Tammikuun turinoita

eeka
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (22)

March14
Liittynyt17.8.2013

Moikka,

 

Eipä ole tullut täällä käytyä pitkään aikaan, kun kesti niin kauan nuo kirjautumisongelmat! :-( Kiitos Eeka, että olit aktiivinen ja laitoit tammikuulle uuden ketjun! On kyllä ollut ikävä kuulumisten vaihtoa; toivottavasti muutkin palaavat vielä tänne ennen kuin vauvoja alkaa syntymään! Joulu tosiaan meni ja vähän siinä samalla kertyi kiloja enemmän kuin olisi pitänyt, mutta eihän sitä nyt joulun aikaan voi paastota! :-D Olin joulun pyhien aikaan kaksi viikkoa saikulla kun oli sen verran kipeä tuo iskias sekä supistukset vaivasivat. Oli ihanaa viettää välipäivät kotona, kun alkaa tuo vatsakin olla jo ihan kiitettävän kokoinen! Nyt sitten vielä pari viikkoa töissä ja sitten äitiysvapaalle.

 

Eilen kävin neuvolassa ja ennen joulua tehdyssä ultrassa löytyi ilmeisesti lisäistukka. Sinänsä se ei ole poikkeuksellista, mutta mulla on muutenkin istukka etuseinässä ja näiden istukoiden välinen suoni näytti lääkäristä olevan vähän liian lähellä synnytyskanavaa. Ensi viikolla uuteen ultraan ja sitten katsotaan, jos olisi vetäytynyt jo pois tieltä vai täytyykö alkaa harkitsemaan sektiota verenvuotoriskin takia.

 

Hankittiin vauvalle sellainen travel system, jossa turvakaukalon saa kiinni rattaisiin. Olipa kätevän tuntuinen -oikein harmittaa ettei tullut aikoinaan hankittua vastaavaa edellisten vauvojen kohdalla! :-) Vauva on tosi aktiivinen tapaus, potkii ja möyrii sen minkä pystyy. On ollut jo tuosta joulua edeltävästä ultrasta lähtien pää alaspäin, ja nostelee pyllyään tuohon ylös ja samalla venyttää jalkojaan mun kylkeä vasten. On pakko painaa kädellä vastaan kun tuntuu, että tulee muuten siitä läpi! :-)

 

Toivottavasti muutkin tosiaan löytää takaisin tänne; olisi niin kiva kuulla miten teillä on mennyt!!! :-)

 

March14 rv.33+1

 

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Oho, tää toimii taas! Kiva, että pääsee taas lueskelemaan muidenkin kuulumisia :)

 

Täällä on mennyt ihan ok, vaikka välillä on selkä vaivannut pahemminkin ja aika ajoin supisteleekin liikaa - mutta paikat tsekattu ja kaikki edelleen kiinni, niin kuin pitääkin.

 

Joulun aikoihin vauva kääntyi jo kerran oikein päin, mutta viime viikonloppuna kääntyi uudestaan väärin päin. Toivottavasti kääntyy itse vielä oikein päin.

 

Sellaisiakin muutoksia tällä välillä on tapahtunut, että asunto on laitettu myyntiin ja ostajakin on tainnut löytyä ja meille on talo odottamassa, kunhan saadaan oman asunnon kaupat tehtyä loppuun. Mutta näillä näkymin olisi vielä muutto helmikuun lopulla edessä, että saisihan tuo vauva laskettuun aikaan asti tai edes hyvin lähelle, pysyä mahassa.

 

laama 31+4

ruusupapu
Liittynyt27.8.2013

Kiva, että pääsee taas lukemaan teidän kuulumisia.

