyssä, mies on ollut tänään ihan kelpo kumppani. Tiedän kyllä, että huomenna taas arki jatkuu..

Meillä mies kyllä pärjää lasten kanssa hyvin, ja jos en ole paikalla niin löytää lasten vaatteetkin, mutta jos olen paikalla, niin sitten oletetaan että minä laitan vaatteet valmiiksi...

Mutta tuo, että tavaroita ei löydä vaikka olisi nenän edessä huolettaa sikäli, että meillä neidillä on sama piirre, mutta pojalla ei. Eli liekö tyttö saanut tuon geenin isältään, huoh.

Mutta rastittavaa on tosiaan se, että loppupelissä vastuu on kuitenkin aina minulla. Ei meilläkään lapset olisi olleet kertaakaan neuvolassa, hammaslääkärissä tms. jos minä en asioita hoitaisi. Eivät olisi kyllä päiväkodissakaan, kun ei meillä mies mitään hakemuksia täytä.

Ja kuvaavaa on se, että nyt syksyllä kouluun menevä esikoisemme olettaa, että se on äiti joka tulee tutustumispäivänä hänen kanssaan kouluun, ei ole hetkeäkään ajatellut, että isäkin voisi tulla. Ja ei ole kyllä isäkään ajatellut asiaa...Ja minähän sen vapaapäivän töistä sitten otan.

Meillä ei lapset ole moksiskaan, jos isä lähtee illalla johonkin (useinmiten töihin) tai on aamusta iltaan pois. Mutta jos minä yritän lähteä johonkin, niin etenkin esikoinen on ihan "kauhuissaan"...ei haluaisi, että äiti lähtee mihinkään. Ja joulujuhlat yms. pääasia on, että äiti on paikalla, isä kun ei aina ole noissa juhlissa ollut.

älkää ottako paineita tuollaisista



päättäkää mitkä on teidän hommia ja pysykää vain niissä



mulla esim tehtävät kotona lastenhoitoa ja kodinhoitoa