ERONNEET miten kestitte unelmien kodista luopumisen?

mutta auttaako yhtään, jos asennoidut niin, että nyt saat ainakin sisustella juuri niin kuin itse haluat ilman, että tarvitsee tehdä kompromisseja tai ottaa miehen mielipidettä muuten huomioon? Jos saisit kuitenkin pienemmän kodin mutta hyvällä sijainnilla, josta loihdit sisältä kuin korun?

Aina voi saada uuden unelman ja unelmien kodin:)

ei ne seinät kotia tee. Olen vain niin surullinen kun haaveet kaatuu ja joutuu taas tyhjästä aloittamaan : (

ap

Tosin vasta nyt, 15 vuotta eroni jälkeen, asun unelmakodissani. "Vika" onkin siinä, että unelmat pystyy nykyään saavuttamaan liian varhain. Eli jo silloin, kun ei ole kypsä ylläpitämään pysyvää parisuhdetta. Mitä jos aloittaisit alusta, pyyhkisit tämän nykyisen unelmakodin mielestäsi ja loisit unelman uudesta kodista. Sitä lähtisit sitten tavoittelemaan ja aikanaan saavuttaisit sen.



Ainakin minulla unelmakoti on ollut eri ikäkausina ja elämänvaiheissa aivan erilainen. Kun tutkit sydäntäsi, huomaat ehkä, että myös toisenlainen koti voi täyttää unelmasi.

jossa olin ajatellut asuvani vanhainkotiin asti.



Muistan kun itkin/rääyin miehelle että mikset keväällä sanonut että sinulla on toinen ja lähdet syksyllä, en olisi istuttanut 7 valkoista rhodoa puutarhaan.



Opin että materia on materiaa siihen on turha kiintyä. Nykyisin asun paljon enemmän unelmakodissa mutta onnellisuuden takia olisin valmis heti luopumaan näistä seinistä ja pihassa kukkivine omenapuineen.

Tuo ennakkoasenne ei auta sinua viihtymään uudessa kodissasi. Parempi uskomus olisi, että viihdyt missä tahansa, missä sinulla on tärkeät asiat ympärilläsi. Sillä eikös se pohjimmiltaan niin olekin?

Ihan tulee kyyneleet silmiin..

Niinhän se pitäisi toisin asennoitua, muutos voi johtaa parempaan.

ap

ei ne seinät kotia tee. Olen vain niin surullinen kun haaveet kaatuu ja joutuu taas tyhjästä aloittamaan : (

ap

olen tismalleen samassa tilanteessa. kohta on muutto uuteen kotiin ja joudun luopumaan entisestä ihanasta kodista.

nyt joutuu vain hiljalleen "rakentamaan" uutta kotia ja näissä puitteissa tekemään siitä mahdollisimman viihtyisän ja ihanan.

ehkä joku yllätysvoitto osuu kohdalle ja simsalapim kaikki järjestyy...

Ei meillä mitään isompia ongelmia ole tällä hetkellä, mutta hyvin voisin elää lasten kanssa omaa elämääni.



En vain halua luopua tästä ihanasta kodistani ja muuttaa lasten kanssa pienehköön kerrostalokämppään tai rivariin. Kun vihdoin sain tämän talon, olen valmis tekemään kaikkeni, että saan myös tässä asua. Yksin mulla ei ole varaa tähän jäädä.

Mä en näin 40+ - ikäsenä voi kyllä mitenkään käsittää kai enää ollenkaan mitään?



Mutta kukin tavallaan kait sit?



Itse sellainen,että jos on rakkautta, ei kauheasti väliä ulkoisista asioista, koska se onni löytyy sisältäpäin jos sitä on! Ja se löytyy suhteestakin!



Taidatte vaan nykyään olla ihan pihalla tunteista, rauukkaudesta jne ja Sinkkuelämää - leffat sun muut ohjailevat täysin ajatustenne kulkua?

Ei meillä mitään isompia ongelmia ole tällä hetkellä, mutta hyvin voisin elää lasten kanssa omaa elämääni. En vain halua luopua tästä ihanasta kodistani ja muuttaa lasten kanssa pienehköön kerrostalokämppään tai rivariin. Kun vihdoin sain tämän talon, olen valmis tekemään kaikkeni, että saan myös tässä asua. Yksin mulla ei ole varaa tähän jäädä.

tiedän tunteen. Meidän yhteinen koti oli aikoinaan ensiasuntomme, joka ostettiin uutena ja suunniteltiin omannäköiseksi. Kaikki materiaalit oli itse valittuja ja koti laitettu juuri sellaiseksi kuin haluttiin. Sitten tuli ero ja itse jouduin siitä lähtemään, ei ollut varaa itselle lunastaa vaan mies osti minut ulos. Kyllä se oli kova paikka ja ensimmäinen asunto eron jälkeen tuntui pitkään vastenmieliseltä. Silloin itselläni oli raha tiukalla eikä ollut varaa laittaa asuntoa mieleiseksi, jouduin haalimaan kierrätyskeskuksesta ja muualta huonekalut joten muutos entiseen "unelmienkotiin" oli aika suuri. Sitten kuitenkin yhtenä päivänä muistan ajatelleeni että tästähän on sittenkin tullut koti. Aikaa se vei. Toisaalta muistan että tunsin mieletöntä itsevarmuutta ja selviytymisen tunnetta kun huomasin että pärjään yksin. Tsemppiä ap!