Varmasti monenlaista tapahtunut kaikille marraskuun jälkeen, mahat on ainakin kasvaneet kovasti. Itsellä alkaa olemaan jo aika iso maha ja siihen alkaa kyllästymään. Nyt huomaa, että en mahdukaan jostain raosta vaikka normaalisti olisin mahtunut tai maha osuu ihme paikkoihin kun unohdan sen koon. Neuvola mulla oli tällä viikolla ja kaikki hyvin, kohdunkorkeus menee tasasesti keskikäyrää pitkin, joten sinäänsä mahan ei pitäisi olla mikään jätti iso, mutta kun se on tullut suoraan eteen.
Nyt kolmannellla kerralla tuntuu, että tämä raskaana olo alkaa ärsyttämään nopeammin kuin aiemmin. Ensimmäisestä olin jotenkin tosi haltiotunut mahasta ja se oli ihana loppuun asti, toisellakin kerralla myös. Nyt kun tämä ei ole enää mitään uutta, niin alkaa olemaan jotenkin "kyllästynyt" tähän jo paljon aikaisemmin kuin ennen. Toki en vielä halua synnyttää, mutta kyllä sitä synnytystä ja vauvan saamista odottaa jo nyt paljon. Töitä on jälellä reilu kuukausi, nopeasti tämä aika toivottavasti menee.  

Ruusupapu 30+2

eeka
Liittynyt7.7.2013

Ihanaa, kun tämä toimii taas! Kiva päästä lukemaan muiden kuulumisia. :)

 

Todellakin alkaa jo kyllästyttää tämä olotila näin kolmannessa. Mullakin maha kasvaa tasaisesti - yläkäyrällä. Vastaa rv 35, vaikkei ole vasta kuin 31+3. Tarkistin aiemmat äitiyskortit, maha kasvaa tismalleen samankokoisena kuin aiemmissakin. Eka lapsi oli 3620g ja toinen 4420g, joten johtopäätöksiä ei vauvan koosta ei todellakaan voi tehdä sf-mitan perusteella.

 

Äitiysloma alkaa virallisesti 10.2., mutta jään oikeasti vasta 17.2. lomalle. Sen verran paljon on töitä. Lääkäri yrittää passittaa sairaslomalle, mutta työtilanteen takia sitäkään ei voi ottaa vastaan. :/ Mulla siis välilevynpullistuma, rustonpehmentymätauti ja sydänvaivat piinaavat. Olin holter-laitteessa joulukuussa 48h (EKGn pitkäaikaisrekisteröinti) ja sain tulokset nyt alkukuusta. Joudun kardiologille ja jatkotutkimuksiin, kun todettiin kammioperäistä tiheälyöntisyyttä sekä kammiotakykardiaa. Vähän parempia uutisia olisin toivonut, mutta onneksi ei ole sydänvioista pahimpia. :)

 

Joko teillä on kaikki hankittuna? Meiltä puuttuu vielä turvakaukalo, joka haetaan parin viikon päästä yhdeltä kaverilta. Hän on lastentarvikeliikkeessä töissä, joten saadaan helpoiten se hänen kauttaan. Muuten on kaikki mitä tarvitaan.

 

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Meillä on oikeastaan ammetta lukuunottamatta kaikki aika lailla hommattu. En vaan ole esimerkiksi sänkyä tai muuta voinut laittaa valmiiksi, kun tässä on tosiaan helmikuun lopulla vielä muutto edessä - onneksi kuitenkin kaikki vaatteet yms. on sentään valmiiksi pesty, niin voi laittaa uudessa kodissa ne valmiiksi taas laatikkoihin ja kaappeihin.

 

Tänään muuten tasan 8 viikkoa laskettuun aikaan! Ja kolme viikkoa töitä jäljellä.

