Jos lapsesi olisi huostaanotettu etkä saisi häntä ikinä takaisin,jatkaisitko elämääsi?

En luopuisi toivosta.

mutta mitä järkeä olisi surra vuodesta toiseen?

tekisin narukiikun itselleni.



--- siis mikä olisi vaihtoehto, itsemurha vai? Lapshan on joskus täysi-ikäinen ja muuttaa omilleen, pois sijaspaikasta, ja voit alkaa luoda lapseen suhdetta uudelleen ym.

Ja pääseehän lasta tapaamaan?



toisaalta, en tiedä selviäisinkö itse kovin täysijärkisenä jos lapseni vietäisiin minulta. uhka on ollut, koska meistä tehdyt lastens.ilmoitukset ovat niin rankkoja, että olen pelännyt , mutta sossut eivät etsinnöistä ja yrityksistä huolimatta löytäneet meistä ilmoituksessa mainittuja vikoja, joten asiakkuutta ei tullut, lapsia ei viety.

häneltä ja sitten vielä tappaisin itseni? Aika raskaan taakan jättäisin lapselle kannettavaksi. Jos lapsi kestäisi, minäkin kestäisin.

Olisiko mulla elämä, jota jatkaa, vai olisiko se lapsi esim huostaanotettu mun huumenongelman takia? Mä toivoisin, että en "jatkaisi", vaan pikemminkin tuo herättäisi mut yrittämään saada elämästäni sen verran kiinni, että sen saisi johonkin järjestykseen.



Jos taas olisi tilanne, että lapsi olisi huostaanotettu esim oman mielenterveysongelmansa, anoreksian tms. takia, niin mä ensin rukoilisin, että HÄN saisi omasta elämästään kiinni ja sitten luottaisin siihen, että meidän tapaamiset pitäisivät suhdettamme jotenkin yllä ja hänen aikuistuttuaan voisimme luoda sitä uudelleen.

En ole mitään itsemurhatyyppiä, joten keräisin pikkuhiljaa itseni ja koittaisin taas elää elämääni ja odottaa lapsen aikuistumista ja sitä, että hän silloin haluaisi olla mun kanssa tekemisissä.

Totta kai elämä jatkuu kamalista asioista huolimatta, vaikka siihen ei aina jaksaisi ihan joka hetki uskoakaan.

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

mutta kait mä elämistäni jatkaisin

joka on lähentynyt vasta aikuisiässä. Eli etä-äiti ja tytär ovat suunnilleen parhaat ystävät tyttären tultua täysi-ikäiseksi.



Ja tiedän myös erittäin huonoja äiti-lapsisuhteita, joissa lapsi on katkaissut välinsä äitiinsä aikuisisässä, vaikka äiti kuinka olisi ollut 24H äiti koko lapsuusajan.



Uskon että elämä yllättää ja siksi toivosta ei kannata luopua!

palasi kotiin mutta jatkoi törttöilyjä ja opiskelee nyt 500 km päässä, asuu nuorisokodissa. On lomilla kotona ja kolmen viikon välein muutenkin viikonloppuisin ja silloin kun on sukujuhlia tms. Elämä on ihan normaalia ja tämä lapsi käy kotona useammin kuin muut opiskelijani.

Erona vain se että koulutetut ammattilaiset hoitavat hänen ongelmiaan kun omat voimavarani loppuivat.

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Sinulla on oikeus elää. Meillä kaikilla on vain yksi elämä eikä sitä ole tarkoitettu murehtimiseen.

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Sinulla on oikeus elää. Meillä kaikilla on vain yksi elämä eikä sitä ole tarkoitettu murehtimiseen.

isäni vaan on alkanut nyt vanhemmiten minua syyllistämään tästä kun jatkoin elämääni.

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Minä kritisoin vahvasti tätä sossujärjestelmää ja siksi kysyn, että miksi ihmeessä eivät antaneet lasta takaisin? Mitä keksivät syyksi? Lapen etu tietenkin, vallitsevia oloja ei haluttu muuttaa ja lasta repäistä läheiseksi tulleesta sijaisperheestä vai?

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Sinulla on oikeus elää. Meillä kaikilla on vain yksi elämä eikä sitä ole tarkoitettu murehtimiseen.

isäni vaan on alkanut nyt vanhemmiten minua syyllistämään tästä kun jatkoin elämääni.

Mutta jokaisella on oikeus onneen ja tehdä elämästään parempi kuin eilinen!

Olisit käynyt oikeustaisteluja yms mutta vuodet vaan kuluisivat etkä saisi lasta takaisin niin jatkaisitko elämääsi?

Se, että tappaisi itsensä tuollaisessa tilanteessa kertoo lähinnä siitä, että se huostaanotto on aikanaan tullut ihan tarpeeseen. Ei aikuisen elämän kuulu olla täysin riippuvainen lapsista.

Mitä tuollainen ihminen tekee sitten jos lapsi muuttaa pois kotoa ulkomaille? Tappaa itsensä, kun ei saa liikaa sörkkiä lapsensa elämää?

Ja joo, totta kai on rankkaa, että lapsi viedään sijoitukseen. Mutta se lapsi elää ja siitä pidetään huolta kuitenkin hyvin. Ja siihen voi luoda aikuisena taas suhteen.

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Minä kritisoin vahvasti tätä sossujärjestelmää ja siksi kysyn, että miksi ihmeessä eivät antaneet lasta takaisin? Mitä keksivät syyksi? Lapen etu tietenkin, vallitsevia oloja ei haluttu muuttaa ja lasta repäistä läheiseksi tulleesta sijaisperheestä vai?

heittelivät paikasta toiseen,kävin terapiat ja hoidot mitkä sossut käskivät mutta mikään ei tuntunut riittävän.Laitoin päiväkotiin sossun käskystä lisäksi kävi kotona vielä perhetyöntekijä mistään ei ollut apua.Sanoivat vaan etten tule lasta koskaan takaisin saamaan en vaikka minulla oli asianajaja yms ja lääkärit neuvolassa sanoivat että hoidan hyvin lasta,vuosia taistelin takaisin en saanut.

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Siinä tapauksessa ymmärrän, että perhesuhteita ei kovin helposti lähdetä muuttamaan.

Mutta kai sinä tapaat lastasi?

sain masennuksen kuntoon,kävin terapiassa yms mutta lasta en saanut takaisin enkä saa.Löysin uuden miehen ja saimme yhteisen lapsen,meillä normaali perhe.Jotkut tuttavat vaan ihmettelevät kun jatkoin elämääni.ap

Siinä tapauksessa ymmärrän, että perhesuhteita ei kovin helposti lähdetä muuttamaan.

Mutta kai sinä tapaat lastasi?

ja silloin tällöin tapaan häntä.Muutin pois siltä paikkakunnalta missä silloin asuin koska tuo sossujen ajojahti ja kaikki siellä tuntui raskaalta.Nyt elän ihan normaalia elämää toisella paikkakunnalla.

jos vuodet olisivat vierineet, enkä vieläkään olisi tajunnut mitään.



Ja KYLLÄ olisin lapsen vanhempi, vaikka hän olisi huostaanotettu. Pitäisin häneen yhteyttä ja koettaisin tukea/olla hyvä vanhempi vaikka etäämmältäkin. Enhän minä lakkaisi olemasta biologinen äiti, vaikka lapsi ei luonani jostain syystä voisikaan asua.



Sama juttu, jos ero tulisi. Lapsi olisi minun lapseni, vaikka ei asuisi luonani, vaan kenties isänsä ja tämän uuden vaimon luona. Silloin kokisin kyllä vielä suurempaa tuskaa ja ristiriitaa kuin huostaanoton johdosta.



Olisi aivan kammottava karhunpalvelus lapselle tuottaa hänelle ensin se tuska, että hänet täytyy huostaanottaa luotani. Sitten vielä jos katkaisisin yhteydet, se olisi kuin katkoisin lapseltani siivet!