Masennus ja persoonallisuus.

Kysymykseen "mitä hittoa mä teen" paras vastaus olisi kai hankkia sellainen auttaja, jolla on sulle aikaa, johon voit luottaa, ja jonka kanssa voit puhua asioista, jotka mietityttävät. Siis joku ihminen, jonka kanssa voisit puhua myös tuosta "omasta masentuneesta persoonasta".    Koska sun hoitoon osallistuvan ihmisen kuuluisi se juttu sulle ymmärrettävästi selittää. Homman ei kuulu mennä niin, että me täällä nettipalstalla arvuutellaan, että mitähän sillä tarkoitettiin. (Jos haluat sen arvauksen, niin veikkaisin,  että siellä osastolla pohditaan,  olisiko sulla joku muukin diagnoosi masennuksen lisäksi. Varmastikin olet masentunut, mutta ehkä sulla on jokin persoonallisuushäiriö lisäksi.)

Pari hyvää ÄLÄ TEE -ohjetta voin kyllä antaa. :) Älä lopeta tai vähennä lääkityksiä omin päin. Voit varmasti vielä todella paljon huonommin sen jälkeen. Maksimiannos masennuslääkkeestä tulee laskea hitaasti ja hallitusti, kerralla lopettaessa pääsee melko varmasti osastohoitoon. Ylipäätään isoannoksiset psyykenlääkeannosten muutokset tehdään mieluiten siten, että potilas on sen ajan osastolla tarkkailussa mahdollisten sivuvaikutusten rajuuden vuoksi. Ehdotus lopettaa lääkkeet on siis täysin älytön ja semmoisen neuvon jakaminen moraalitonta. Lievä masennus eli tosiaan lääkkeitä kaipaa, mutta osastohoidossa ei tosiaankaan olla lievän tai keskivaikean masennuksen vuoksi.

Toisekseen ÄLÄ ala käyttämään alkoholia.  Lapsikin tietää, että alkoholi masentaa. Alkoholi romauttaa serotoniinitasot, joita masennuslääkkeellä koetetaan korjata. Alkoholin käytön suosittelu masennuksen hoitoon on samoin täysin älytön ja moraaliton neuvo.

Oletko sä itse omasta mielestäsi siinä kunnossa, että pystyisit työskentelemään masennuksen selättämiseksi? Ihan ne tylsät terveelliset elämäntavatkin auttavat osaltaan, mutta ihan pohjalla ollessaan ei jaksa miettiä terveellistä aamupalaa. ;) Hirmuisesti omaa työtäkin se paraneminen vaatii, oletko siihen halukas ja valmis?

Muistan kunka teini-iässä pari kaveria sairastui masennukseen. Heillä molemmilla oli vakava masennus ja yrittivät itsemurhaa yms. Sitä kesti monia vuosia ja tuntui sivustaseuraavastakin ihan toivottomalta. Nyt molemmat ovat onnellisia, perheellisiä, työelämässä. Jotenkin se tuntuu uskomattomalta, mutta kuitenkin elämä näyttää voittavan. 

Vielä jos "yrität" itsemurhaa niin kukaan ei ota sinua tosissaan sen jälkeen, kyllä se onnistuu tarvittaessa ihan ekallakin kerralla.

Tsemppiä kuitenkin. Jotenkin vain tuntuu että kun olet 14-vuotiaasta lähtien peilannut itseäsi masennuksen kauttaa, niin kovin vaikeaa voi olla rakentaa uutta identiteettiä. Sekin on sellainen asia mitä sinun täytyy itse työstää ja pohtia, sitä ei kukaan tee puolestasi.

Miten olet voinut ryssiä kaksi itsemurhayritystä? Lääkkeet ei sinua paranna. Pää pitää selvittää itse ongelmista.