 

laama 32+0

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Oi, tää toimii taas!!! :D Mulla oli joulukuussa yhtä ja toista vaivaa ja murhetta, ni ois ollu kiva päästä jakamaan asioita, mutta onneks en oo turhaan marmattanu teille, kun nyt on kaikki hyvin ja massu kasvaa! :)
Lentoreissut on tehty... ja pari viikkoa auringosta ja lämmöstä nautittu! Teki kyllä hyvää. Ei ne lennot siis, mutta reissu! Lennot oli tällä mahalla jo aika tuskasia, mutta onneks esikoinen vei niin pienen tilan omasta paikastaan, että sain hyvin nostettu jalkoja ylös ja juostua lapsen kanssa eessun taassun lentokoneen käytäviä. Eli yli 5 tunnin lennotkin on ihan mahollisia yli 30 raskausviikoilla. :D Mulla on jo paikat pehmentyny ja hieman auki, joten pitäis ottaa rennosti, että päästään kunnialla loppuun saakka. En siis enää töissä oo ollu tänä vuonna ollenkaan, enkä tuu olemaankaa... mutta muuten saan touhuta ihan normaalisti. :) Toivottavasti enteilee sitten edes hieman nopeampaa synnytystä kuin esikoisen pitkittynyt (4päivän) synnytys... :D
Meillä on kaikki hankittu ja valmiina vauvalle. Ainoastaan vaatteiden pyykkäys ja järjestely on edessä päin vielä. Ensi viikolla aletaan sitten opetella uutta arkea esikoisen kanssa kotona, kun hän jää kotiin päiväkodista. :) En tiiä miten jaksan tuon touhutoopen kanssa tällä masulla ja näillä supistuksilla touhuta... mutta pitää yrittää kumminki.
Nyt tää lähtis taas syömään. Onko muillakin jo mahalaukku rajotteinen, mutta hirvee nälkä koko aika? Musta tuntuu että pitäs olla koko aika syömässä, ku kerralla ei pysty syömää kovin paljoo, mut sit on kumminki nälkä... Ja tätä pitäs jaksaa viel pari kk. ;)
-ricsu 32+1-

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Pitkästä aikaa pääsee tännekin kirjautumaan, jee :-D

 

Voin paksusti. Neljä viikkoa vielä äitiyslomaan. Väsyttää, mutta kyllä vaan pitäis loppuun asti jaksaa pakertaa. Sokeriarvoja seuraan edelleen, ja vauvan kasvua tarkkaillaan äitipolilla neljän viikon välein. Insuliinia ei ole tarvinnut aloittaa, mutta syömisiä täytyy miettiä tarkasti. Väsy ja huono olo iskee heti, jos huolimattomasti syön. Aamupahoinvointikin on alkanut vaivata, kuten edellisilläkin kerroilla. Typy on kääntynyt jo raivotarjontaan. Toivottavasti pysyykin. Potkut jyskävät lähinnä vasempaan kylkeen, ja hikkakin on jokapäiväinen tuttavuus :-)

 

Että semmosia. Täytynee lähteä iltapalalle ja nukkumaan. Huomenna on aikainen herääminen. Ihanaa, kun tämä viestiyhteys taas toimii. Kaikille kaikkea hyvää!

 

t. Vanamomamma 30+5

 

Arya
Liittynyt29.7.2013

Moikka kaikille pitkästä aikaa.

 

Hauska lukea Vanamomamman juttuja kun melkein kuin olisi omasta tilastani ja samoilla viikoilla mennään. Eli tänää oli neuvola rv 30+5. Hb oli hiukan noussut ja hyvä niin ei tarvi alkaa rautaa syömään. Olen lisännyt ruokavalioon vihreitä vihanneksia niin ilmeisesti se on auttanut. Sokerirasituksessa mulla oli paastoarvo 5,4 ja se olisi saanut olla 5,3 niin pitää kotona mittailla sokereita vaikka kaikki muut arvot oli tosi paljon alle raja-arvojen. Kaikki kotiarvot on pysynyt matalina ja labran pikanäytteen paastoarvokin oli alle 5:n mutta tämän inhottavan seurantavaivan sain ennen joulua. Jos jotain hyvää tuosta raskausajan diabeteksesta niin saan viikolle 38 yhden ultran, jossa vauvan koko arvioidaan. Neuvolatäti arvioi, että vauva olisi nyt raivotarjonnassa ja täälläkin potkut tuntuu vasemalle puolelle navan kohdilla ja vauva on aina viihtynyt mun oikealla puolella.

