Lokakuun mietteet

Laama85
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (105)

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Kylläpä Laama tuntuivat oireesi tutuila. Ensimmäisiä liitoskipuja on ilmaantunut. Piti ihan ähkäistä, että ai niin näitäkin! Aamuoksentelu on palannut kuvioihin, ja viimeksi tänä aamuna ihmettelin samaa kuin sinäkin: kuinka ihmeessä siitä sokerirasituksesta oikein selviää? Jos siellä ykää, niin pitääkö se sitten ottaa toisena päivänä uudestaan? Ja uni on höttöä. ihan harmittaa.

 

Toivottavasti ei ole sitä pissatulehdusta. Tai jos on, niin hyvä, että tutkitaan, niin saa sitten asianmukaisen hoidon!

 

Muuten ei tämä raskaus vielä paljon eloa vaivaa. Maha ei paina eivätkä liikkeet tunnu. No, niitä aikoja odotellessa...

 

t. Vanamomamma 16+1

Ankile
Liittynyt29.9.2013

Ihanaa!!! mä luulin jo olevani ainut, joka valvoo öisin.. Heräilen lähes joka yö klo 2-4 välillä valvomaan pari tuntia. Paitsi parina viime yönä en herännyt kun väsymys painaa. En tiedä jäinkö "kierteeseen" viime täyden kuun aikaan (kuuhullu kun olen).  neuvolassa terkkari lähinnä ihmetteli asiaa. 

 

-rv 16+3

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Mä puolestani nukun kun tukki. Okei, joskus pitää aina pissalla käydä, mut esim esikoisen huutoon herään paljon huonommin kun aikasemmin, ku oon niin väsyny. Mut mä kyllä herään töihin jo tollon puol 6 aikaan aika usein, joten en sit tiiä millasta se uni ois, jos pidempään sais nukkua. :) Mut ihan hyvin on menny, ku menee vaan tarpeeks aikasin unille. Minä ensin, sitten esikoinen ja sitten isäntä. ;)

 

Mulla oli liitoskipuja kuukausisitten, mutta nyt ne on jo helpottaneet tosi paljon! Oikein tässä eilen ja tänään oon ihmetelly miten hyvä vointi on ollu. Ja huimauskin on vähentyny. Hb on jo nyt matalahko, joten aattelin että se huimaus tulee vaivaamaan loppuun saakka, mutta mitä vielä, olo alkaa olee parempi kun melkeen puoleen vuoteen nyt. :D Kunhan vointi jatkuski tälläsenä mahollisimman pitkään! Iho kukkii edelleen, että josko meille sit tyttö tulis (???), kun pojasta mun iho oli ihan silonen (niinku yleensäkin on), mutta nyt oon ku rupikonna. :S

 

Supistuksia on tullut täälläkin jo muutama ja esikoisestakin tuli melkeen läpi raskauden, mutta onneks ei vaikuttanu kohdunsuulla tilanteeseen millään tavalla. Mulla synnytyssupistuksetki kesti sen 5 päivää ja oksitosiinitippa oli melkee vuorokauden viel tukena, joten aika kovaa vissii saa supistaa meikäläisellä ennen ku mitää tapahtuu. :DDD Toivottavasti nyt kumminki pikkasen vähemmällä pääsis! Ootteko muut jo alkaneet ajatella synnytystä?? Mulla se ikävä kyllä kaikkine ongelmineen vähän kummittelee mielessä ja mietin että pitäskö pelkopolille oikein mennä, että ei sitten möröt rupeis kummittelee tässä seuraavassa synnytyksessä... Kokemuksia?

 

-rv 16+4

NoNNu
Liittynyt26.9.2013

Osallistunpa minäkin keskusteluun nyt ensimmäisen kerran. Tänään oli juuri neuvola ja kivasti on nyt mennyt, kun alkuajan pahoinvointi ja kaamea väsymys jäi pois.Hb tosin on matala, mutta sitä se on ollut kahdessa aikaisemmassakin raskaudessa. Liikkeitä on nyt tuntunut parin viikon ajan - koko ajan voimistuu potkut! :) Toivottavasti parin viikon päästä rakenneultrassa selviää kumpi siellä potkii.

 

Voiko tuo painon tunne alavatsalla iltaisin tosiaan johtua siitä, että päivät istuu työpöydän ääressä!? Koska samanlaisia tuntemuksia mullakin ja iltaisin täytyy vaan antaa mahan lepuuttaa sohvalla. Varsinkin, jos töiden jälkeen käy yhtään salilla tai lenkillä, niin kyllä tekee mieli vaan makoilla sen jälkeen. Muutamia supistuksiakin on ollut ja vähäisiä liitoskipuja.

 

Mua on myös aamuyön "unettomuus" vaivannut.. kello soittaa yleensä kuuden aikaan, niin nykyään olen jo ainakin tunnin valvoskellut ennen sitä. Sen huomaa sitten iltaisin, kun meinaa nukahtaa pystyyn jo yhdeksän jälkeen.

 

NoNNu 18+1

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Nonnu: Ainakin olen tällä huimalla raskauskokemuksellani (odotan siis esikoistani) tullut siihen tulokseen, että koko päivän istuminen aiheuttaa osittain tuota paineentunnetta ja neuvolasta ei tätä havaintoa kumottu eli on ilmeisesti mahdollista.

Millainen
Liittynyt26.9.2013

Huomenta! Mullakin on jo ensimmäisiä liitoskipuja. Esim, rattaiden jarrua, kun nostan jalalla pois päältä muistuttaa nuo kivut itsestään. Viimeraskaudessa viimeiset 3 kuukautta en noitten kipujen kanssa enää juuri liikkunut. Toivottavasti nyt ei tulisi niin pahaksi. Lääkäri silloin lohdutti, että ei välttämättä joka raskaudessa mene niin pahaksi. On kuulemma nekin hormonaalisia kipuja?!!

 

Eilen lähdin tyttöjen kanssa lenkille ja testaamaan uusia rattaita (phill & teds), niin ajattelin jättää koirat kotiin. Vähän matkan päässä juoksenteli vapaana koira keskellä tietä jonkun pyöräilijän seurana. Katoin, että jollain on saman rotuinen koira, kuin meillä. No se koira juoksikin vain iloisena mua päin ja suoraan rapsuteltavasti. Hups...olikin oma koira. Meidän koira oli aitauksesta kaivanut aidan alta itsensä omatoimilenkille :)

 

Vielä onneksi ei kivut juuri rajoita lenkkeilyä. Juoksemaankin pystyn jonkun verran. Ruokahalu on valtava ja aina nälkä. Päiväunet mun on kans ihan pakko nukkua joka päivä.

Meidän 10kk:n flunssakin on voitettu ja selvittiin ilman korvatulehdusta. saa taas nukkua tavallisia öitä. Viimeyönä näin unta röllipeikosta jota yritin lukita oven taakse, mistähän nuo unet kumpuaa?

 

-Millainen 16+6-

March14
Liittynyt17.8.2013

Tervetuloa uudet jäsenet! :-)

 

Täälläkin pieni syysflunssa vaivannut, mutta muutaman päivän levolla helpotti. Onneksi - kun lääkärin mukaan mitään lääkkeitä ei pitäisi käyttää- Panadoliakin kuulema hyvin harkiten. Mulla erityisesti noi päänsäryt vaivaa näköjään sellaisissa muutaman päivän jaksoissa ja sitten taas pysyvät poissa. Mä olen myös tuon paineen tunteen kanssa pähkäillyt, että mistä johtuu, mutta täältähän löytyi kokemuksia siitäkin! :-) Itsekin istun pääsääntöisesti koneella päivät, ei siis tarvitse huolestua siitä sen enempää. Potkuja tuntuu päivittäin, mikä on tosi ihanaa, koska musta tuntuu, että alkuun isosti kasvanut maha on nyt kasvussaan hieman tasaantunut. Kaikesta sitä on huolissaan, ensin vatsa kasvusta ja sitten siitä, kun tuntuu, ettei kasva. :-) 1,5 viikon päästä onkin rakenneultra, joten nyt vain toivotaan, että kaikki on pikkuisella hyvin.