Tsemppiä, toivon että saat apua. En ole ennen kuullut, että masentuneisuus tai itsetuhoisuus olisi osa persoonallisuutta, oudolta kuulostaa ihan mutu-tuntumalla. Vaadi terapiaa. Voimia! Ps. Näin jokin aika sitten dokkarin, jossa ruotsalainen toimittaja sai omaan vaikeaan masennuksensa apua sähköshokkihoidoilla.

Oletko aiemmin käynyt terapiassa ja oletko saanut keskusteluapua? Masennus on sairaus, joka kehittyy vuorovaikutussuhteessa, ja vuorovaikutussuhteessa siitä voi selvitä. Nykykäsityksen mukaan masennus ei ole geeneissä tai perinnöllistä, vaan sille tarvitaan aina laukaisevat ympäristötekijät, masennukseen voi olla periytyvä alttius, mutta persoonallisuuden piirre se ei kuitenkaan ole, kuten ehkä "melankolisuus" temperamenttipiirteenä. Kuolemanhalu ei kuitenkaan ole melankolisuutta, vaan liittyy sairauteen, masennukseen.

Ei masennuslääkkeet yleensä auta juuri ketään. Kannattaisi kokeilla vaihtoehtoisia hoitomuotoja: Esim. sähköshokkihoito voisi toimia kohdallasi. 

Jätä masennuslääkkeet joka tapauksessa pois. Jos koet esim. ahdistusta, parempi tapa on vaikka nauttia lasillinen tai pari viiniä tai olutta, eli perinteisiä keinoja kannattaa suosia.

Liikunta auttaa, nimenomaan kova fyysinen rasitus.

Mielestäni vastuutonta terveydenhuollon ammattilaisilta sanoa, että kaikki johtuisi vain persoonallisuudestasi. Selvästi tarvitsisit laadukasta keskusteluapua, mieluiten ratkaisukeskeistä terapiaa, jossa ei vain nyherretä lapsuuden traumoja tai toistella kuulumisia vaan oikeasti nostetaan ongelmat pöydälle ja yhdessä terapeutin kanssa haastaisitte ne. Miksi ajattelen näin? Olenko aina ajatellut näin? Milloin lapsuudessani muistan ajatelleeni näin? Sitten harjoitellaan uusia ajatusmalleja sekä rakkautta ja hyväksyntää itseä kohtaan. Masennuslääkkeet itsessään ovat mielestäni ratkaisu vain harvojen masennukseen, sillä masennus johtuu usein syistä, vääristyneistä ajattelumalleista tai alitajuisesti piinaavista kokemuksista, ei pelkästään aivokemian häiriöstä.

Liikuntaa suosittelen minäkin, mutta muuten olen eri mieltä edellisen vastaajan kanssa. Mielenterveyden ongelmia ei ole turvallista "lääkitä" itse päihteillä tai liikasyömisellä tms. Tämä on vain tunteiden tukahduttamista. Masennuksen voittamiseksi tunteet on kohdattava, kaikessa inhottavuudessaan, mutta mieluiten turvallisen ihmisen ohjauksessa (useimmiten terapeutti). Liikunnastakaan ei tarvitisisi tehdä pakkopullaa, kevyt hölkkä tms. reipas mutta ei äärirajoilla huiteleva liikunta on useimmiten masentuneelle parasta, sillä kovassa rasituksessa keho menee stressitilaan -- tätä ei masentuneen kroppa kaipaa, vaan liikunnan tuomaa hallinnan tunnetta ja endorfiineja.

Oma mieheni on masentunut ja on usein sitä mieltä, että masennus vain on osa hänen persoonaansa. Hän on sekä oikeassa, että väärässä. Masennus, tuo mielenterveyden häiriö, jossa hän näkee vain mustaa ja toivoo kuolemaa, ei VARMASTI ole osa hänen persoonaansa, se on mielen harhaliike, josta voi päästä takaisin oikeille raiteille. Sitä vastoin tietty pessimistisyys, perfektionismi (ja sen epäonnistumisesta aiheutuva epätoivo), yksinään viihtyminen ja pohdiskelevuus hyvinkin voivat olla osa hänen persoonaansa, ja ovatkin. Siitä huolimatta NÄITÄKIN asioita on mahdollista muokata, tai ainakin opetella elämään niiden kanssa niin, etteivät ne negatiivisesti hallitse elämää.