 

Eilen ostettiin vaunut ja sitteri niin nyt alkais isommat hankinnat olla kasassa. Ja äitiyspakkauksen tilasin myös tänää. Jätin viime tinkaan, että olisi saanut sen tämän vuoden pakkauksen mutta eipä siihen tullut mahdollisuutta. Enempää en voi enää odotella, kun 2kk aiemmin se pitää tilata.

 

Sf-mitta on vähän heitellyt, kun viimeksi neuvolalääkäri mittasi sen olevan alakäyrällä ja nyt hoitajan mittauksella meni yläkäyrälle mutta omasta olosta olen sen verran tulkinnut, että vauva vaihtoi asentoa juuri lääkärikäynnin jälkeen niin sekin voi vaikuttaa tai sitten vauva on ottanut kasvusprutin. Onneksi on edelleen kummankin käyrän välissä pysynyt.

 

Ollaan käyty yhdessä perheneuvolassa ja ite ainakin tykkäsin, että tuollainen tarjottiin. Oli mukava nähdä että muilla samoilla viikoilla/kuukausilla menevät on yhtä isoja mahojensa kanssa kuin itse olen ja tuleva isäkin pääsi kuulemaan raskauteen liittyvistä asioista kuin esim. liikelaskennasta ja synnytysvaiheista.

 

Onpa mukava, että meillä kaikilla on enää niin vähän aikaa, että saadaan pikkuiset jo maailmaan :)

March14
Liittynyt17.8.2013

Tänään oli ylimääräinen kontrolliultra, kun ennen joulua olleessa ultrassa tuli se lisäistukkaepäily. Lääkäri oli nyt sitä mieltä, että luultavasti ei ole kuitenkaan kuin yksi ja sen verran tuolla sivulla, ettei olisi mitään haittaa alatiesynnytykselle.

Se oli kyllä ihan mahtava uutinen, koska ehdin jo pelätä, että määräävät sektioon enkä sitä haluaisi ellei pakko ole. Nyt ei sitten enää lisäultria pitäisi olla, vaan seuraavan kerran vauvan näkee synnärillä! :-) Hän oli kyllä jo tosi hyvänkokoinen, syntymäpainoarvioksi laitteet näyttivät n.4kg, mutta kolmas kun on, niin suuremmaksi ne taitaa aina edellisestä mennäkin... Joulukuun ultrasta asti hän on ollut oikeassa asennossa, pylly keikkuu tuossa vasemmalla puolella ja jalat käy mun oikeaan kylkeen. Tuntuu aika häijyltäkin välillä, kun hän työntää jalkojaan suoraksi oikealle ja samalla nousee takapuoli vasemmalle; on se aika ihmeellistä, miten kaikki kalvot sellaisenkin kestää! Itsellä on sellainen olo, että jompikumpi tulee kyllä kohta ihosta läpi! :-)

 

Aloitin viikonloppuna vauvavaatekasan läpikäynnin; kaivoin pienimmät esiin ja aloitin pesu-urakan. Samalla koitin vähän katsella, onko vielä tarvetta hankkia pienimpiä kokoja. Onhan ne niin ihania ne pienet vaatteet kun ne siinä narulla kuivumassa roikkuivat! :-) Muuten olen aika lailla siirtänyt kaiken vauvavalmistelun äitiyslomaan, joka sitten jo viikon kuluttua alkaa, ihan mahtavaa! Viikonloppuna kauppareissulla kyllä jo kävin vaippaosastollakin, mutta en vielä kuitenkaan ostanut mitään. Lähiaikoina täytyy varmaan jo tuttipullot, vaipat ja tutit hankkia odottamaan. Ja sairaalakassiakin aloin jo viikonloppuna miettimään, että mitä kaikkea sinne olisikaan tarpeellista pakata... :-) Enää on 6 viikkoa laskettuun aikaan! :-)

 

