Millaisilla tuloilla pystyy ottamaan 10 000 euron lainan? Entä mikä on vielä järkevä maksuaika?
Kommentit (10)
En jaksa tarkistaa, mutta oikean suuntaiselta korkokulut kuulostavat.
Laina-ajasta: Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta mahdollisimman lyhyt laina-aika on järkevin. Juuri korkokulujen vuoksi.
Mutta mihin tarvitset tuon kokoisen lainan? Ei kuulosta summa asuntolainalta tai vastaavalta, jossa voisi olettaa ostoksen arvon pysyvän tai kasvavan. Kulutukseen menevää lainaa kannattaa harkita vähän enemmänkin kuin kahdesti. Kaikkein järkevintähän kulutuksen ollessa kyseessä on laina-aika nolla.
on kiinteä kuukausierä ja siihen maksat vielä korot päälle. Me säästetään tuolla lyhennystavalla, esim. annuiteettiin verrattuna, kymmeniä tuhansia euroja.
Olen jotenkin aivan järkyttynyt miten järettömiä noi korot on!!!
ja eripituisia maksuaikoja, sillä se slviää. kai tiedät, miten paljon voitte kk:ssa laittaa lyhennyksiin suurinpiirtein.
Asumisoikeusasuntoon tuo on varmaan ihan järkevä " sijoitus" .
Kannattaa ensin laskea mitä pystytte maksamaan kuussa ja sitä kautta saat laskettua järkevän laina-ajan. (Vähän kannattaa jättää ylimääräistä, siltä varalta, että tulee yllätyksiä.) Lainanmaksussa edullisin tapa maksaa on hyvin yksinkertainen: Maksa niin nopeasti niin paljon kuin voit.
Kiinteä korko takaa, ettei tule yllätyksiä korkojen nousun kanssa, mutta siihen ei yleensä voi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä halutessaan. (Jotka siis aina kannattavat.) Toisaalta laina on niin pieni, että tuskin kovakaan korkojen nousu aiheuttaisi hirveää katastrofia, joten korkokatosta tuskin kannattaa maksaa.
Ottaisin lainaan jonkun vaihtuvan koron esim. Prime, 3kk Euribor tai 12 kk euribor ja laskisin, että on varaa korkojen nousulle.
t. 4
ja tee päätös, että teet ylimääräisiä lyhennyksiä lainaan aina kun voit. Tämä siis vain, jos sinulla on riittävästi itsekuria, eivätkä rahat aina " katoa" johonkin muuhun. Mutta muista tarkistaa lainaa ottaessasi, että tämä onnistuu veloituksetta. (Noilla aiemmin mainitsemillani 3 kk, 12 kk euriboreilla ja Primella pitäisi onnistua aina.)
Mutta oletko aivan varma, ettei laina ole liian suuri, jos tarvitset 10 vuoden laina-ajan? Teillä täytyy olla budjetti tällä hetkellä tosi tiukalla.
5 vuoden laina-ajalla kuukausierä olisi 5% korolla 186,43 ¿/kk ja 10 vuoden laina-ajalla 103,64 ¿/kk. Jos pelkäät, että udjettinne " keikahtaa" tuosta erosta, niin tuo pienikin laina saattaa olla jo liikaa.
t. 4
myös työttömyyskausien aikana? Jos olet laskenut lyhennyserän sen mukaan, että selviät myös työttömyyden aikana, niin silloin musta pitkä laina-aika on hyvinkin järkevä. Jos työttömyyttä ei tulekaan, voit tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä.
Kuka hullu lainaa noin mitättömän summan noin pitkällä laina-ajalla?
ennakkoon?
Kahdensadan lyhennyksellä maksaisit alle viidessä vuodessa varmaan. Ei ole mitään järkeä maksaa noin pientä lainaa kymmentä vuotta!
Siis mikä on teidän lainan korko? Ja miten sitä voi alentaa? Että jos maksan tuota lainaa 10v., niin minulle tulee korkoja siitä melkeen 3000e!!! Aivan järkyttävää! MIten te koskaan pystytte ottamaan jotain huimia lainoja, kun minä en raaski edes ottaa tuota!