Toivotan sinulle kovasti voimia! Masennuksen kanssa taisteleminen on väsyttävää puuhaa. Paras neuvoni ensi hätään on: koeta edes kerran päivässä keskittyä tiukasti vain ja ainoastaan käsillä olevaan hetkeen, aluksi jossain rauhallisessa tilanteessa. Eli siihen, miten istut sohvalla ja ulkoa kuuluu lapsen ääni. Tai kävelylenkillä pysähdy metsäpolulle ja hengittele pari minuuttia vain tunnustellen, miltä ympäristö vaikuttaa. Ja tuon pienen hetken ajan annat mielessä vellovien ajatusten vain olla. Et yritä pakottaa niitä pois, tai tolkuttaa itsellesi että ne ovat vääriä tai "sairaita", etkä myöskään heittäydy niiden vietäväksi. Annat vain olla. "Kappas, tuollainen ajatus tuli" voit sanoa niille. Sitten keskityt taas siihen hetkeen, missä olet.

Olen itse käynyt terapiassa ahdistuksen ja monin tavoin vääristyneen minäkuvan takia, ja tällainen tietoisuusharjoittelu on minua eniten auttanut yksittäinen asia. Olen itsekin vielä vasta puolitiessä ja usein unohdan tai en onnistu käyttämään uusia oppimiani "selviytymiskeinoja" tunteideni kanssa, mutta onneksi olen oppinut myös sen, että riittää kunhan yritän parhaani. Tsemppiä sinulle!

Edelliselle kommentiksi ihan vain, että masennuslääkkeet ovat päihteitä ja monet näistä hyvinkin kovia. Näillä on valtavasti haittavaikutuksia, eikä mielestäni mielialalääkkeet ole tai tulisi olla ensisijainen ratkaisu tunne-elämän ongelmiin. Lisäksi näiden teho on osoittautunut monissa meta-analyyseissa olemattomaksi eli lumevaituksen suuruiseksi.

Varmaankin on viitattu siihen, että sulla mahdollisesti on persoonallisuushäiriö. Eli et hyödy masennuksen hoidosta ellei persoonallisuushäiriötäsi hoideta, ja sen hoitaminen taas on haastavaa ja osa ammattilaisista suhtautuu siihen varsin pessimistisesti. Mutta siitä on mahdollista parantua.

Tarvitset pitkäkestoista terapiaa sellaisen terapeutin hoidossa, joka on perehtynyt persoonallisuushäiriöihin. Lisäksi tarvitset paljon motivaatiota ja omaa tahtoa hoidon läpiviemiseen. Tsemppiä!

Tarkoittivat ehkä dystymiaa. Sitä kutsutaan joskus masentuneeksi persoonallisuudeksi. Onko sinulta tutkittu kilpirauhasen toiminta? Kannattaa myös kokeilla "itselääkintää" lisäravinteilla. Masentuneilla on usein puutetta omega 3- rasvahapoista (suhteen omega 6: een täytyy olla oikea) ja magnesiumista (sitraattimuoto on paras.) Masennuslääkkeet vähentävät magnesiumin imeytymistä ja voivat siis pahentaakin tilannetta. Myös b-vitamiinit ovat tärkeitä. Netistä löytyy näistä paljon tietoa. 

Olen samaa mieltä aiempien kanssa siitä, että hyödyllisintä on pyrkiä omien ajattelumallien muuttamiseen. Itse en saanut lääkkeistä apua, mutta lisäravinteet ja liikunta ovat auttaneet. Suosittelen myös mindfulnessin eli tietoisen läsnäolon harjoittelua vaikka kirjan avulla. Tsemppiä sinulle!

