Jos kotihoidossa oleva 3-vuotiaasi ei halua jäädä päiväkerhoon, mitä teet?

mutta jos lapsi yhä on itkuinen tms. niin paras minusta on pitää taukoa ja yrittää uudelleen vaikkapa puolen vuoden kuluttua. Niin tein itsekin ja meidän lapsien kerhosta muutama muukin on vuosien varrella tehnyt niin. Ei se ole mikään häpeä! Hyvin ovat lapset kuitenkin sopeutuneet kerhoon 4-vuotiaina.

Olen sitä mieltä, että kerhon tarkoitus on kiva paikka lapselle. Jos lapsi ei ole vielä valmis ryhmään, ei pidä väkisin yrittää. Vuosi väliä ja uusi yritys. Etenkin kun kerran on mahdollisuus vielä olla kotona.

Meillä yksi lapsista sopeutui heti (ajoi mut pois jo tutustumiskäynnillä),

toinen kävi muutaman kerran eikä tykännyt siltikään joten otin poism (kotona viihtyvää tyyppiä) ja

kolmas jännitti alussa eikä halunnut mennä, mutta parin kerran jälkeen loppui jännitys ja poika viihtyy.

Voitko olla yhden kerhokerran siellä mukana? Sitten lapsi näkee, että mitä siellä touhutaan ja seuraavan kerran voisi jo jäädäkin.

Senhän olisi tarkoitus olla lapsesta kivaa vaihtelua, ja jos ei ole niin ei oikein täytä tehtäväänsä.

Ei 3-vuotias osaa minun mielestä päättää tällaisia asioita, ja ihan normaalilta kuulostaa että eka kerhokerta alkaa hankalasti. Tarkoitushan on myös että lapsi oppii luottamaan myös muihin turvallisiin aikuisiin kuin omiin vanhempiin ?

Alun jälkeen kerhoon olisi menty viikonloppuisinkin ja kerhotäti oli fiksumpi kuin äiti...



Ja nyt kun aloitti päivähoidon, ei ollut mitään ongelmia, koska oli saanut harjoitella itsenäistymistä jo turvallisissa käsissä.

Meillä viime vuonna jääminen oli aina hankalaa. Melkein joka kerta lapsi jäi itkemään, mutta kun ovesta pääsi sisään, itku loppui samantein. Yhden kerran itku jatkui ja tädit soitti hakemaan kesken pois. Lapsi kuitenkin tykkäsi olla kerhossa ja esitteli aina tekemiään askarteluja silmät loistaen, joten jatkoimme koko vuoden. Tänä syksynä kerhoon meno onkin ollut jo aivan erilaista. Öitä lasketaan siihen, milloin on seuraava kerhopäivä.

ja kun äitiä ei näy, niin huuto loppuu ja lapsi alkaa puuhastelemaan.



Minusta voisit ainakin kerran ohjaajan kanssa sopia jätön niin, että ohjaaja ottaa lapsen hoiviinsa ja vilkuttavat sinulle yhdessä (et lähde salaa, vaan kerrot tulevasi esim. leikkien ja välipalan ja sadun jälkeen kotiin). Jos ohjaaja on sitä mieltä, ettei lapsi viihtynyt loppujenkaan lopuksi, niin sitten tee päätöksesi.

Varmaan lasta jännittää, mutta kerran-parin jälkeen tod näk menisi sinne innoissaan. Jos lapsi edelleen olisi kerhoa vastaan vaikkapa viiden kerran jälkeen niin sitten vast "luovuttaisin". Sosiaalisiin tilantesiin harjoittelu on mielestäni osa kasvatusta, siksi näin.

Meillä on se periaate että ei noihin vapaaehtoisiin kerhoihin ole mikään pakko jäädä. Niiden ensisijainen tarkoitus on kuitenkin olla kivaa. Mutta ne ovat kuitenkin hyödyllistä oppia eskaria ja koulua varteen ja pientä itsenäistymistä ja rohkeutta.



Meillä poika ei olisi halunnut jäädä kerhoon ekalla kerralla ja niinpä minä jäin kerhoon mukaan. Näin tapahtui vielä muutaman kerran ja sitten sanoin että olen tässä eteisessä ja hädän yllättäessä löydyn tästä. Pian jäin kuopuksen kanssa ulos ja meidät näki ikkunasta halutessa ja pian kävimme kaupassa jne... Aika nopeasti poika unohti meidät kerhon ajaksi kerhon ohjaajien mukaan.

Itkin siellä. 6-vuotiaana aloin viihtymään vähän paremmin, silloinkin se oli silti pakkopullaa, lähinnä kilttinä tyttönä menin. En halua että oma lapseni saa samanlaisia muistoja kerhosta kuin minä, ehkä siksi luovutin heti, enkä alkanut pakottamaan häntä.



Koulussa olin heti kotonani ja luokan parhaita. En tiedä oliko kerholla osuutta asiaan, todennäköisesti jonkun verran.



Ap.

Kyllä mäkin jättäsin kerhosta pois, jos ei millään sinne alkas jäämään. Yrittäsin toki joitain kertoja, ja olisin aluksi mukana siellä.

