Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita, jotka löytäneet itsevarmuutta vasta lähemmäs 4-kymppisinä?

Vierailija
28.04.2009 |

Olenko ainut jolle itsevarmuus ja itsetunto on kehittynyt vasta myöhään eli nyt lähemmäs 40 vuoden iässä? Vasta nyt tajuan että kelpaan ja että osaan oikeastaan paljonkin... Lisäksi nyt olen vasta herännyt huomaamaan, että oikeasti olen aika hyvän näköinenkin:). Mistäköhän sellainenkin johtuu että vasta tässä iässä pitää itseään hyvän näköisenä? Vai tuleeko sekin sisältä, kun on löytänyt itsevarmuutta?

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen ollut myöhäisherännäinen lähes kaikessa: lapset on hankittu myöhään, talo ja vasta nyt alan tietää MITÄ haluan elämältä. Vain ukko on hankittu nuorena:). Eli koskee kaikkea mun elämässä myös.



Luulen että ulkonäköjuttu on just sitä että se kauneus tulee sisältäpäin. Epävarma ihminen on harvoin kaunis.

Vierailija
2/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli 40-vuotiaana tosiaan se itsevarmuus on tosiaan ihan toista luokkaa, eikä tarvitse aina miettiä, mitä joku muu itsestä ajattelee, ihanaa aikaa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

erosin ekasta miehestäni ja jäin yksinhuoltajaksi 33 vuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin alkoi omakuva olla kohdillaan ja aloin nauttia itsestäni ja elämästäni. Yllättäin tajusin että olen miesten mielestä fiksu ja hyvän näköinenkin, ihailun arvoinen.



Ja senkun paranee - nyt olen jo 49v. Minulla on nuorempi, ihana mies ja kuopus hänen kanssaan. Hän kohtelee minua kuin prinsessaa ja todella tunnenkin itseni sellaiseksi. Eli tosi paljon on siitä kiinni miten tulee kohdelluksi toisten taholta.

Vierailija
4/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

täytin 40v. ja en tiedä mistä se johtui, mutta nyt ole täysin eri ihminen kuin silloin

vuosia sitten. Minä kärsin masennuksestakin ajoittain ja olin todella arka, nyt ne ajat ovat pelkkä muisto vain ja olen onnellisempi kuin koskaan.

Vierailija
5/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siihen astista minua muistelen nyt suojelevan hellästi. Joskus ihmettelin, miksi olin ennen sellainen kuin olin, helposti alistettavissa, huonosta itsetunnosta kärsivä, ei-omaa-elämää elävä. Paljon juontaa lapsuudesta ja vääristä valinnoista. 28-vuotiaana pitkän prosessin jälkeen päätin, että näin ei voi jatkua, otin elämän omiin käsiini, erosin ja aloin elää itseni näköistä elämää muiden mielipiteistä välittämättä, suostumatta tuntemaan ihmeellistä häpeää ja alemmuundentunnetta. Aluksi elin yksinhuoltajana monta vuotta ja sain ympärilleni mahtavan ystäväpiirin, löysin harrastuksia, etenin työssäni ja tajusin pärjääväni yksin ja ennen kaikkea: Olevani samanarvoinen kuin muutkin ihmiset! Monen yksin eletyn vuoden jälkeen tapasin nykyisen mieheni ja nyt elän parisuhteessa, jollaista en ennen tiennyt voivan ollakaan. Olen onnellinen ja onnekas, koska ymmärsin muuttaa elämäni suuntaa ja onnistuin siinä.

Vierailija
6/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen 29v ja kyllä se sisäinen rauha ja itsevarmuus olis kivoja juttuja!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mä olin nuorempana paljon itsevarmempi, ja uskoin että pystyn mihin vaan. Olin tosi nättikin vielä. Nykyään itsetunto tosi alhainen, ja kun ulkonäkökin kohta rapistuu niin voihan höh.

Vierailija
8/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

täytyy myöntää, että niinkuin moni muukin nuori ihminen, ihmettelin nuorena, miten yli nelikymppiset "edes viitsii elää".

Arvatkaapa hävettääkö!

Nyt olen yli viiskymppinen ja elämä muuttuu kuukausi kuukaudelta jopa hauskemmaksi ja rennommaksi.

Olen itsekin hieman ällistynyt.

Nyt ei enää ole turhia odotuksia itsensä tai kumppaninsa suhteen, mutta tuntuu että "se jolla on se saa" pätee aina vain paremmin:

nyt ei ujostuta,

ei ole komplekseja

ei paineita töissä

ei paineita linjojen suhteen

ja silti: tunkua on - eikä vain miesten puolelta; naisetkaan eivät tunnu enää "kadehtivan", kun ei ole mitä kadehtia...

Eli miesrintamalla tunkua ja

ystävätärrintamalla tunkua.

En totta tosiaan vaihtaisi elämääni enää 20-30 -vuotiaiden maailmaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
28.04.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on alkanut itsetunto ja -varmuus nousta vasta viimeisen kahden vuoden aikana. Ulkonäkö on kyllä yhtä kamala kuin ennenkin. :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kaksi