Mä en näin 40+ - ikäsenä voi kyllä mitenkään käsittää kai enää ollenkaan mitään?

Mutta kukin tavallaan kait sit?

Itse sellainen,että jos on rakkautta, ei kauheasti väliä ulkoisista asioista, koska se onni löytyy sisältäpäin jos sitä on! Ja se löytyy suhteestakin!

Taidatte vaan nykyään olla ihan pihalla tunteista, rauukkaudesta jne ja Sinkkuelämää - leffat sun muut ohjailevat täysin ajatustenne kulkua?

Minusta jotenkin tuntuu, että moni eroaa sen vuoksi, että eivät ole sinuja itsensä kanssa.

mutta itsellä on sellainen lapsuuskokemus, että oma äiti ei lähtenyt huonosta parisuhteesta, koska ei halunnut luopua unelmiensa omakotitalosta. Olen tästä edelleen katkera äidilleni, joka on nyttemmin eronnut kun sai talon lunastettua itselleen. Musta tuntuu, että materia meni mun elämän edelle. Ja mun elämä tuolla lapsuudenkodissa oli siis yhtä helvettiä, mikä on jättänyt lähtemättömät jäljet muhun.



Nykyään mulle koti on tunnetila, materialla ei ole väliä. Koti on paikka, jossa saa olla oma itsensä, ei tarvitse pelätä ja jossa rakastetaan, niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Onneksi mulla vihdoin on oikea koti, mieheni ja puolivuotiaan lapsemme luona.

fakta on kuitenkin se, että jokaisella on syynsä eroon ja ne syyt ovat usein todella painavia. Ei kukaan huvikseen eroa.



Jos joku eroaa siksi ettei ole sinut itsensä kanssa, niin onko se jotenkin vähäpätöisempää kuin erota siksi että toinen pettää tai että on kasvettu erilleen tai että haluaa jotain muuta?



Todella vastenmielinen kirjoitus ja alentavakin on (esim. tämä: "taidatte vaan nykyään olla ihan pihalla tunteista, rauukkaudesta jne ja Sinkkuelämää - leffat sun muut ohjailevat täysin ajatustenne kulkua")



Ei ole minusta ihan järkevän ihmisen tekstiä...

mutta on pakko lähteä halvempaan sen takia ettei rahat riitäkään enää tässä asumiseen.



Jumankekka että sieppaa ja syvältä. Tämä koti on ollut niin ihanteellinen lapsiperheelle, neliöiltään sopiva, naapurit ihania, sijainniltaan täydellinen. Rauhallinen alue, kaikki palvelut kävelymatkan päässä, leikkipuistoja monen monta vieressä.



Ne ihmisethän sen kodin loppujen lopuksi tekee, mutta kyllä harmittaa!!

se kertoo tavattoman paljon siitä, että on kiintynyt nimenomaan siihen materiaan!

Nykyään mulle koti on tunnetila, materialla ei ole väliä. Koti on paikka, jossa saa olla oma itsensä, ei tarvitse pelätä ja jossa rakastetaan, niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Onneksi mulla vihdoin on oikea koti, mieheni ja puolivuotiaan lapsemme luona.

[/quote]

Itse koen myös tärkeimpänä sen, mitä itse tunnen sisimmässänäi! Me eletään onnellisesti vanhassa talossa, jota ei ole varaa remontoida tällä hetkellä. Mutta minulle onkin paljon tärkeämpää ja onnellisuutta antavaa elää tasapainoista elämää tunnetasolla. Lapsuudessani näin sen, että materiaali ei tuo onnea. Ja mikään ei korvaa sitä, jos kodin ihmissuhteet ja ilmapiiri ei ole kunnossa!!



Ehkä AP:lla on mennyt avioliittokin vikaan siksi, kun on liikaa kiinnitetty huomiota elämän ulkoisiin seikkoihin??

se kertoo tavattoman paljon siitä, että on kiintynyt nimenomaan siihen materiaan!

tämä on meidän koti. Lapsilla ollut aina vain tämä koti. Paljon muistoja. Tunneside on valtava. Taloon, pihaan, ympäristöön.

se jos ei kiinny kotiin, vaan haluaa vaihtaa asuntoa koko ajan, on mun mielestä paljon huolestuttavampaa.

Emme ole eroamassa. Parisuhde onnellinen.Mutta talo ja koti on minulle todella tärkeät.Olisi todella vaikea luopua siitä. Ei todellakaan vain rahan vuoksi.

t.Lapsena vanhempien eron ja kodin menetyksen kokenut.

Minulle ovat paikat hyvin tärkeitä ja näen edelleen onnellisia unia, joissa olen ensimmäisessä omassa kodissani, joka silloin tuntui täydelliseltä. Sen ajanjakson ihmisiin en ole juurikaan säilyttänyt yhteyksiä - he eivät merkitse minulle yhtä paljon kuin se paikka. Mutta eivät kaikki ole samanlaisia.