 

Noista vaunuista vielä; jouduin oikein tosissani kuuraamaan niitä vanhoja kärryjämme, kun huomasin, että varastossa oltuaan kuomun alaosan kankaaseen oli ilmestynyt mustia pisteitä (hometta?) Ei auttanut pesuaine eikä tahranpoistaja liotuksineen. Sitten luin netistä, että piimä tappaa homeen. Liotin vuorokauden kuomun kangasta piimässä, mutta ehkä home talttui, mutta eihän tietty ne mustat pisteet kadonneet minnekään. Lopulta liotin kloritessa toisen vuorokauden ja sitten lähti! Nyt vain mietin, että uskallanko kuitenkin sitä käyttää vielä; näyttää melkein kuin uudelta kuin on niin puhdas, mutta silti... Onneksi kaikki muut osat oli kunnossa ja konepesu auttoi -vaunukoppa onkin ollut sisällä koko ajan, joten se on hyvässä kunnossa kaikin puolin. En sitten tiedä, pitäiskö kuitenkin lähteä vaunukaupoille...

 

-March14 18+3-

    

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Sokerirasitustesti takana ja eipä ollu kiva kokemus. Isoin ongelma tosin oli varmaan se, että oksensin eilen iltaruokani ja iltapalani eli olin todellisuudessa reippaasti yli 12 ilman ruokaa. Kestin sen pari tuntia oksentamatta vaikka vaikeaa oli, mutta vähän sen jälkeen sitten oksensinkin. Kotiin tultuani söin kaurapuuroa ja nukuin pari tuntia, niin onneksi olo sitten lopulta alkoi helpottaa. Mutta nyt se on onneksi ohi! Tuloksista soittelee sitten neuvola. 

 

Seuraava etappi on sitten parin viikon päästä uusi neuvola ja siitä viikon päästä rakenneultra. 

 

Eilen muuten töissä lounaan jälkeen tunsin yhtäkkiä työpöydän ääressä oudon tunteen mahassani ja ensimmäinen reaktioni oli "mitä ihmettä tuo oli?" Sitten mieleeni juolahti, että se oli ehkä potku! Ainakin se tuntui siltä, kuin joku olisi pakannut minua sisältä päin. Jospa se oli oma pikkuinen <3

 

laama 16+6

miva
Liittynyt2.7.2013

Täällä olis vielä parisen viikkoa rakenneultraan :) ei jaksais odottaa! Nyt vaan alkanu olemaan ihmeellisiä vähänkö pisteleviä kipuja alavatsassa,kun kävelee tai töissä,jos kyykistyy ja nousee ylös.mitä nämä ovat? Ja sit miltä supistukset tuntuvat? Tosi tyhmä kysymys,mut en kyllä oo varma :\

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

Mulla myös välillä pistävää kipua siellä sun täällä. Kai nää on niitä liitoskipuja, ja ne jatkuu loppuun saakka...?
Matkalla tyhjän matkalaukun kanssa Kiinaan. Takasi on tarkoitus tulla mukana 15 kiloa painavampana, ja kukkaro kevyempänä... :-) Eli tarkoitus on shoppailla lastenvaatteita.

Jalat on nyt jo ihan rikki, saa nähdä kuinka lento menee....?

 

Luulen kanssa tuntevani niitä potkuja, vaikka varmahan ei voi olla....

 

Muuten ei kuulu mitään ihmeellistä, ajatukset pyöriin töissä ja välillä näissä lastenrattaissa sun muissa....

Voimia kaikille huonovointisille.

 

Katjaxxx 18+2

Millainen
Liittynyt26.9.2013

Hei kaikille!

Mulla on potkut muuttunu jo niin selviksi ja niin monta kertaa päivässä, että ei tarvi enää arvailla:) Mies odottaa kans jo kovasti, että pääsis potkuja tuntemaan, mutta tuohon taitaa mennä vielä aikaa.

Meillä on rakenneultra vasta kuukauden päästä, siilon taitaa olla joku 22.viikko. Jotenkin tosi myöhään. Ei millään jaksaisi odottaa. Nyt kun ollaan vielä sukupuoli päätetty kysyä, niin vielä enemmän jännittää.

Miva jotenkin tuon pistelyn yhdistäisin niihin liitoskipuihin, mutta eipä sitä koskaan toisen tuntemuksista tiedä. Mulla kun supistelee, niin maha menee ihan kovaksi ja joskus samalla jomottaa. Tosin tässä raskaudessa ei oo vielä supistuksia ollut. Kyllä mä uskon, että erotat ne supistukset sitten kun niitä tulee.

Viime raskaudessa mulla alkoi supistukset 20. viikolla ja varmaan viimeset 10 viikkoa supisteli jatkuvasti 10-15 min välein. Eipä silti ollut paikat edes pehmenneet yhtään. Lapsi syntyi vasta 5 päivää ennen laskettua aikaa. Mutta tosi ärsyttävää jatkuva supistelu vaikkei kipeää tehnytkään.

Miten teillä muilla on syntyny aikaisemmat. Onko syntynyt ennen vai onko menny yli? Mulla 1. syntyi 10 päivää ennen ja 2. syntyi 5 päivää ennen. Jotenki oon ajatellu, että tämä syntyis sitte laskettuna päivänä :) No onhan tuohon vielä aikaa, mutta puoliväli pian häämöttää.

 

-Millainen 17+0-

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Täältä yksi uneton kirjoitettelee. Menin lasten kanssa samaan aikaan nukkumaan ja nukuin reilun pari tuntia, ja sen jälkeen ei ole nukuttanutkaan. Blääh. Jospa kohta uni palaisi. Tulin tähän koneelle, kun en jaksanut sängyssäkään pyöriä.

 

Miva, Minun kokemukseni pistelyistä ja liitoskivuista on seuraava: Ne alamahalla tuntuvat pistelyt tai vihlaisut olen ymmärtänyt kohdun kasvukivuiksi, kun vatsanseutu pyöristyy. Liitoskivut minulla tuntuvat ainakin tuossa häpyluulla. Siinä on käsitykseni mukaan ne luut jotenkin irrallaan toisistaan, ja sitten ne luuliitokset hormonien vaikutuksesta alkaa liikkua, jotta on vauvalla lisää tilaa tulla ulos. Ja se kyllä mulla ihan sattuu tuohon häpyluuhun pahimmillaan. Mutta ite en niitä liitoskipuja tosiaan alamasulla tunne, ja siksi olen pitänyt niitä kasvukipuina, kun paikat venyy. Ja supistuskokemukseni ovat sellaista kireyttä vatsalla (vatsa kovettuu, kun lihakset jännittyvät), ja mulla ainakin vaikuttavat myös hengitykseen, että huomaan jotenkin pidättäväni hengitystä tai tunnen sen supistuksen paineen hengittäessä ja sitten pitää ikään kuin hengittää syvään, jotta helpottaa.

 

Hienoa Laama, kun selviydyit sokerirasituksesta. Kova reissu on selkeästi takana. Nyt minäkin koitan tsempata itseni selviytymään, vaikka hirvittää suorastaan. Sittenpä ei muuta kuin tsemppiä tulosten odotteluun!