March14 33+6

 

miva
Liittynyt2.7.2013

taas pitkästä aikaan täällä, ja kiva lueskella muiden kuulumisia :) täällä menee hyvin ja la lähestyy nyt 34+3, Pitäis vielä jotain tavaroita hommallailla, ja järjestää kotia. :)

pyöreäkuinomena
Liittynyt7.3.2012

Ihanaa vointia kaikille! Pari pv äippälomaan. Olo hyvä ja helppo vielä. Vatsa pienempi kuin ed. kanssa. Ultrattiin ja lapsivettä vähemmän, mut riittävästi. Seurantaa silti jatkuvasti loppuajan. Yritän sulkea silmät ja korvat mahdollisilta ongelmilta, tuijotan vain napaani ja nautin joka potkusta - tää on viimeinen raskauteni. Mieli tekis kokeilla allasta synnytyksessä, mut katsotaan onnistuuko. Tähän astiset sujuneet ilokaasulla ja olleet nopeita... Eli väkisin pyörii ajatukset jo h-hetkessä. Kelaatteko muut mielessä menneitä synnytyksiä - kauhulla vai ilolla? 

sonyah
Liittynyt16.7.2013

Täällä vuosi ei alkanu kovin hyvin hyvin,menetin rakkaan serkkuni ja fiiis on aika maassa. Jännästi vaan tuo kroppa jotenkin suojelee romahtamiselta. Hautajaiset ois viikon päästä ja ne vähän jännittää,kuinka jaksaa..

 

Muuten täällä jaksellaan hyvin,sokerit on pysynyt aisoissa,vatsa kasvaa ja mahan ympärys navan kohdalta on huimat 125cm :D Vauva on erittäin liikkuvainen tapaus.

 

Vauvan nurkkaus tarvisi vielä jonkun lipaston ja sit tarvis pestä vaatteita. Sängyn kasasimme viime viikolla. Kaikki rupeekin oleen hankittuna,vaatteet vaan on kovin poikaväreissä,eli jos tyttö tulee,pääsee isäntä heti vaatekaupoille xD

 

32+2

March14
Liittynyt17.8.2013

Osanottoni Sonyah! :-( Tuollaiset uutiset on aina niin ikäviä... Mutta masuasukki tuo varmaan iloa ja positiivisuutta elämään surunkin hetkellä.

 

Enää ensi maanantai töitä ja sitten aikaa äitiysvapaa! Kyllä sitä on jo odottanutkin, kun parhaillaankin selkä taas vaivaa ja olo on niin iso. Meilläkin on tosi aktiivinen tapaus; liikkuu melkein koko päivän ja illat tuntuu ihan mahdottomilta välillä, kun kantapäät käy kyljessä niin kovaa, ettei tiedä miten päin itse olisi.

 

Vaatteita olen jo pessyt ja tuli ne vaipat, tutit ja tuttipullokin hankittua. Itkuhälytin ja sitteri on vielä ostoslistalla; ajattelin ensi viikolla kierrellä lasten kirppareilla kun ei työtkään enää häiritse. :-) Synnytyskin on ollut mielessä, etenkin, kun oli jo sektion mahdollisuuskin olemassa. Kun on takana kaksi tosi erilaista synnytystä (pitkä ja kohtuullisen lyhyt, epiduraalilla ja ilman, ennen laskettua aikaa ja sen jälkeen...), niin ei oikein osaa odottaa mitään mitä tuleman pitää ja ainahan se erilaista tietysti onkin.

Viikonloppuja!

 

March14 34+3

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Ihana lukea March14 että sullakin on synnytys mielessä ja vielä tollee vähän epämääräisenä... eikä tiedä mitä oottaa.

Menin ekaan synnytykseen tosi avoimin mielin, mutta täytyy myöntää että se oli jotain paljon kamalampaa mitä osasin odottaa. Melkeen kaikki mikä voi mennä monkään, niin myös meni, mutta onneks lapsi saatiin kumminkin kunnialla ulos ja vielä alateitse ja ei tarvittu mitään jatkohoitoja tms. synnytyksen jälkeen! Mutta ehkä mieleenpainuvin oli lääkärin kommentti (siinä vaiheessa olin ollut 3 päivää 5cm auki ja supisteli tiuhaan) "miksei sua aikasemmin tänne tuotu??". Olin siis ollu synnytysvastaanoton puolella pari yötä ja kätilöt ei ollu sitä mieltä, että asialle pitäs tehä mitää... kunnes tuli yksi ihana kätilö ja haki lääkärin paikalle. :D Siitä sitten lähettiin samantien synnytyssaliin vauhditukseen. Epiduraalin laitto epäonnistu 8 kertaa, mutta lopputulos oli mitä parhain, kun tunnin yrittämisen jälkeen puudutus toimi. Sektiolla uhkailtiin moneen otteeseen, kun supistukset oli liian tiheät ja voimakkaat, mutta ilman tippaa taas liian laimeat... kohtu oli jo liian väsynyt koko hommaan. :) Imukuppikin jo kaivettiin paketista, mutta lopulta sitä ei onneksi tarvittu...

Nyt olenkin sitten hieman kauhulla ajatellut mitä tuleva pitää sisällään. Sektioon en haluaisi, koska tiedän sen haitat ja pidemmän palautumisajan. Toisaalta, jos lapsen terveys on vaarassa, niin toki se on ensisijainen vaihtoehto! Viime neuvolakäynnillä kätilö epäili että meidän neiti olisikin masussa perätilassa, joten ajatukseni alkoikin heti pyöriä erilaisten synnytysvaihtoehtojen parissa... Käännetäänkö, kääntyykö ite, jos ei niin sektio vai perätilasynnytys... Ensimmäinen lapsi oli virhetarjonnassa, joten toivoisin pääseväni ihan "normaalin" synnytyksen kokemaan. Toiveilla ei vain näissä asioissa taida olla mitään valtaa... :D Avoimin mielen kuitenkin edelleen mennään, rukoukset ja ajatukset on siinä, että kaikki menisi hyvin ja se olisi se pääasia!!!

Tänään tuli vanhempainraha päätös ja oon nyt tosiaan maanantaista lähtien ollu varhennetulla äippälomalla. Jee. Ja toista tää on nyt kun saa "oikeet tuet", ekan sain opiskelijana, niin minimeillä mentiin. :D Hyvillä fiiliksin siis ollaan ja mennään, vaikka kieltämättä tuo synnytys jo melkoisesti mielessä kummitteleekin... :S Ja pitää minunkin kaivaa jostain mitta ja mittailla masun ympärystä, koska musta tuntuu että se on isompi ku ekassa, vaikka maha ulospäin onkin pienempi. Tämä jotenkin on leveempi malli tällä kertaa. :P
Niin joo ja oon myös innostunut ompelemaan, nyt kun kotona oon. Esikoisen nukkuessa päiväunia aina innostun koneella hurauttelemaan ja nyt oonkin jo kolme imetyspaitaa tehnyt itelleni. :) En tiiä mahtuuko ne sitten päälle, kun rinnat on täynnä maitoa (viimeksi kuppikoko kasvo hurjasti), mutta oon ainakin yrittänyt ottaa huomioon mahdollisen paisumisen. :D Ootteko muut miettinyt imetystä tai pulloilua?? Onko aiemmin imetys onnistunut teillä, joilla useampia jo on? Ja onko nimiä jo mietitty kovasti? Me vihdoin pääsimme miehen kanssa päätökseen nimestä... Mies päätti etunimen (ei ollut oma lempparini, mutta ihan ok) ja minä sitten toisen ja kolmannen nimen (mies ei millään olisi halunut kuin kaksi nimeä). :D

Nyt tuli niin pitkä postaus, että pakko lopettaa, kukaan ei jaksa tänne asti kumminkaan lukea... ;)

Ja tärkein vielä, voimia Sonyah! Osanottomme suruusi!

-ricsu 32+6

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Sonyah - osanottoni.

 

Mittasin minäkin vatsan ympärystä ja navan kohdalta oli 107cm. Eilen oli neuvola ja sf-mitta oli 32,5cm. Reilun kolmen viikon päästä on kokoarvio, jolloin saa kuulla senkin käynnistetäänkö synnytystä mahdollisesti ennen laskettua aikaa vai ei. Jännittää siinäkin mielessä hiukan tuo kokoarvio, kun jos tyttö on edelleen väärin päin, laitetaan synnytyssairaalaan arvioitavaksi kääntämistä ym. varten. 

 

Ensi viikolla synnytysvalmennus! Perhevalmennuksessa käytiin kerran, mutta ne ei ollu meidän juttu. Synnytysvalmennusta odottaakin. 

 

Ricsu: me ollaan päätetty jo nimi. Etunimeksi tulee lopulta nimi, jonka olen jo pienenä päättänyt laittaa tyttölapselle ja kaksi muuta nimeä onkin sitten miehen kanssa yhdessä keksitty. 

 

Laama 32+6

miva
Liittynyt2.7.2013

tänään tuli,jonkinlainen romahdus, kamalasti aloin miettimään että pärjäänkö vauvan kanssa, osaanko vaihtaa vaippaa, osaanko imettää ja muutenkin olla hänen kanssa. Eli itkukohtaus tuli. Ei tuota kokemusta ole juurikaan :( mutta innolla odotan millainen käärö tulee <3 nyt rv 35. Ensi viikolla olisi synnärille tutustumista :) ei tuo synnytys pelota /jännitä ollenkaan joka on aivan ihmeellistä. :)

March14
Liittynyt17.8.2013

Miva, tuo on ihan normaalia kun ilmeisesti esikoista odotat! Jokainen miettii noita asioita siinä vaiheessa ja vaikka itsellä on kolmas, niin edelleen sitä tulee välillä tuskailtua, että miten pärjää, kun on jo ne vanhemmat lapsetkin siinä. Mutta usko pois, pärjäät ihan varmasti ja opit imetyksen, vaipanvaihdon yms., ei niitä tarvitsekaan etukäteen osata! :-) Kyllä se äidinvaisto ja äidin ja vauvan yhteys opettaa meistä jokaisen. Ja kaiken lisäksi esikoisen kohdalla tuskin päästävät sairaalasta pois jos esim. syöminen ei suju (imetyksellä tai pullolla, miten sitten kukin vauvaansa syöttääkin). Muistan itse tuskailleeni ennen esikoisen syntymää miehelleni että enhän voi jättää vauvaa minnekään ja mennä päivän aikana vessaan, kun olen vauvan kanssa kahden hänen töissä ollessaan. Siihen mieheni totesi, että miten niin et voi, laitat vauvan pinnasänkyyn siksi aikaa; eihän se siihen kuole, jos sen hetken huutaa, kun vessassa käyt! Ja siis niin tottahan se oli, jotenkin vain itse oli tosi epävarma, mutta kaikki meni ja menee varmasti sullakin hyvin! :-)

 

Nimeä olen hieman myös jo miettinyt, kun piti sairaalan esitietolomake täyttää, vaikken siihen "oikeaa" nimeä laittanutkaan. Sen verran noudatetaan samaa kaavaa kuin aiemminkin, että päätämme nimestä vasta vauvan nähtyämme. Ja koska isoveljillä on kolme nimeä, saa kuopuskin kolme ja yksi niistä on suvussa kulkeva, joka isoveljilläkin on.

 

Ihanaa, viimeinen työpäivä tänään ja sitten voi täysillä keskittyä tähän loppuraskauteen! :-) Alkaakin ajatukset ja unetkin olemaan niin raskaudessa ja vauvassa, että ei tässä enää oikein pysty keskittymäänkään mihinkään muuhun! :-)

 

March14 34+6

 

Helinä007
Liittynyt25.6.2013

Hei! Olen tainnut viimeksi kesällä käydä täällä, tai ehkä joskus syksyllä. Painoi vähän kaikenlaista kiirettä päälle mutta siinähän se odotus on sujunut sivussa. Nimi on päätetty (tosin sillä varauksella että jos ei näytä sen nimiseltä niin sitten vaihdetaan syntymän jälkeen).

Välillä olo on ihan tavallinen, välillä pitää vähän laiskotella. Ihan hyvin menee, alan tosin olla vähän malttamaton. Kaikki on kuitenkin jo siinä määrin valmiina ettei äitiyslomalle jää muuta tekemistä kuin odotella synnytystä.

 

Helinä RV 34+6

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

Kiva huomata että tämäkin foorumi taas auki. Välillä jo liityinkin toiseen kunnei enää jaksanut odotella.
Mulla oli tänään viimeinen päivä töissä - kakkua työkavereille.
Odotus on sujunut oikein hyvin ja hankinnat on melkein kaikki tehty.Pinnasänkyyn vois ostaa vielä pari settii lakanoita ja muuta, ja kehtoon äitini tekee mittatilauksena. Hoitopöytäkin valmistui lopulta viime viikonloppuna. Eli valmista alkaa olemaan pienokaiselle, jos päättäisikin jo tulla maailmaan.

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Meilläkin alkaa olla nyt kaikki valmista. Ajattelin että tässä kotona kun oon niin vähitellen alan pesee vaatteita ja säätää turvakaukaloa taas pienimmille asetuksille jne... Mut niinhän siinä kävi että parissa päivässä tuli kaikki tarpeellinen tehtyä ja nyt sitten vaan odotellaan, että saadaan tälle kaikelle käyttäjä. :P Aika lailla 6 viikkoa ois laskettuun aikaan... ei millää malttais odottaa enää. :D Jotenkin on sellanen tunne että pikkasen ennen laskettua vois tämä jopa jo tulla, vaikka esikoinen menikin vähän yli lasketun. Mutta kaikki jää nähtäväksi, ihan pian, ihan pian!

eeka
Liittynyt7.7.2013

Mä kävin eilen neuvolassa. Neuvolantäti kuunteli sydänääniä ja kysyi sitten: "Näkyihän ultrassa vain yksi sikiö? Täällä tuntuisi kuuluvan kahdet sydänäänet." Kauhea paniikki iski, vaikka olisihan kaksosraskaus viimeistään rakenneultrassa huomattu. Toiset äänet ovat todennäköisesti olleet vain kaiku. Äitini puolen suvussa kulkee kaksosperimä ja siskoni alkoikin jo heti alkuraskaudesta vitsailla, että varmaan kaksoset tulossa, kun noin isosti kasvaa maha alusta asti.

 

Pari viikkoa vielä töitä jäljellä, sitten pääseekin vain odottelemaan. Kaikki kun on jo aikalailla valmiina. 

 

Eeka 33+4

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Eeka: No olis minutkin säikäyttänyt, kun meilläkin esimerkiksi oma isäni on kaksonen ja pelkäsin jo etukäteen, että kaksikin voisi tulla.

 

Viikko töitä jäljellä - onneksi enää sen verran! Sitten saa pari viikkoa lepäillä, kunnes alkaa muuttohommat, jotka toivottavasti saadaan hoidettua alta pois ennen kuin vauva tulee (eli ei päätä tulla liian aikaisin).

 

Maha on ihan järkyttävän iso ja vielä pitäisi mukamas kasvaa. Kylkiluut on kovilla, kun vauva painaa päällään. Ja väsyttää jatkuvasti, kun ei saa kunnolla nukuttua milloin mistäkin syystä.

 

Sisko lapsineen tulee viikonlopuksi, kun halusivat tulla käymään vielä ennen kuin vauva tulee, kun jatkossa on myös heidän käynnit sitten hiukan erilaisia :)

 

laama 33+6

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat