Kuinka kauan erosta toipuminen on vienyt? OV
Heti eron jälkeen mulla oli pari lyhyttä laastari/seksisuhdetta mutta n. vuoden kuluttua tajusin, että paras miespuolinen ystäväni olikin enemmän kuin ystävä ja nyt yhteisiä vuosia on takana 6.
Kommentit (18)
en ole itkenyt kyyneltäkään sen jälkeen kun sain tietää miehelläni olevan toinen, silloin kun mies alkoi puhua erosta minä itkin, joka päivä monta tuntia, mutta sillä sekunnilla kun sain tietää että hänellä on toinen, ei yllätyksekseni tullutkaan itku, vaan lamaannus, ihan turta olo ja sellainen pala kurkussa koko ajan ja ei tule unta lainkaan mutta ei itkuakaan, vaikka se helpottaisikin.
ap
että silloin kun mies alkoi erosta phua, hän sanoi että rakastaa minua ja ei aio ketään muuta ottaa ihan heti, että tilanne vaan on mennyt siihen että on pakko ottaa etäisyyttä, antoi toivoa yhteenpalaamisestakin, että tarvitsee vain tilaa ja aikaa miettiä elämää,
laittoi kuitenkin viestejä että rakastaa ja ikävöi, tykkäänkö minä vielä hänestä? jne, suukotti ja silitteli mua kun tuli lapsia katsomaan tai kun vietiin heitä yhdessä harrastuksiin jne
Ja sitten PAM, ihan tyhjästä sain tietää että hänellä on toinen ja ollut jo jonkun aikaa, en kuullut edes mieheltä itseltään ja sen koomin ei olla tavattu eikä asiasta lainkaan puhuttu, odotan vaan että hän ottaisi yhteyttä, mutta en tiedä haluanko nähdä häntä, sormus on varmaan lähtenyt sormesta tällä välin enkä halua nähdä sitä, mutta pakkohan meidän on kohta nähdä ja sopia ihan käytännön asiat jo lastenkin kannalta,
vai voisikohan ne hoitaa puhelimessa puhuen, olisiko toipumiseni kannalta parempi etten näkisi häntä nyt vaikka enää tämän vuoden puolella vai pitäiskö vaan pikaisesti kohdata se rakas joka ei enää olekana mun rakas :(
Neuvoja?
ap
mä en siksikään ehkä uskalla tavata häntä vielä, en soittaakaan, ja ajattelen väliin jopa etten vastaa jos hän soittaa, koska pelkään että hän sanoo ettei meillä ole enää mitään mahdollisuutta ikinä olla yhdessä, ettei hän rakasta minua ja vaihtoi parempaan,
niin kauan kun en ole sitä häneltä kuullut, voin kai toiveajatella että hänellä on nyt etsikkoaikansa ja rakastaa kuitenkin yhä mua niinkuin vielä muutama päivä sitten tekstasi, en halua kuulla häneltä että kaikki on ohi ikuisuuteen saakka.
Jos hänessä edes olisi joku vika miehenä että ei sattuisi niin tämä menetys, mutta hän on ihana kiltti hemmotteleva hellä huomioiva ihan joka päivä arjessa, hauska, hoitaa lapsia ihan sydämestään, ei juopottele, on keskusteleva jne,
aivan liian ihana ja tavoiteltava mies, ja mä oon sen menettänyt ja miten voin ikinä koskaan selvitä tästä :(
olihan siinä lopulta yksi "pieni" vika,
se valehteli mulle pitkään, ei se rakkaus ollutkaan niin ylimaallisen suurta mitä aina vannoi ja sanoi ettei koskaan jätä mua ja jos joskus niin kävisi että olisi erottava niin kertoisi siitä kyllä mulle itse kasvotusten, ettei koskaan halua ketään muuta kun minut jne, ja mä uskoin että hänen rakkautensa on todella jotain elämää suurempaa ja ikuista, niin vakuuttava hän oli, sanoi aina ettei ole koskaan ketään rakastanut kuten minua eikä tule rakastamaan ikinä jos jostain syystä emme yhdessä olisikaan loppu ikäämme,
no eiköhän tämä uusi nainen kuule nyt parhaillaan tuota samaa...