 

Millainen kyseli noista lasten syntymäajoista. Eka syntyi 41+6: käynnistettiin toksemiaoireiden takia (alkava raskausmyrkytys). Toinen syntyi 38+1: käynnistettiin raskausmyrkytyksen takia. Tai pre-eklampsiastahan sitä puhutaan.

 

Marchin vaunupulmaan en oikein tiedä, mitä kommentoisin. Ainakin olet hyvin putsannut nuo vaunut, joten kuvittelisi homeen (jos sitä oli) lähteneen. Mutta samaa mietin kuin sinäkin: mistäs sen nyt sitten varmaksi tietäisi?

 

Katjaxxxille hyvää matkaa ja hyviä hankintoja!

 

Minä yritän saada uudelleen unta. Hyvää yötä!

 

t. Vanamomamma 15+4

Veerra
Liittynyt30.7.2013

Heipa,

Sokerirasitus kuullostaa aika haastavalta ja inhottavalta testiltä. Toivottavasti itse siltä säästyn kokonaan. Mutta onneksi Laama selvisit itse testiltä ilman oksennusta, koska muutama ystäväni on  joutunut käydä ottamassa testin kahteen kertaan, kun oksennus on tullut kesken testauksen.

 

Pienä vihlaisuja minullakin on alkanut tuntumaan nivusten seudulla, ei niinkään häpyluun alueell ja voisin kuvitella, että nimenomaan johtuisi paikkojen löystymisestä.

 

Itseäni pohdituttaa kovasti, millä viikoilla tuo vauva masu alkaa näkymään. Nyt tuntuu että kohtu on kyllä kasvanut kun jotkut housut tuntuvat epämukavan tiukoilta vatsan seudulla sekä vatsamakuuasennossa, alavtasalla tuntuu pientä painon tunnetta. Kuvittelenko vaan vai voiko se tosiaan olla jo kasvanut tähän mennessä jonkin verran?

 

Ajattelin myös kysyä teiltä kaikilta, koska olette ajatelleet/ tai kertoneet omalle pomoillenne raskaudesta?

 

-Veera H16+1

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

Veera - tottakai voi näkyä jo nyt. Mulla ainakin on näkynyt jo kauan. Kaverin kanssa soviteltu vaatteita - On todella vaikea löytää puseroita joista ei huomaisi.

Luota itseesi - tiedät kyllä miltä näytit ennen ja miltä näytät nyt...

 

Kerron pomolleni reilu viikko sitten (oli 17. viikko)

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Veera - hyvinkin voi maha näkyä jo. Juuri äsken vertasin omaa kuvaani kesältä viime viikolla otettuun kuvaan, niin ero on kyllä tosi selkeä (enkä siis ole edes hoikka, että sen takia näkyisi). Välillä silti mietityttää, että pitäisikö mahan olla jo isompi, vaikka tiedän, ettei todellakaan tarvitse :) Pomolle kerroin raskaudesta joskus 8. vkolla, koska neuvolat yms. on aina työajalla, kun olen töissä klo 8-16.

 

Vanamomamma: Tsemppiä tulevaan sokerirasitustestiin! Pidetään peukkuja, että jaksat sen.

 

Kysymys kaikille: Minkä verran teillä on paino noussut tähän mennessä? Oma vaaka näytti eilen +3,1kg ensimmäiseen painoon verrattuna. Onko se ihan kamalan paljon tässä vaiheessa? 

 

Laama 17+1

Ayumi
Liittynyt10.7.2013

Täällähän on jo todella moni käynyt sokerirasitustestissä! Minulla ei ole vielä tietoakaan, milloin tulen siellä käymään, mutta mielelläni hoitaisin sen pois päiväjärjestyksestä.

 

Laama85: Minun painoni on noussut noin 6 kiloa. Tosin lähtöpaino oli niin alhainen, että neuvolan taulukoiden mukaan olin hoikka, joille "saa" tulla painoa jopa 18 (?) kiloa raskauden aikana. Nyt painonnousu on tasaantunut, kun alkuraskauden pakkosyöminen on loppunut ja olen pystynyt palaamaan normaaliin ruokavaliooni. Ehkä luontoäiti päätti, että aiemmalla painoindeksilläni tarvitsin lisäkiloja, ja nythän olen ns. normaalipainoinen. Olen kyllä hieman kateellinen teille, joilla paino on noussut vain vähän.

Ankile
Liittynyt29.9.2013

Mulla on käynyt painon kanssa päinvastoin. Neuvolan mukaan paino on tippunut noin 3 kg. Mutta mulla olikin lähtöpaino hiukan ylipainon puolella. Nyt on kuitenkin toive, ettei paino enää tippuisi. 

 

Neuvolan mukaan mulla on sokerirasitustesti vasta yli kuukauden päästä.. Mielenkiintoista miten tää vaihtelee!  

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Mulla on sama ku Ankilella, eli paino tippunut, mutta oon siinä just normaalipainon ja ylipainon rajalla normisti, ni ei nyt hirveen suurta huolta vielä ole. Vaikka yllätyksekseni neuvolassa sainkin moitteita kun paino on päässy putoomaan! Vähitellen alan kyllä varmaan olla jo lähtöpainossa. Maha on ottanu hirmusen kasvuspurtin viime viikkoina ja kohdunpohja tuntuu jo navan korkeudella!! :) Esikoisestakin maha kasvo korkeutta hirveetä vauhtia (ja oli käyrillä hirmu iso), vaikka ulospäin ei mikään jätti ollutkaan - ja nyt tää tuntuu kasvavan viel nopsemmin ku esikoisesta.

 

Meillä 4 päivän synnytyksen jälkeen esikoinen synty 40+3. Nyt toivon vaa nopeempaa synnytystä, ihan sama meneekö yli vai ali, kunhan nyt täysaikaseks pysyis masussa!

 

Mä uskallan väittää, että kaikki kyllä tunnistaa supistuksen sitten ku niitä alkaa tulla. Mulla ainakin maha on ihan kivikova, jne, joten ei jää epäselväksi. :P

 

Meillä isäntä oli nähny unen, että meille tulee tyttö. Viimeksi hän oli oikeessa pojasta ja jopa pojan ulkonäöstä unen perusteella... Nyt sitten malttamattomana ultraa odottelen, ja jännään et pitäskö miehen ruveta lottoomaan meille eläkerahoja. ;)

 

-rv 17+1

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

Laama - mulla paino noussut 7-8 kiloa. Eli sun painnonnousu pientä. Suurin osa mun painosta tuli heti ens alkuun ekojen viikkojen aikana, ehkä johtuen turvotuksesta jne, sillä mielestäni oon syönyt niinkuin ennenkin... Ja oikeesti mulla on ihanan kamala vauvamasu. Riippuu miten sen ottaa...

Ronsku
Liittynyt17.9.2013

Täällä kanssa tullut painoa nyt jo 6-7 kiloa lähtöpainosta. Neuvolan täti jo ihanasti huomautti että ei tarvii noin paljon lihoa. Tosin lähtöpaino oli liiankin alhainen. Vaikka kaikki ei ymmärrä tälläsen äkillisen painon nousun myötä hetkittäin tankki olo vaikka maha vaan saa jatkaa kasvamistaan.. :D

 

Täällä myös heräillään joka yö 2:lta ja ei uudestaan unta millään. Väsyneenä sitten mielialat heittelee laidasta toiseen.