Joo, voi olla että oikea ongelmasi ei ole masennus, vaan vaikka jokin persoonallisuushäiriö (mikä ei tarkoita että olisit esim. psykopaatti..) tai muu häiriö, jonka oire tuo masennus on, jolloin ei tietysti ne lääkkeetkään pahemmin auta. Psykoterapia voi kyllä auttaa vaikka minkälaisiin häiriöihin, et varmasti ole tuomittu elämään masentuneena, sinua on vain tod. näk hoidettu väärin. Saatat tosin joutua hakeutumaan ihan yksityiseen Kelan tukemaan terapiaan, jos on yhtään monimutkaisempaa ongelmaa niin jokin psykiatrinen sairaanhoitaja ei välttämättä osaa auttaa- eiväthän ne näytä edes tietävän mitä eroa on masennuksella ja melankolialla.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 20:52"]

Edelliselle kommentiksi ihan vain, että masennuslääkkeet ovat päihteitä ja monet näistä hyvinkin kovia. Näillä on valtavasti haittavaikutuksia, eikä mielestäni mielialalääkkeet ole tai tulisi olla ensisijainen ratkaisu tunne-elämän ongelmiin. Lisäksi näiden teho on osoittautunut monissa meta-analyyseissa olemattomaksi eli lumevaituksen suuruiseksi.

[/quote]

no mikä sitten avuksi? kerro vaihtoehto!

Vakaviin masennustiloihin ilmeisesti lääkitys kuitenkin tehoaa, lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa liikunta, ruokavalio yms. auttavat tutkimusten mukaan paremmin kuin lääkitys. Mutta vakavassa masennuksessa lääkityksestä on apua.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 20:08"]

Ei masennuslääkkeet yleensä auta juuri ketään. Kannattaisi kokeilla vaihtoehtoisia hoitomuotoja: Esim. sähköshokkihoito voisi toimia kohdallasi. 

Jätä masennuslääkkeet joka tapauksessa pois. Jos koet esim. ahdistusta, parempi tapa on vaikka nauttia lasillinen tai pari viiniä tai olutta, eli perinteisiä keinoja kannattaa suosia.

Liikunta auttaa, nimenomaan kova fyysinen rasitus.

[/quote]

Juuri tällaisia neuvoja voi jakaa vain ihminen, joka ei tiedä masennuksesta ja sen hoidosta yhtään mitään. Osa väittämistäsi on suorastaan törkeitä. 

- Masennuslääkkeet auttavat. Olen siitä elävä esimerkki. 

- Sähköshokkia ei nykyään käytetä yleisesti. Ja minkähän takia! Olisikohan siksi, että on löydetty parempia hoitomuotoja. Aivoihin johdetut sähköilmpulsit eivät ole mikään vaaraton hoitomuoto. Ja nykyään mukana on myös nukuttamisriski. 

- alkoholin tuoma rentouttava vaikutus on hetkellistä ja aiheuttaa lopulta aina masennusta ja ahdistusta. Jos haluaa päästä masennuksesta eroon, älä missään nimessä käytä alkoholia. Alkoholin masennusta pahentava ominaisuus on tutkimuksin todettu.  

VAIN IDIOOTTI KEHOTTAA KETÄÄN JÄTTÄMÄÄN LÄÄKÄRIN MÄÄRÄÄMÄN LÄÄKITYKSEN POIS.

SINULLA TUSKIN ON LÄÄKÄRIN KOULUTUSTA, JOTEN SINULLA EI OLE OIKEUTTA KEHOTTAA KETÄÄN JÄTTÄMÄÄN LÄÄKKEET! OLET TÄYSIN VASTUUTON IHMINEN. NETTIPALSTALLA EI TUOLLAISIA OHJEITA SAA ANTAA. EI IKINÄ. 