ap
Olin jättäjä osapuoli ja suunnittelin eroa vuoden ennen konkreettista eroa, siitä meni vielä vuoden verran että olin päässyt asian yli. Mieheni taas jätti pitkäaikaisen tyttöystävänsä takiani eli minulla on kokemusta tuosta toisena naisena olemisestakin. Ensinnäkin,no minä en tiennyt että mies seurustelee ja mies ei varsinaisesti pettänyt kumppaniaan ennenkuin jätti tämän (pari viikkoa tapaamisemme jälkeen). Mutta tuosta kun kirjoitit että toinen nainen varmaan nauttii että tietää että on saanut jotain sinulle tärkeää ym, Omasta puolestani voin sanoa että kaikkein viimeisenä halusin sotkeutua varattuun mieheen ja saada kaikkien (lähinnä parin kavereiden ja suvun) vihat päälleni oman eroni jälkeen. Tein heti alussa selväksi että mies valitsee joko minut tai tyttöystävänsä,en tapaa häntä kertaakaan varattuna. Kuitenkin miehen ex vihasi minua sydänmensä pohjasta, laittoi viestejä että olin katsonut häntä milloin milläkin ilmeellä, jos vahingossa törmäsimme jne enkä edes tiennyt minkä näköinen miehen ex oli siinä vaiheessa. Hän myös tunsi minut muka yhteisten tuttujen kautta ja kertoi ties mitä tarinoita. Siis toisin sanoen, oli äärettömän katkera minulle erosta. Heillä ei ollut lapsia eivätkä olleet naimisissa. Tästä on nyt kulunut muutama vuosi ja ex:nkin yhteydenotot ovat loppuneet ja saimme vihdoin rauhan. Halusin vaan kertoa ettei se aina niin mene että uusi nainen naureskelisi erolle ja olisi tyytyväinen "valloituksestaan", sen sijaan paskaa sataa niskaan. Ja huom, asia on tietenkin toinen jos alunperin tietää lähteävänsä varatun matkaan, minulla ei näin ollut.
Mutta tiedoksi, siitä tosiaan selviää ajan kanssa. Takuu varmasti! Nyt on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.
Itse sain myös tuollaisen shokkieron, kun mies ilmoitti, että hänellä on toinen. Kävin jonkin aikaan perheterapeutilla yksikseni sen jälkeen. Sinne voi mennä yksin, jos tarvitset ammattilaisen apua. Suosittelen. Juuri tuon saman kysymyksen kysyin terapeutilta, että meneekö tämä riiipivä henkisen pahan olon tunne kuinka nopeasti ohi. Hän vastasi, että on yksilöllistä. Sen kuitenkin päätin ihan itse, että loppuikääni en aio asiaa vaikeroida, sillä olen nähnyt läheltä kuinka joku on pilannut sillä lopun elämänsä. Ja nyt olen onnellisesti naimisissa uuden miehen kanssa ja meillä on 3 yhteistä lasta.
Tsemppiä kaikille juuri eronneille!
no eli 3kk odotettavissa ainakin tätä silkkaa helvettiä siis :(
ap
Siis jos on käynyt aikuisiällä jollekin täällä niin että mies on jättänyt lähes yllättäen ja ottanut heti uuden naisen,
kuinka kauan menee suunnilleen että pystyy olemaan ja jatkamaan omaa elämäänsä, en tarkoita mitään laastarisuhdetta vaan että ylipäänsä alkaa tuntea olevansa ihminen ja elossa, ettei kaikki mitä tekee tunnu epätodelliselta ja itku silmässä sinnittelee päivästä toiseen...
Siis päivät illat yöt, miten sait elettyä arkea?
ap
nautin myös elämän pienistä iloista kuten kesätuulesta tai vesisateesta.