March14
Liittynyt17.8.2013

Moi,

 

Katjaxxx; oikein hyvää matkaa ja hyviä shoppailuja, niitä varmasti Kiinasta löydät ainakin sen yhden matkalaukullisen verran! :-)

 

Mulla ei myöskään ole vielä mitään tietoa sokerirasituksesta, vaikka kuulun riskiryhmään sukurasitteen takia (ja varmaan myös ikäni). Muistaakseni olen edellisistä ollut siinä rv28:n paikkeilla, joten kai siitä kohta aletaan jo neuvolassa puhumaan.. Seuraava käynti on tämän kuun lopulla ja silloin saan jo Kelan paperit kaikkia avustuksia varten! Menee jotenkin niin nopeesti tämä aika, vaikka ei ensi viikon rakenneultra tulekaan yhtään liian äkkiä! :-) Täytyy alkaa pohtia, ottaako äitiyspakkauksen vai -avustuksen...

 

Meillä esikoinen syntyi rv38+6 ja kakkonen 41+3. Vaikka meinasi hermot mennä kakkosen kohdalla kun mitään ei alkanut "ajoissa" tapahtua, niin oli kyllä aika paljon helpompaa hänen kanssaan kun oli ehtinyt niin "valmiiksi" vatsassa. Toki sitä itsekin oli kakkosen kohdalla jo hieman kokeneempi. :-)

 

Painoa on tullut nyt n.+3kg, olen ihan "normaalikokoinen" lähtöpainoltani. Viime neuvolassa katseltiin tätin kanssa noita painonnousuja ja ekasta mulla tuli +15kg, kakkosesta +19kg. Täti sanoi, että jos jatkuvasti useammaan viikon ajan tulee +500g/vk lisää, niin sitten siihen täytyy alkaa kiinnittää huomiota enemmän.

 

March14 rv18+6

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Sokerirasitustesti ok eli ei huolta. Tosin aloin ihmetellä, että miksiköhän minut passitettiin testiin näin aikaisin? Toivottavasti ei tarvitse testiä uusia myöhemmin...  Tulehduksista ei vielä selkoa, kun näyte meni pieleen. Pitää viedä huomenna uusi näyte. Valkosolut oli vähän koholla, joten jotain tulehdustakin saattaa siis olla...

 

Oon muuten parina viimeisenä iltana ollut tuntevani hienon hienoja liikkeitä <3

 

laama 17+2

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Mulle oli sekä edellisessä raskaudessa että nyt määritelty kaksi sokerirasitusaikaa: viikoilla 16 ja 26. Viimeksi jäin kiinni jo ekassa, joten toiseen ei tarvinnut mennä. Saas nähdä, käykö nyt samalla tavalla.

 

Tuon rankan pahoinvoinnnin takia laihduin sen 5 kiloa, joista nyt on tullut takaisin kilo. Eli olen edelleen nelisen kiloa miinuksella lähtöpainosta. (Tosin mulla oli ylipainoa 15 kiloa, joten parasta olisikin, ettei paljon paino nousisi turhan takia. Kun tähän nykyiseen painooni tulee 6 kg lisää, painan saman verran kuin esikoisesta viimeisilläni. Hyvin on kilot kertyneet pikkulapsiaikana, puuh.)

 

Vanamomamma 15+6 (huomenna jo viidennellä kuulla, toden totta aika kuluu nopsaan)

ruusupapu
Liittynyt27.8.2013

Huomenet. Taas on tainnut vierähtää reilu viikko, kun olen tänne kirjoitellut. Aika menee nopeasti, mutta samalla niin hitaasti, kun odottaa niitä liikkeitä ja seuraavaa ultraa. Ei ole ollut oikeastaan mitään kirjoitettavaa. Olo on melko hyvä, ehkä pientä närästystä on alkanut tulemaan ja väsymystä vielä iltaisin, mutta noin yleisesti ihanan helppoa aikaa.

Painonnoususta en ole varma tällä hetkellä, huomenna olisi raskauden toinen neuvola, joten sitten selviää mitä on tapahtunut kahdessa kuukaudessa. Luulisin, että muutama kilo on saattanut tulla. Sinänsä en koe lihoneeni, mutta maha on jo selvästi kasvanut ja lapsivettä on varmasti tullut. En ole oksentanut kertaakaa, joten siinä mielessä painoa ei varmasti ole ainakaan tippunut. On ennemminkin tarvinnut syödä vähän useammin, jotta olo pysyy hyvänä.

Yritän kovasti tsempata, etten syö mitään turhaa tai herkkuja, jotta paino ei pääsisi nousemaan liikaa. Onneksi ei juuri tee mieli herkkuja muutenkaan. Haluaisin selvitä tämän raskauden mahdollisimman vähällä painonnousulla, kun niiden kiilojen poissaanti on itsellä aina kestänyt aika kauan (aiemmista tullut n.20kg ja 16kg).

Ruusupapu 16+0 POKS

Sikuriina2
Liittynyt12.8.2013

Hyvää ja turvallista matkaa Kiinaan KatjaXXX! Siellä onkin varmasti ihana soppailla =)

 

Täällä sairaslomaa vietellään, ja kyllä meinaa sitten olla välillä tylsää. Kun normaalisti touhuan ja häärään koko ajan kaikkea, ja juurikin se LIIKUNTA ja rasitus, mitä niin kaipaan!! Kyllä minä hiljakseen ja tauottaen tässä pieniä kotitöitä teen ja käyn kaupassa, mutta imurointi ja muut missä pitää ponnistella/kantaa, oon joutunu jättään jo pois. Istuminen on melkeimpä huonointa mulle, ja autossa oleminen.. Supistuksettuntuu mulla vatsan kovettumisena ja juuri huomaa pidättelevänsä hengitystä, tulee paineen ja puristuksen tunne alavatsalle sekä kuumottavaa (menkkamaista särkyä) alavatsalle ja -selälle. Ja harmikseni nämä kypsyttää mulla kohdunsuuta ja -kaulaa. Diagnoosina on nyt "ennenaikaiset supistukset", joten se tulikin kerrasta selväksi sitten esimiehellekin. Mulla on mies esimiehenä ja hauskasti ilme värähti, ko hän luki sairaslomatodistuksesta diagnoosin, että "sinähän olet siis raskaana" =) Iloinen toki hänkin asiasta oli ja kysyi, haluanko pitää asian toisilta vielä salassa. Lähinnä hän sitä meinasi, että jos joku työkavereista kysyy poissaolostani. Annoin luvan kertomiseen. Ja olenhan itsekin jo omassa tiimissä raskauden myöntäny jo alussa, ko olin niin huonovointinen. Naiset arvas heti =) Kunhan tässä nyt vain kaikki menisi hyvin pienellä. On tämä lepo helpottanu oireita. Nyt sitten en tiedä mitä sitä jatkon suhteen tekisi, että uskaltaako palata töihin, jos oireet taas voimistuu rasituksessa. Onneksi sitä ei itse tarvikaan päättää, vaan lääkärihän se arvioi. Eikä näissä tilanteissa kyllä riskejä oteta, ja tärkeintä tietysti niin!

 

Sokerirasituksesta mainittiin eka neuvolassa, mutta nyt sitten taas ei oo ollu puhetta. En oo aikaisemmissa raskauksissa käynyt. Mutta nyt eka neuvolassa täti sano, että jos on yli 4kg syntynyt lapsi, niin sitten menisi automaattisesti rasitukseen. Poikahan oli 4145g ja tyttö 3740g. En kyllä innoissaan rasitukseen olisi menossa. Ja hirmusesti tsemppiä teille, varsinkin pahoinvoiville, rasitukseen!!