Ymmärrän kuitenkin ratkaisusi sillä omat kokemukset ovat vahvoja usein näissä tilanteissa. Meillä on taas perhepeti samasta syystä. Itse sain nukkua äidin vieressä 12v ikään asti aina kun halusin ja en voisi ikinä pakottaa lapsiani meistä erilleen nukkumaan.

Jättäähän monet äidit itkevät lapsensa päivähoitoonkin ja paaaaljon pidemmäksi ajaksi ja paaaljon nuorempiakin lapsia.



Mutta täällä ei kerhotädit anna jäädä jos lapsi itkee. Sanovat että vie kotiin ja kokeillaan myöhemmin josko tahtoo jäädä. Koko kerhokerraksi ei myöskään saa äiti jäädä katselemaan, aluksi vaan. Meillä ei tuo alku riittänyt.

Oman lapseni kerhosta oisi tällä kriteerillä joka kolmas joutunut jäämän pois. Kukaan näistä ei enää muuten itkenyt n. 3-4 kerran jälkeen.

Ja seuraavallakin kerralla esim. ekan tunnin.

Moni 3-vuotias tottuu vasta pikkuhiljaa kun oppii tuntemaan kerhotädit ja muut lapset. Ensimmäinen kerta vierassa porukassa on jännittävä ja pelottava kelle vaan, kukapa aikuinen ei esim. jännittäisi eka työpäivää uudessa paikassa?

Isosiskonsa kävi samaa kerhoa ja tiedän ohjaajat todella ammattitaitoisiksi. Istuin kaksi ensimmäistä kerhokertaa eteisessä niin ettei lapsi nähnyt minua, sanoin kyllä hänelle että äiti odottelee tuolla käytävässä. Oman lapseni osalta aloitus meni hyvin, mutta kyllä siellä oli monta jotka itkivät ja kauan.



Eräskin äiti jätti itkevän lapsensa kerhoon ja meni pois, koko ajan kuului itku "äiti, äitiiii", ja soitettiin kesken kerhon hakemaan. Itsekseni mietin miksei aloitusta olisi vionut tehdä pehmeämmin: ensin hetken kerhossa mukana, sitten pari kertaa eteisessä, sitten sanoa lapselle että äiti käväisee kaupassa mutta tulee hakemaan kun kerho loppuu.



Kyllä lapsella on jokin syy itkeä, yleensä hän ei tunne oloaan turvalliseksi. Jos yksi itkee, itku helposti tarttuu muihinkin, mutta silloinkin kyse on usein siitä että lapsi luulee jonkin olevan hätänä kun kaveri itkee. Tieto siitä, että äidin luo pääsee tarvittaessa, luo turvaa! Muutaman kerran jälkeen lapsi tuntee olonsa jo niin turvalliseksi ettei tarvitse äitiä, hän on jo saanut onnistumisen kokemuksiakin kerhosta ja haluaa siksi jäädä.



Jos olisin ap, en olisi lopettanut kerhoa heti kokonaan vaan aloittanut hitaammin, Jos ohjaaja käskee äidin jättämään itkevän lapsen ja lähtemään kokonaan pois, hän on väärällä alalla. Pari ensimmäistä kertaa voi äiti ihan hyvin olla mukana, sitten siirtyä sivummalle ja lopulta kokonaan pois.

Vein viime viikolla lapseni ensimmäistä kertaa päiväkerhoon (lapsi täyttää marraskuussa 3). Tässä srk:n kerhossa ei ollut mitään tutustumismahdollisuutta ja vanhempien toivottiin poistuvan paikalta mahdollisimman pian heti ensimmäiselläkin kerralla. Lapseni ei siis tuntenut etukäteen kerhosta ketään. Ja kun lähdin pois, niin lapseni alkoi itkeä, mutta lähdin siis kuitenkin paikalta pois, koska aina kuulee näitä juttuja, että lapsi lakkaa itkemisen parin minuutin päästä siitä, kun vanhemmat häviävät näkyvistä. No, puolen tunnin päästä kerhotädit soittavat ja pyytävät hakemaan lapsen pois, kun eivät saa häntä lopettamaan itkua. Hain lapsen tietenkin heti pois, mutta nyt olen aivan neuvoton, kun en tiedä mitä tekisin jatkossa. Kerhotädit eivät oikein osanneet sanoa asiaan mitään.

Lapseni on ollut aina kotihoidossa, mutta olemme kyllä aina viettäneet aktiivista elämää, joten lapseni on tavannut muita lapsia päivittäin, lisäksi hänellä on kaksi sisarusta (vanhempi ja nuorempi).

Minulla on kaikki taloudelliset mahdollisuudet olla kotona vielä vuosia, joten minulla ei ole mitään pakkoa saada lastani sopeutumaan hoitoon vielä tässä vaiheessa. Mutta toisaalta tunnen lapseni ja jos nämä alkuhankaluudet saataisiin voitettua, hän tulisi nauttimaan askartelusta, laulamisesta, leikkimisestä muiden lasten kanssa yms.

Eli sinuna kyllä lykkäisin ilman muuta vuodenvaihteeseen tai jopa ensi syksyyn.