Ei sama henkilö, jolta kysyit, mutta myös eronnut
ei tule edes itkua, tekis mieli vaan huutaa ja repiä kaikki palasiksi, en saa otetta mihinkään, teen ihan zombiena asiat, eli hoidan lapset ja laitan ruuan, siinä se onkin, ja tuntuu pahalta koko ajan.
ap
ystävättäreni luo yöksi ja itkin.
Sen jälkeen totesin, että elämä jatkuu. Keskityin työhöni, opiskelin ja harrastin. Nautin elämästäni vapaana.
Koska menneisyyteen ei voi vaikuttaa, sitä on turha märehtiä. Nokka pystyyn ja katse tulevaisuuteen, sillä siihen voi vaikuttaa.
ja lasta oli pakko hoitaa ja lapsen arjen oli pakko pyöriä siitäkin huolimatta että isä otti ja lähti. Tottakai oli vaikeaata ja itkin iltani mutta mikäs siinä auttoi. Aamulla oli aina noustava töihin ja iltapäivä vietettävä lapsen kanssa ihan tavallista elämää. Kyllä sitä jaksaa kun on pakko ja kuukausi kuukaudelta sitten alkaa helpottaa.
2
Ja sen jälkeen oli vielä päivästä seuraavaan selviytymistä niin että yht. 3 kuukautta. Sen jälkeen pystyi jo nukkumaan jne. Ekana 3 viikkona en voinut käydä töissäkään jne. Sen jälkeen jotenkuten.
Sitten 3 kk jälkeen alkoi sujua jo ihan hyvin. Sitten meni jo siihen että ajoittain nautinkin jo joistain asioista elämässä vaikka hetkittäin hirveä tuska iski. Pikkuhiljaa noi tuskaiset kohtaukset väheni ja vuosi eron jälkeen aloin olla suht tasapainoinen. Kokonaan erosta pääsin yli noin 3v eron jälkeen.
Alkuun vain märehdin, sen jälkeen osaksi märehdin ja osaksi tein omia kivoja juttuja ja pakollisiakin juttuja, sitten pikkuhiljaa normaaliarki lisääntyi ja tuskaisa olo väheni.
jättävä osapuoli. Ja mulle tilanne oli tietysti tavallaan helpompi, kun olin työstänyt eroa jo pitkään ja lopullinen ero oli vain helpotus.
Nykyisen anopin kohtaloa en toivo kenellekään: hänet jätettiin yli 20v.sitten, eikä hän ole päässyt asian yli vaan on edelleen kitkerän katkera ex-miehelleen.
Puhukaa ja puhukaa tuskanne pois ja jatkakaa elämää: aika korjaa haavat, jos annatte mahdollisuuden.
Petti minua nuoren tytön kanssa ja jätti minut ja vauvan vauvan ollessa 6 kk. Alkoi viettää baarielämää kaupungin pintaliitoseuroissa (veikkaan että meni jotain huumeitakin) tämän uuden nuoren tyttösensä kanssa.
Olin aika hajalla. Vuosi meni ihan hirveästi oireilleissa (masennusta, paniikkia, kauheeta tuskaa...) seuraavana vuotena alkoi helpottaa ja aloin rakentaa todenteolla elämää ja arkea taaperolle ja minulle kahdestaan. Se vuosi oli uudenlaisen perheidentiteetin löytämistä ja vakiinnuttamista. loin nauttia vähitellen taas asioista. Kipu, loukatuksi tulemisen tunne ja ikävä alkoivat helpottaa. Tajusin, että elämä voi olla täyspainoista ja nautinnollista ilman parisuhdettakin. Lapsen ollessa 3-vuotias olin jo kypsä seuraavaan suhteeseen. Kolmessa vuodessa olin eheytynyt siinä määrin, että olin taas kyvykäs rakastumaan ja luottamaan.
Nyt olemme olleet yli 5 vuotta yhdessä (lapsi tällä hetkellä tokaluokkalainen) ja edelleen pyyhkii hyvin. Tämä on ehdottomasti elämäni paras parisuhde, jonka toivon jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Mies kasvattaa ja rakastaa lasta kuin omaansa ja lapsi kutsuukin tätä isäksi.