 

Synnytyksessä ajatukset on välillä käyneet.. ja joudun ehkä asiasta vielä lääkärin kanssa juttelemaankin, kun tosiaan sairaalan käytävään tyttären synnytin. Pää oli jo ulkona, kun kätilö ja lääkäri tulivat. Se oli aika kamalaa, olla yksin käytävänpenkillä jalat ojossa ja kivut oli aikasta kovat..tosin pelko ja paniikki varmaan turrutti sillä hetkellä. Ja esikoinen syntyi sen 1,5h päästä sairaalaan menosta. Ainoa pelko mulla oli toisessa raskaudessa synnytykseen liittyen se, että ehdin sairaalaan. Ja minua ei "kuunneltu" asiassa silloin. Nyt kyllä täytyy mennä jotenki toisin, ja siihen "suunnitelmaan" tukea/varmistusta haluaisin. Kunhan vain sinne asti taistellaan. Tavoitteena on nyt 3-alkavat viikot ja siitä sitten eteenpäin..

 

Minusta on ihana lukea ja kuulla, kun pystytte ja jaksatte reissata, liikkua ja touhuilla! Niinhän se pitäisi luonnollisesti mennäkin tietysti. Vaikka kaikilla meillä varmasti omat ongelmamme/murheemme odotuksessa on.. Ja täältäpä sitä parasta tukea ja ymmärrystä saamme <3

 

Uuh, painoa on tullu =(  se on yks kammotuksen aihe mulle.. ja syöminen melkeimpä harvoja huveja levossa ollessa.. Oisko nyt tullu jo se 3kg. Ei neuvolassa oo koskaan mulle painosta sanottu. Lähtöpaino on normaali/sen alarajoilla ja ko harrastan liikuntaa tavallisesti, niin ei syömisetkään oo ongelma ollut. Eikä paino. Mutta kyllä tympii nyt ko, kiloja tulee. Vaikka niistä sitten erottaudutaan, ko lenkkareita pääsee käyttään taas. Mutta siis, ahistaa se silti.

 

Ja siitäpä sitten seuraava ajatus, jos lähtisi välipalalle =D =D =D

 

Voikaa hyvin ja ihana saada piakkoin rakenneultrakuulumisia!!

SekuSanka
Liittynyt26.9.2012

Täällä ei tapahdu sitten mitään. ei neuvoloita, ei mitään, ei edes tuntemuksia. Pitää huutaa housuihin "HALOO ONKO SIELLÄ KETÄÄN?"

Onkohan tuolla edes ketään? Kahden viikon päästä vasta neuvola

 

-sekundasankari

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Mä nyt vedin aika rohkeen vedon ja ostin lentoliput etelä-eurooppaan vielä tammikuulle. Oltais pari viikkoa miehen vanhempien kotona, kun ihan pienen vauvan kanssa en jaksa lähtee reissaamaan. Esikoisen vein näytille 2kk ikäsenä sinne ja sitä ennen kaikki passirumbat jne, ni olin aika poikki sit 3 viikon reissun jälkeen ja muitten nurkissa pyörimisen jälkeen... Nyt sitten fiksumpana (???) mennään näyttää mahaa ja sit vasta kesän jälkeen viedään kakkonen näytille. :) Pelottaa kyllä vähän kuinka lento menee ison mahan kanssa, mutta jos sitten menee huonosti sinne päin, ni jään sinne sit suosiolla synnyttelee... :DDD Alku ja keskivaiheilla oon lentäny ongelmitta, mut toi loppukolmanneksen lentely on ihan uus kokemus. Onneks lento on melko lyhyt (4h), joten eiköhän siitä hengissä selvitä - sekä minä että masun asukki. Rupes vaan kaikki heti kauhistelee et miks otat tollasen riskin jne, mut ekassa raskaudessa olin ainakin noilla viikoilla viel oikein hyvässä voinnissa, joten aattelin olla rohkee... Mitä te ootte mieltä?? Oonko ihan hirveen huono odottaja ja äiti, kun meinaan reissata viel 30+ viikoilla?? Helpompaa tietenkin ois monella tapaa jos isovanhemmat asuis lähempänä, mutta minkäs teet... ;)

 

Täällä on potkujen lisäksi alkanut muutkin liikkeet jo tuntumaan... ja liikkeitä tuntuu riittävän. :D Ja kohdunpohja on jo ihan hirmusen korkeella... jos en ois ite nt-ultrausta nähny, ni nyt epäilisin kyllä et masussa on useempi asukki, mutta kai se on vaan uskottava että toisesta (kolmannesta) raskaudesta paikat venyy helpommin. Näillä viikoilla meni ensimmäinen raskaus 10 vuotta sitten kesken, joten aika pelokkaan tunteikkaat on olleet viime päivinä ajatukset, mutta onneksi parin viikon päästä ultrassa taas näkee pienokaisen ni helpottaa.

 

Ja on kyllä yllättävän erilaisia noi sokerirasitusohjeistukset eripuolilla. Mulla ekaan piti mennä 13-16 viikoilla ja toinen oli muistaakseni 24-26. En nyt vielä oo tolla toisella ahdistellut mieltäni, vaan tulee sitten ku tulee...

 

Hyviä vointeja kaikille!

 

- rv 17+3

sonyah
Liittynyt16.7.2013

Täällä jatkuu verensokereitten mittaus taas 6vuorokautta. 2arvoo heitti edellisen 6vrk:den mittauksissa..

 

Täällä on pari viimestä päivää tuntunu potkut jo voimakkaasti,kohta isäntäkin ne tuntee <3

 

Tasan kk olis ultraan,enkä millään malttais odottaa,että näkee pikkusen.

Nyt on tullut varmempi olo siitä,että joku tuolla masussa asustelee ja kasvaa,niin ei o niin kiirekään ultraan.

 

Lauantaina ois hemmottelupäivä luvassa,mennään isännän,ystävän ja hänen miehensä kanssa syömään ja luultavasti baareihin karaokee laulaan. Lapset pääsee pitkästä aikaa nauttiin mummin seurasta :)

 

RV 17

Ayumi
Liittynyt10.7.2013

Hei, te kokeneemmat raskaana olevat: miltä niiden potkujen pitäisi tuntua? 

 

Muutaman päivän ajan on ollut jonkinlaisia tuntemuksia mahassa, mutta eilen tuli iso muljahdus. Istuin sohvalla katsomassa televisiota, kun yhtäkkiä säpsähdin sitä, että mahassa muljahti pari kertaa lyhyesti ja yllättävän vahvasti. En siis ensisynnyttäjänä ole odottanut, että tuntisin vielä mitään 18. raskausviikolla, mutta enpä toisaalta muista koskaan elämässäni lähes hypähtäneeni yllättävästä tuntemuksesta vatsassa.

ruusupapu
Liittynyt27.8.2013

Ricsu, touta reissamista ollaan täälläkin mietitty. Ajatuksena on ollut, että mentäisiin jouluksi miehen sukulaisiin Britteihin, mutta lentoja ei olla vielä hankittu. Silloin itsellä olisi viikkoja 27+ . Ongelmaksi tulee nuo lentoyhtiöt, useat vaativat lääkärintoditusken 27 viikon jälkeen, jotta voi lentää. Aikaisemmat raskaudet ovat itsellä menneet hyvin ja niiden perusteella olisin varmasti lentokunnossa, mutta mitä jos nyt olisikin korkeat verenpaineet tai jotain muuta miksi lääkäriltä ei saisi lentolupaa, niin mitä sitten. Jäisinkö yksin kotiin jouluksi ja muu perhe lähtisi jouluksi mummolaan. Tai jos koko perhe peruuttaa lennot, niin lähes 1000€ menee hukkaan. Kyselin vakuutusyhtiöstäkin, että jos matka peruuntuu raskauden takia, niin saadaanko lippujen hinnat takaisin (meillä jatkuva matkavakuutus), niin sanoivat vaan, että mitään korvauksia ei tuossa tilanteessa tule, koska raskaus ei ole sairaus, eikä siihen liittyvät komplikaatiot ole yllättäviä. Eli siis luultavasti me ei lähdetä reissuun, ei varmaan viitsitä otta riskiä, että noin paljon rahaa menisi hukkaan. Muuten en koe mitään ongelmaa noilla viikoilla matkustamiseen (tai vähän myöhemminkään, kuten sinun tapauksessa). Ohoh, tulipas pitkä selitys.

