Aion kokeilla, kuinka pitkäksi hiukseni kasvavat :)
Nyt pisimmät hiukseni ulottuvat miltei ristiselkään saakka.
Tiedän, että kasvavat tästä vielä n. 5-10 cm (mulla oli 10 vuotta sitten niin pitkät hiukset, mutta pätkäisin ne sitten) mutta sen pidemmäksi en ole edes koittanut koskaan hiuksiani kasvattaa.
Nyt aion kokeilla! Ihan mielenkiinnosta, edes kerran elämässä annan hiusteni kasvaa niin pitkiksi kuin kasvavat. Epäilisin, että kasvavat korkeintaan lantiolle saakka. Saa nähdä! Hidas, mutta tavallaan melko mielenkiintoinen projekti ;)
Kommentit (6)
Nyt hiukset ulottuvat hieman yli puoleen selkään. Ovat kasvaneet aika kivasti sillä vielä viisi vuotta sitten minulla oli ihan lyhyet hiukset (ns. poikatukka).
vyötärölle. Kasvutahti on todella nopea ja johtuu ilmeisesti ei-suomalaisista geeneistä. Hiuksia saa lyhennellä usein.
Minulla kasvaa hiukset kahdessa vuodessa ristiselästä vyötärölle. Kasvutahti on todella nopea ja johtuu ilmeisesti ei-suomalaisista geeneistä. Hiuksia saa lyhennellä usein.
Eikö vyötärö ole ylempänä kuin ristiselkä?
Tavoitteeni oli saada vyötärölle ulottuvat hiukset, aivan kuten lapsenakin oli. Helpommin sanottu kuin tehty.
Vaalennutin aikaisemmin maantien värisiä hiuksiani, mutta se ei sopinut oikein tämän kasvatustavoitteen kanssa. Hiukset olivat ohuet ja katkeilevat - siitä huolimatta että teetin vaalennukset vain kampaajalla ja max kerran vuodessa. Lapaluihin asti oli maksimipituus, mihin pääsin. Sen yli hiukset olivat kammottavaa hiiren häntää.
Juurikasvun pois kasvattamisessa meni vuosia, kun hiukseni kasvavat hitaasti. Kunto kuitenkin on nyt mahtavan hyvä, eivätkä hiukset enää ole edes lyhyet. Matkaa vyötäröpituuteen on enää muutama sentti.
Luin jostakin, että hiuksen maksimipituus on tavallisesti noin puoli metriä. Sitten se tippuu pois.
On ollut aina pitkät hiukset. Nyt ovat ristiselkään asti olleet jo jonkin aikaa ja luulen ettei nuo pidemmäksi kasva.
Käytätkö jotain erityisiä aineita,
että hiusten kunto säilyy. Sisäisesti tai ulkoisesti