Ajatukseni exästäni ovat edelleen erittäin negatiivisia ja tuomitsevia. Tietysti, tekihän hän todella hirveitä asioita ja JÄTTI OMAN LAPSENSA. Tunnetasolla olen kuitenkin päässyt asian yli täysin. Lähinnä säälin tätä ihmistä nyt, eläessäni ihanaa ja rikasta perhearkea lapsen ja uuden mieheni kanssa. Pari kolme vuotta siinä toipumisessa kuitenkin meni.
Klisee tai ei, mutta "aika parantaa haavat". Täytyy vain jaksaa uskoa siihen. Paskamaistahan se on, että aikaa se todella vie. Joskus vuosiakin.
todella nopeasti.
Ihan zombina kuljin n, 3 kuukautta. Mutta sitten alkoi elämä kulkea kun huomasin pärjääväni ja olemaan jopa onnellinen ilman miestä.
Kannattaa muistella niitä huonoja hetkiä ennemmin kuin hyviä ja hävitä kaikki miehestä kertovat tavarat, valokuvat ym. Helpottaa huomattavasti ja on puhdistava kokemus.
joo uni ei näköjään tule vaikka makaa sängyssä, kamalia ajatuksia miehestä ja siitä toisesta, miten he tekevät nyt niitä asioita mitä me ennen tehtiin, miten mies koskettaa häntä eikäe nää koskana mua, hymyilee hänelle, antaa pieniä yllätyslahjoja, vie kukkia, hymyilee, suukottaa, silittää hiuksia, pitää sylissä...
Mä haluaisin vihata, en surra ja ikävöidä, yritän ajatella että paska mies, valehdellut mulle kuukausikaupalla, osasin vähän epäillä heillä olleen jotain ja kysyin asiasta usein, mies nauroi ja pilkkasi tätä naista ettei ikinä koskaan olisi hänen kanssaan,
ja mä uskoin, puhuin miehelle tästä naisesta ja miltä musta tuntuu ja tuntuis jos heillä todella olis jotain, ja nyt on niin tyhmä ja surkea olo kun koko ajan heillä olikin ja mies on varmasti kertonut naiselle kaiken mun peloista ja itkuista ja epäilyistä, ai että se nainenkin varmasti nauttii kun tietää vieneensä multa jotain uskomattoman tärkeää,
mun elämäni nimittäin, enkä voi edes pää pystyssä kulkea kadulla kun pelkään että näen heidät ja silloinkaan olisi turha kuvitella että ehkä nainen luulee ettei mua niin haittaa, kun mies on varmasti kertonut sille miten mä oon hajalla :(
Miten tän tuskan ja surun ja ikävän saisi käännetyksi vihaksi, kääntyykö se ajan kanssa itsestään, kuuluuko eroprosessiin, olisi helpompi päästä yli jos olisin vihainen enkä surullinen?
Vuorottelee tunteet että tekis mieli tarttua puhelimeen ja soittaa miehelle (viestiä en sentään laittaisi, eiköhän se nainenkin sen lukisi ja sitä nautintoa en halua antaa), soittaisin ja sanoisin että tulis juttelemaan vielä mun kanssa ja ottais syliin ja tekis mieli itkeä että antais meille vielä tilaisuuden,
mutta sitten toisaalta taas en halua soittaa, jos ei vaan vastaa ja sitten ne yhdesä katsoo että mä yritin turhaan soittaa, ajattelevat heti että olisin itkenyt perään tai raivonnut ja syytellyt heitä, ja sitä mä en teksi, en ikinä mistään hinnasta, ei hyödyttäisi mitään mutta saisin häpeää siitä että he ovat oikeassa miten rikki mä oon
No, jos jollain on jotain vertaistukea ja kokemusia niin olis kiva kuulla, vaikka selviytymistarinaa tai sitten jos on sama kohtalo päällä parhaillaan jollain..
ap