RV 16+1

March14
Liittynyt17.8.2013

Ayumi, mulla ensimmäiset potkut on olleet sellaisia kuplamaisia ja vähän kuin höyhenellä hipaisuja. Nyt kun niitä on muutaman viikon ajan jo alkanut tuntemaan, niin ovat alkaneet muistuttaa enemmän sellaisia pieniä muljahteluja. Kun sen ensimmäisen potkun huomaa tunteneensa, niin pikkuhiljaa niitä alkaa tulla lisää ja saat varmistuksen sille, että se ensimmäinen tuntemus tosiaan oli potku. :-)

 

Ricsu, multa lääkäri kielsi pitkät lennot jo viikolla rv17, mutta lyhyemmille olisi antanut luvan. Jos vain itse voit hyvin, ja lääkäri antaa luvan, niin miksi et voisi matkustaa. Mulle lääkäri mainitsi riskinä veritulpan, johon raskaana olevalla on suurempi todennäköisyys, mutta onhan niihinkin vinkkejä, mitä tehdä, jotta riskiä voi pienentää (tukisukat, liikkuminen, jne.) Jouduin itse perumaan jo ostetut lentoliput ja tosiaan tulos oli tuo, mitä Ruusupapu mainitsikin: peruutuskulut jäi maksettavaksi (riippuu varmaan myös siitä, millaiset liput ostaa). Yritin matkustajavakuutuksesta saada peruutuskuluja takaisin, mutta totesivat, että koska kyseessä ei ole yllättävä sairastuminen, vakuutus ei näitä kuluja korvaa. Se ei siis ole yllättävää heidän mielestään, jos lääkäri sitten ennen lähtöä sanookin, ettet saakaan matkustaa. Lääkärintodistukset ei vakuutusyhtiön päätöstä muuta -ainakaan mun tapauksessa. :-(

 

March14 rv19+1

Ronsku
Liittynyt17.9.2013

Tuli vissiin eilen rehkittyä vähän liikaa ku piti hakea polttopuita seuraaviksikin talviksi.. Varmaan kuuden puun pöllit odottaa vielä pilkkomista ku joutunut ottamaan rauhallisemmin ku maha tuntuu vähän omituiselta.. Luultavasti kuitenkin pelkkää lihaskipua mut ei mee ohi kunnolla ees lepäämällä.. Paheni tietenkin vasta iltapäivällä ku jotain yritti tehdä..

 

Lentäminen oli kamalaa itelle jo aluksi eli Rv 14 eikä lennetty Espanjaan ku 6 tuntia suuntaansa, mut helposti saa käytäväpaikan pyytämällä kun on pidemmällä että pääsee jaloittelemaan..

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Oon nyt kaks päivää miettiny et teinkö tosi tyhmän päätöksen kun ostin ne lennot... Mutta otin siihen kyllä sellasen sairausvakuutuslisän (lentoyhtiön oman), jossa luki, että odottomattomat raskauskomplikaatiot ennen rv36 on myös pätevä syy lentolipun peruuttamiseen! Toivottavasti myös pitää paikkansa. Meillä oli tosiaan vaihtoehtona sekä Norwegian air että Finnair... Finskille ois pitäny olla lääkärin todistus, mutta Norwegian ei vaadi ennen 36 viikkoa lääkärintodistusta... ja lentojen hintakin oli melkeen puolen Finskin lennoista, joten päädyttiin sitten Norjalaiseen. Harmittaa sitten vähän vähemmän, jos jää liput käyttämättä, eikä saakaan rahoja takasin. :P Mut toi tulppariski kyllä pelottaa, joskin lento on sen 4h ja jos vaan pitää huolta siitä että nousee vähän väliä kävelee, ni en usko että tulee ongelmia. Ja tietäen et pitää juosta 2 vuotiaan esikoisen perässä pitkin konetta, niin liikkuminen on kyllä taattu. Mietin vaan, että pitääkö mun lääkärin kanssa puhua tosta lentämisestä etukäteen, kun kuvittelin että riittää jos neuvolassa mainitsen asiasta... Oonko ihan väärässä.

 

Ja Ayumi, kyllä ne muljahdukset on varmastikin vauvan liikkeitä!!! <3 Alkuun tuntu mulla ainakin siltä, että ois jotain pieniä ilmakuplia ollut mahassa... joskin ne tuntu ihan "väärässä" paikassa, eli jossain siellä, missä yleensä ei tunnu mitään. :D Ja sitten niitten hipasevien ilmakuplien jälkeen liikkeet muuttu muljahduksiksi ja sit lopulta ihan selviksi potkuiksi, jotka sitten tässä raskauden myötä vahvistuvat ja harmi kyllä käyvät kipeemmiksikin. Ja lopussa sitten tunnet kaikki hikasta lähtien... <3

Ronsku
Liittynyt17.9.2013

Ricsu Kannattaa varmaan laittaa tukisukat ennen lentoa (maksaa 10 euroa), jos jaloissa turvotusta ennen jo lähtöä pidä hetki ylöspäin vaikka ennen ku puet sukat jalkaan.

ricsu
Liittynyt25.8.2013

Joo, kiitti vinkistä, pitääkin kaivaa jostain kaapin perukoilta mun tukisukat... jossain siis mulla PITÄS sellaset olla. :D

Ayumi
Liittynyt10.7.2013

Kiitos March14 ja Ricsu! Kyllä ne tosiaan taitavat olla vauvan liikkeitä, ja niitä on tullut nyt lisääkin. On ehkä hieman huvittavaa naureskella salaa töissä sitä, että pikkuinen viuhtoo masussa.

 

Tänään kuulimme ensimmäistä kertaa vauvan sydänäänet. Tunne sen jälkeen oli vähän samantyylinen kuin vastarakastuneella, jotenkin kevyt ja hölmö, heh. Ja omakin sydän läpätti, koska oli euforisen onnellinen olo.

Millainen
Liittynyt26.9.2013

No niin taas viikonloppu alkamassa. Mulla oli tänään neuvola. Sydänäänet kuului niin napakasti, että jotenkin mun poikatoiveet taas heräs. Olin kyllä päättäny olla toivomatta, kun tyttö se sitten kuitenkin olis. Hb ja verenpaineet ok ja sokerirasitukseenkaan en joudu. Painoa oli taas tullu "sopivasti" oiskohan nyt jotain 5-6 raskauskiloa tullu tähän mennessä. Kuukauden päästä taas ja sit saaki raskaustodistuksen. Pian saa kai laittaa jo Kelalle hakemusta? Vitsit, ku en millään jaksaisi odottaa rakenneultraa. Marraskuun alussa onkin paljo jännää. Rakenneultra, neuvola ja tytön 1vee-kuvaus. Otetaan samalla perhepotretti, jos sais vähän masuakin jo siihen kuvaan. Vointi on ollut hyvä. Päätä ajoittain särkee, mutta mulla on kyllä hartiat jumissa, että siitä varmaan johtuu.

Eilen vein isompaa tyttöä partioon ja otin nuo uudet rattaat pienemmälle joukkoon. Ajatuksena oli lenkkeillä se aika, kun tyttö partiossa. No otin sitten partion pihassa rattaat autosta, mutta en saanut niitä koottua. 10-15min niitten kanssa ähkin ja soittelin mieheltä apuja. En onnistunut ja niin laitoin rattaat nöyrästi takaisin autoon. En oo kyllä vieläkään ehtinyt opetella, miten tuo onnistuisi :) Vähän uusavuton olo, kun mies osaa ja mä en. Eli siis hyvät nuo uudet rattaat, vielä kun oppisi käyttämään.

Supistuksia on taas ollut kovasti jo. Neuvolassa käskettiin seurata ja käydä tarvittaessa näytillä. Empä ole itse huolissani, kun joka raskaudessa alkaneet ajoissa ja silti paikat pysyneet kiinni.

-Millainen 18+0-

Ronsku
Liittynyt17.9.2013

Vuodatampa taas tännekkin että maha ollut pari kolme päivää todella kipeä. Hassua paineen tunnetta. Luultavasti vähän vaikuttaa tuo mun colitis tähän asiaan. Pakko oli jo soitella sairaalaan mut epäili että olis normaaleja liitoskipuja mut voihan ne olla ennakoivia supistuksiakin.. Onneks edelleen dopplerilla sydänäänet kuuluu normaalisti ja kaveri liikkuu kyllä jonkin verran. Tiistaina on sitten neuvola ni ehkä joku tutkii tai sitten ei..

Laama85
Liittynyt26.6.2013

Pakko vähän hehkuttaa - nyt ei ole enää epäilystäkään vauvan liikkeiden suhteen - äsken pikkuinen potkaisi oikein kunnolla! Ja tuli siis siinä samalla todiste, että aiemmatkin tuntemukset on olleet liikkeitä <3 Ihanaa!

 

Ja ei muuten ollut onneksi mitään tulehduksia eikä enää niin paljon ole painanut alavatsaankaan :)

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Toivottavasti Ronskun kipuilut helpottavat pian!

 

Ricsun lentopulmaan en oikein osaa ottaa kantaa, kun en itse ole koskaan raskaana lentänyt. Mutta toivottavasti asiat järjestyvät. Tukisukat jalkaan ja liikettä, jos pääset lentokoneeseen asti!

 

Ja samaan hehkutukseen kuin Laama liityn. Vaavi on myllännyt ja potkiskellut muutaman päivän niin selvästi, että nyt uskallan luottaa niihin edellisiinkin tuntemuksiini :-D

 

Maanantaina aamulla olis sokerirasitus ja tiistaina sitten neuvola. Palailen kertomaan, miten meni molemmissa.

 

Vanamomamma 16 +4

 

Ps. Ai niin esikoiselta aikanaa tunsin ensimmäiset potkut kutakuinkin 17+jotain. Olin saunassa ja makoilin lauteilla jalat seinään nojaten. Yhtäkkiä tyttö potkaisi kolmesti niin lujaa navan alle, että rentoutuneelta mammalta pääsi kolme "rupsahdusta"... Ensin äimistyin, ja sitten alkoi valtavasti naurattaa! Eipä jäänyt epäselväksi silloin, mitä tapahtui :-D :-D :-D

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

Palasin Kiinasta mukanani matkalaukullinen lastenvaatteita ja pikkuflunssa.Lento oli kamala.Kroppa alkoi puolenvalin jalkeen asennon vaihtamista parin minuutin valein.Aika kamalaa.

Ricsu-en uskalla ottaa kantaa kannattaako vai ei... itse aattelin viela muutaman euroopan sisaisen tyomatkan tehda,mutta lopettaa jos voin reilusti ennen joulua. omasta voinnista riippuu.

 

jotain murhettakin -yska nayttaa  laukaiseva paineentunnetta alhàlla,aivan kuin vauva haluisi tulla ulos... Neuvoja? Katjaxxx 19+3

pyöreäkuinomena
Liittynyt7.3.2012

Olen itse reissannut paljonkin niin autolla, laivalla, lentäen viime tippaan asti pitkin Eurooppaa. Ehkä kovin eksoottisia tai alkeellisten sairaalaolosuhteiden maita välttäisin viimeisellä kuulla. Tarkista toki lääkäriltäsi koska yksilöllisiähän nämä raskaudet on... Muista ainakin pitää neuvolakorttia mukana ja pyydä tarvittaessa todistus lääkäriltä esim. lentoyhtiötä varten - jotkut vaativat.

pyöreäkuinomena
Liittynyt7.3.2012

Mulle on tullut tunne, että odottaisin tyttöä. Katsoinpa kiinalaisen kalenterinkin äsken, jonka mukaan tyttö tulisi... Pohdituttaa, kysyinkö ultrassa parin viikon päästä asiaa... Ennestään siis tyttö ja 2 poikaa. Kumpi vain toki tervetullut! Aiemmin en ole halunnut tietää sukupuolta etukäteen. Täytyy jutella miehen kanssa mitä mieltä hän on. Ja nyt tuli vielä kirje, että uä onin Jorvin sijasta Naistenklinikalla remontin vuoksi. Täytyykin varata hiukka enemmän aikaa matkoihin. Työtän ponnistin tuolla 11 v. sitten...

Lapsille tekisi hirmuisesti mieli jo kertoa, mutta maltan mieleni tuohon ultraan! Täytyy keksiä taas jokin kiva keino paljastaa asia. Viimeksi tilasin paidat, joissa tekstit isosisko ja isoveli - sain heti kritiikkiä että pojan paidassa on "virhe", koska oli oikeasti pikkuveli, mutta jopa nauratti kun kuulivat vauvasta ja isoveljeys herätti kovasti ylpeyttä. Olisiko jollakulla kiva vinkki?

March14
Liittynyt17.8.2013

Täällä onkin liikkeistä jo moni kertonut ja samoja tuntemuksia on täälläkin! Lauantaiaamuna heräsin tosi aikaisin vessaan enkä saanut enää unta, kun vauveli heräsi ja aloitti potkuharjoittelut. Laitoin mieheni käden vatsalleni ja hänkin tunsi liikkeet. <3 Myös tulevat isoveljet tulivat tunnustelemaan, mutta pienissä käsissä ei vielä liikkeet tuntuneet kun ei malttanut tarpeeksi kauaa odottaa. :-)

 

Ylihuomenna on rakenneultra ja sitten saa nähdä pienen potkijan! Aiotaan kysyä myös sukupuolta, jos vain näkyy. Ja jokatapauksessa ajattelin mennä vielä samalle yksityiselle ultraan, jossa kävin alkuraskauden ultrassakin. Suositteli silloin tulemaan viikon 28 paikkeilla, jolloin sukupuoli on vielä helposti kuulema nähtävissä, kun vauva ei ole vielä niin iso.  

 

Katjaxxx, mietinkin juuri, miten matkasi mahtoi sujua. Toivottavasti flunssa ja yskä helpottaa! Kokemuksesi perusteella oli omalla kohdalla kyllä oikea päätös jättää Kiinan matka väliin. Mulla on se paineen tunne tuolla alhaalla muuttunut sellaiseksi "kivistykseksi". Ei kai ne vielä mitään supistuksia kuitenkaan ole; muistaakseni ennakoivat supistukset tuntuvat ainakin alkuun enemmän ylä- kuin alaosassa?

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Katjaxxx, onhan olo helpottanut? Muistan kyllä olleeni edellisissä raskauksissani ihan kunnollakin flunssassa ja toki oli vatsalihakset kipeitä yskimisestä. Tuollaista tunnetta, että vauva olis ulos tulossa, en kuitenkaan muista. Toivottavasti olet saanut apua ja olo on jo parempi tai peräti ok!

 

Mulla oli tänään se sokerirasitus. Jaksoin sen onneksi ihan hyvin. Mittailin omalla sokerimittarilla arvot, ja näyttäisi siltä, että kaksi arvoa menee yli raja-arvojen. No, huomennahan ne viralliset arvot neuvolassa kuulee, mutta eipä tuo nyt varsinaisesti yllättänyt. Pitää toivoa, että ruokavaliohoito riittää, niin kuin riitti edelliselläkin kerralla.