Ap, melankolia ei ole tautiluokituksesssa. Se ei siis ole mikään oikea diagnoosi. Pyydä itsellesi asiallinen diagnoosi. Masennuksia on olemassa monenlaisia. On olemassa sellainenkin masennuksen muoto kuin dystymia, jolla tarkoitetaan pitkäaikaista masennusta. Sinulla on myös itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja, mikä taas viittaa vaikeaan masennukseen. Ihan vertaistukea olen tässä jakamassa, en siis ole alan ammattilainen vaan masentunut itsekin. 

Oletko keskustellut lääkärin kanssa erilaisista terapiamuodoista? Nykyään suhtaudutaa ihan aiheellisesti melko kielteisesti psykoanalyysiin, jossa keskitytään kaivelemaan potilaan lapsuutta. Joku täällä jo ehdotti ratkaisukeskeistä terapiaa täällä. Minulla on kokemusta kognitiivisesta terapiasta, jossa opetellaan pois vääristyneistä ajatus- ja toimintamalleista. Muitakin on olemassa. Kannattaa jutella lääkärin kanssa. 

Alkoholia en suosittele itsehoitolääkkeeksi. Pitkäaikasesti käytettynä pieninäkin annoksina se lisää masennusta ja ahdistusta. 

Liikunta lisää mielihyvää. Mutta sitten tulee iso mutta. Yleensä vakavasti masentuneen ongelmana on se, miten saa itsensä liikkeelle. Älä tee tästä itsellesi uutta masennuksen aihetta, jos et jostakin syystä pystykään harrastamaan liikuntaa. 

Olet syönyt 5 kuukautta masennuslääkettä eikä lääke ole auttanut sinua. Eikö yhtään tunnu helpottavan? Puoli vuotta on lyhyt aika masennuksesta toipumisessa. Minulla meni melkein kaksi vuotta ennen kuin tunsin itseni parantuneeksi. Vakavasta masennuksesta toipumiseen menee tosiaankin kauan. Tämä sairaus vaatii potilaalta itseltään ja hänen läheisiltään kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Ennen kaikkea tarvitset paranemishalua, jotta jaksat ponnistella kohti terveempää elämää. 

Tsemppiä! :)

sähköshokkihaoitoja kyllä edelleen annetaan, ei lylläkään kovin helposti. depressiivinen persoonallisuus, voisi tuo pershärö olla.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2013 klo 20:52"]

Edelliselle kommentiksi ihan vain, että masennuslääkkeet ovat päihteitä ja monet näistä hyvinkin kovia. Näillä on valtavasti haittavaikutuksia, eikä mielestäni mielialalääkkeet ole tai tulisi olla ensisijainen ratkaisu tunne-elämän ongelmiin. Lisäksi näiden teho on osoittautunut monissa meta-analyyseissa olemattomaksi eli lumevaituksen suuruiseksi.

[/quote]

Millä logiikalla ne on päihteitä? Vastuutonta päästää tällaista paskaa suustaan. Mahdollisesti hengenvaaran aiheuttavaa. Mitä ehdotat tilalle jos toisen kunto on se, ettei pääse sängystä ylös ja pelkkä hengittäminen tuntuu vaikelta?

Akateeminen ja näiden kanssa joskus painiva..

Sanotteko te ihmiset esim. hengenvaarallisesti sydänsairaille sydänkohtauksen jälkeen, että taasko kävit hakemassa huomiota teho-osastolla? Koettakaa nyt tajuta, että itsemurhaa yrittävät ihmiset ovat vakavasti ja hengenvaarallisesti sairaita ja on kertakaikkiaan kauheaa, että sekä muu yhteiskunta että jopa sairaanhoitohenkilöstö kohauttavat olkiaan että jaa, taas ollaan huomiota vailla. Kyllä sinäkin huomiosta kirjoittaja olisit kovinkin huomionkipeä ja itsekäs, jos sulla olisi vaikkapa käsi poikki ja helvetin kova fyysinen tuska päällä. Jos henkinen tuska on niin kova että fyysisen haavan teko helpottaa mieti itse onko kyse pikkujutusta.