Vanamo81
Liittynyt11.7.2013

Heippa kaikille!

 

En ole saanut aikaiseksi aikaiseksi kirjoitella tänne, vaikka lukemassa olen juttujanne käynyt. Lämmin kiitos kaikille tsemppaavista ja lohduttavista sanoista vainoamistapauksessamme. Itkuisin silmin niitä täältä aina lueskelin, olette ihania!

Tilanne alkaa hieman helpottaa ja olen saanut muutamana yönä jopa kohtuullisesti nukuttuakin 0-3 tunnin sijaan. Olen edelleen kyllä hyvin väsynyt kuukauden unettomuusjakson jälkeen ja silmänaluset ovat niin mustat ettei ikinä... Ensi viikolla olisi toiveissa saada jotain apua nappien muodossa, jos ei unet siihen mennessä kuntoudu. Nyt olen lomalla ja toivon, että saan paremmin nukuttua, ettei lääkkeisiin tarvitsisi turvautua, vaikka jotkut ovat oikein ja vähäisessä määrin käytettynä myös sikiölle turvallisia. Silti ajattelen, että parempi olisi, jos ilman pärjäisi, mutta ei tällaistakaan tilannetta kauan jaksa, ettei saa nukuttua. Kohta kai tällainenkin alkaa vaikuttaa jo vauvaan...

 

Olen saanut tilanteeseen keskusteluapua ja nyt jatkossa pääsen keskustelemaan ilmeisesti myös neuvolan perhetyöntekijän kanssa tilanteesta, mikä jo ajatuksena helpottaa. Ja mulla on neuvolassa maailman ihanin terveydenhoitaja, jonka luona käyn nyt myös tiiviimmin tilanteen ja sen aiheuttaman korkean verenpaineen (nousee heti, jos tulee jotain uutta ilmi) vuoksi.

 

Viime viikon loppupuolella kävin neuvolassa, ja tuolloin verenpaine oli 116/65 eli ihan ok. Kertonee sekin siitä, että pahin tilanne on takanapäin, ainakin toistaiseksi. Toistaalta stressaavaa jatkuvasti neuvolassakin käydä, kun muuten tilanne ok, toisaalta on taas niiiiin ihana aina kuulla ne sydänäänet, että sen vuoksi mieluusti ravaan neuvolassa useamminkin :-)

Paino oli noussut ensimmäistä kertaa vähän, mutta edelleen ollaan reilusti alle lähtöpainon. Maha ei vielä näy ollenkaan ja normaalit farkut menee ongelmitta kiinni. Odotan kyllä paljon sitä, että oikea raskausmaha alkaisi näkyä, nyt etenkin illalla on vaan kauhee pömppis... Toisaalta kätevää, kun ei ole vielä tarvinnut ostaa äitiysvaatteita, mutta silti kateellisena katson niitä, joilla maha jo näkyy, vaikka viikkoja jopa vähemmän ku mulla... Teillä kaikilla muilla lienee maha jo näkyvissä? :-)

 

Töissä ollut stressaavaa ja olen joutunut tässä miettimään työssäjaksamistakin. Mutta en toisaalta haluaisi jäädä kotiinkaan yksin päiväksi murehtimaan ja pelkäämään vainoajaa, joten toistaiseksi olen töissä ollut. Kuitenkin, jos tilanne vielä hankalammaksi töissä käy, pitänee miettiä, onko viimeisin voimin töissä oleminenkaan järkevää. En haluaisi kuitenkaan olla lopenuupunut sitten, kun vauvan syntyy ja sen kanssa kotiin jään.

 

Tulipa pelkkää omaa napaa nyt ja vielä näin pitkästi. Anteeksi siitä.

 

Voikaahan hyvin! :-)

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

March-rauhoittavaa kuulla et sulla samantyyppisia tuntemuksia alavatsassa...toissa olivat sita mielta et kohtuu normaalia kohdun aikaansaamia paineentunteita.Aattelin tanaan kokeilla viela zumba tuntia kun tekis mieli kovasti jatkaa liikkumista ja painokin vain nousee kaikenaikaa...

Vanamomamma Yska helpottanut hiukan,ja apteekin yrttikarkit auttaa puuskiin.

 

 

katjaxxx
Liittynyt19.8.2013

kovasti voimia viela Vanamolle,ja kaikille muillekin. Ja nauttikaahan vauvan tapaamisesta ultrassa... mulla ultraan viela 10 paivaa/yota : Katjaxxx 19+6

vanamomamma
Liittynyt19.8.2013

Voimia Vanamolle. Koitahan levätä! Hienoa Katjaxxx, että olet jo parempana!

 

Mulla tosiaan se neuvola tänään. Aika hyvin pitää tuo sormenpäästä sokerit mittaava mittari pitää kutinsa. Arvot heittivät kyynärtaivenäytteestä vain 0.1 alaspäin kukin. Mutta joo, kaksi arvoa siis yli. Tuli lähete diabeteshoitajalle yliopistolliseen sairaalaan. Jossakin vaiheessa raskautta on siellä sitten käyntikin. Mutta nyt siis pitää mittailla arvoja kolmesti viikossa aamulla, lounaalla, päivällisellä ja iltapalalla (paasto + tunnin arvo), ja vielä yölläkin kerran. Eli yhdeksän pistosta/arvoa päivässä. Sitten pitäis laittaa muistiin syömisiä, jos arvot heittää. Haluavat ilmeisesti nähdä, miten herkästi reagoin ruokaan.

 

Verenpaineetkin olivat jo 141/91. Myrkytystiellä taidetaan taas olla, voi että... No joka tapauksessa seuraava neuvola onkin jo kolmen viikon kuluttua, jotta hoitaja pääsee tarkastelemaan, onko arvot kunnossa.

 

Painoa ei onneksi ollut tullut kuin 650g seitsemässä viikossa, mutta näillä kiloilla (siis se 15 ylipainoa) ei taitaisi oikein mitään kiloja saada tullakaan. Kohtukin on jo korkealla, navassa yläreuna. Mikä lie? Onko teillä muilla kokemusta, tietoa tuosta kohdun kasvusta? Masuasukithan ovat näillä viikoilla vielä aika "standardikokoisia", joten mikä sitä kohtua sitten kasvattaa?

 

Sykkeet kuuluivat ja potkut myös. Lapsetkin olivat tällä kertaa niitä kanssamme kuuntelemassa. Kyllä heitä nauratti, kun pari mojovaa potkua tuli doppleriin.

 

Että semmoisia meille.

 

t. Vanamomamma 17+0

 

Ps. Rakenneultraan vielä kuukausi...

Ronsku
Liittynyt17.9.2013

Heh neuvolan ohjeiden mukaan otin miehen mukaan yhdelle neuvolakäynnille enään toiselle ei tule :D Vähän ymmärtäväinen neuvolantäti ja mies ihmeissään ku vieras kyselee minkälainen teidän parisuhteenne on jne. Kohtu oli kasvanut melkeen napaan ja sykkeet löyty sieläkin helposti.

 

Kivutkin on helpottaneet ja muuttuneet ns. normaaliksi. Välillä vähän paineen tunnetta ja pieniä nipistelyitä. Mielialat vaan heilahtelee niin että kaikki juuri sillä hetkellä saattaa tuntua maailman kamalimmalta asialta. Töissä kanssa samaan aikaan liikaa ollut tressiä. Ei pitäis ottaa asioita aina niin kauheen vakavasti ja sainkin pidettyä yhden sairasloma päivän ku kipujen kanssa menin töihin.. :D 

 

rv 18+1 vieläkin reilu 2 viikkoa rakenneultraan

 

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat