Taas kiusaamisesta: millaista lasta aletaan kiusaamaan?
Meidän nyt 9-vuotias on kaksilapsisen perheemme esikoinen, iloinen, kiltti, suloinen poika. Jo eskarissa hän joutui sorsituksi. Kyseessä ei ollut mikään "vakava" kiusaaminen, vaan lähinnä leikeistä ulosjättäminen. Hyviä kavereita ei löytynyt. Muutimme toiselle paikkakunnalle ja sama näyttää toistuneen. Tosi hyviä ja luotetttavia kavereita ei löydy ja välitunnilla poika joutuu usein syyttään syntipukiksi, tai leikkikaveria ei löydy. Sanon "syyttään" koska olen henkilökuntaa samassa koulussa ja näen joskus tilanteen.
Tämä murtaa äidin sydämen. En voi ymmärtää syytä tähän kaikkeen. Poika on ihan tavallinen pieni mies, ei äänekäs eikä hiljainen, tavallisen näköinen ja pukeutuu neutraalisti. En löydä mitään vastausta! Osaatteko antaa vinkkejä?
Kommentit (21)
Meillä poika on pieni kokoinen, pukeutuu aina vähän hassusti, omasta halustaan. Piti esimerkiksi koko ala-asteen samaa nalleneuletta, ekaluokasta kuudennelle, ekalla oli liian iso paita ja kuutosella tietysti hihat liian lyhyet. Viitosella ekaluokan reppu hajosi ja poika halusi, osti Nalle Puh- repun.
Toisaalta on hyvin reipas ja rohkea, sanoo että toi nyt ei ole kivaa käytöstä jos joku irvii tai että minusta tää nallepaita on tosi kiva ja piste.
Harrastaa "poikien" lajeja lätkää, jalkapalloa, koripalloa pienestä koostaan huolimatta.
Osaa myös nauraa itselleen, tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta ei niillä leuhki tai häpeä.
Se mua hämmentää, että tuo oma pieni mieheni on niin tavalline pieni poika, ehkä vähän tavallista kiltimpi. En anna pelata mitään k12 tai K16 pelejä, vaikka kaverit saakin. Ehkä nuo kiinnostuksenkohteet on vähän valtavirrasta poikkeavat, ei ole urheilullinen ollenkaan vaan tykkää koneista ja moottoriurheilusta.
Mä aina ajattelin että kasvattaminen on maalaisjärjen käyttöä, ja että reilu ihminen pärjää aina, mutta ei se näköjään niin ole...
kiusaamisella ei ole juuri tekemistä sen kanssa, millainen kiusattu on. Joku vaan sattuu joutumaan kohteeksi, joku otetaan kohteeksi ja hänestä aletaan keksiä kiusattavaa. Tietäähän sen aikuisten maailmastakin, että jotkut ihmiset löytävät toisista vaikka kaivamalla nälvittävää.
Jos tarkkaillaan vain sitä, millainen joutuu kiusatuksi, ajaudutaan helposti ajattelemaan, että jos kiusattu olisi erilainen, häntä ei kiusattaisi, eli tavallaan oma vika? Kiusaajat toimivat idioottien lailla, se on täysin heidän vikansa. No, tiedetään, että lihavuus, silmälasit, erilainen käytös voivat altistaa kiusaamiselle.. Mutta kiusaaminen ei koskaan ole kiusatun vika. Ap, menin kai vähän ohi aiheen, et näin ajattelekaan, vaan ihmettelet vain, mistä kiusaaminen voi johtua. En tiedä, sen tietäisi vain pääsemällä katsomaan kiusaajaidioottien mieleen..
Jos on kohtelias, erilainen millä tahansa tavalla, fiksumpi.. Poikasi on? Mikä tahansa voi riittää syyksi.
Mielellään lähdetään aina hakemaan syytä kiusatuksi tulleesta, mutta etsisin ennemmin syytä siitä porukasta ja nimenomaan sen vahvimmasta persoonasta, joka haluaa vahvistaa asemansa nokkimalla laumasta sitä jonka olettaa olevan heikompi tai kilpailija. Muut seuraavat laumana perässä ja osasta voi kehkeytyä kanssakiusaajia. Tämä asosiaalinen ja inhottava käytös pitäisi purkaa ja hakea syytä kiusaajasta. Miksi hän kiusaa, mikä häntä motivoi, mikä on mennyt vikaan?
Kiusattu voi olla jollain tavalla uhka kiusaajalle, herättää kateutta, tai sitten jollain tavalla erilainen, tai ehkä vain väärässä paikassa väärään aikaan eli sattumanvarainen kohde.
vaan millainen lapsi alkaa kiusata muita. Jos ruvetaan problematisoimaan kiusaamisen kohdetta, se on uhrin syyllistämistä.
-Mä olen opettajan lapsi ja sain koko ikäni kulla siitä.Kiusattiin isän takia ja oli helvetin rankkaa.Eli se että olet henkilökuntana riittää ihan hyvin syyksi.Olitpa siivooja,keittäjä,opettaja tai ihan kuka vaan.Maailma on julma....oli jo 70 luvulla ja on mennyt vielä julmemmaksi.Osanottoni kiusaaminen loppuu vasta sitten kun poikasi siirtyy lukioon jonne kiusaajat eli huonoimmat oppilaat eivät pääse =((((((((.
ja totta kai näin on. VIKA ON KIUSAAJASSA. Huudan että uskotte.
Mutta kyllä minusta pitää miettiä myös miksi jotain lasta tai aikuista kiusataan, jos kiusaaminen jatkuu ERI ihmisten tekemänä uudessa koulussa, uudessa työpaikassa.
Toiset ihmiset ottavat erilaiset asiat kiusamisena ja sitten kun pienestä kiusasta, vaikkapa nallepaidan irvimisestä, on loukkaantunut saavat kiusaajat syyn jatkaa kiusaamista.
Eli lapselle pitää jotenkin, mielestäni, saada kasvatettua mahtava itsetunto ettei se irviminen loukkaa kun itsekin vähän virnistelee sille hassulle paidalle, jota rakastaa.
4 (kai), nallepaita pojan äiti.
työpaikalla kiusataan sellaista, joka ei kuulu mihinkään alaryhmään, porukkaan. Hänet on helppo ottaa maalitauluksi.
Kiusattu on myös useimmiten
1) hyvin hiljainen
2) hyvin äänekäs
Siis ei mikään keskivertotallaaja.
Kuulostaa niin tutulta sun kirjoituksesi 5. Oma tyttöni on aina ollut hyvin sosiaalinen, toiset huomioon ottava, heikompien puolustaja ja ennen kaikkea kiltti. Koska olen hänet näin tarkoituksellisesti kasvattanut. Olen opettamalla opettanut hänet olemaan reilu ja ystävällinen muille. Pienestä pitäen olen kasvattanut hänet niin, että esim. omia leluja lainataan myös kavereille, koska se on kilttiä ja näin yhdessä leikkiminen sujuu mukavasti. Eli olen opettanut että kaikki otetaan mukaan leikkiin, omia tavaroita jaetaan (siis annetaan muidenkin leikkiä, jos ollaan esim. puistossa), ketään ei pilkata tai syrjitä. Meillä ei myöskään paljoa pelata tietokone/pleikka pelejä, eikä katsota telkusta kuin valikoiden ohjelmia. yleensä siis jotakin koko perheen elokuvia yhdessä koko perheen kanssa. Eli olen aika tarkka siitä mitä lapsi saa pelata tai katsoa tv:stä.
Olenkin usein miettinyt, että ehkä se on yksi syy ulkopuoliseksi jäämiseen. AP:n kirjoituksessa mainittiin, ettei kiusaaminen ole vakavaa vain jotakin syrjimistä... Mielestäni se on kuitenkin ehkä kiusaamisen julmin muoto ja erityisesti tytöille tyypillinen tapa. Sitä on myös opettajan vaikea huomata. meillä tyttö ei puhu kiusaamisesta, mutta vahingossa paljasti asian perheen lomamatkan aikana. Tilanne oli jo niin paha, että alkuun innokas ekaluokkalainen oli muuttunut todella onnettomaksi. Ei osallistunut tunneilla, ei halunnut tehdä läksyjään, puhui jopa kuolemasta. kiusaamisesta ei siis koskaan maininnut, kertoi koulusta vain kivoja asioita. Sain yhteyden opettajaan ja yhdessä yritimme selvitellä asiaa. Tyttö väitti luokassa käydyn keskustelun jälkeen, että tilanne on parantunut, mutta en ole vakuuttunut asiasta. Pelkään vaan, että nyt tyttö entistä tarkemmin varjelee "salaisuutta". Tyttö kertoi tilanteen ollessa pahimmillaan, että hänet esim. otettiin mukaan leikkiin, koska koulun säännöissä niin sanottiin, mutta myös leikissä hänet eristettiin ihan eri paikkaan kaikkien muiden kanssa, eikä hän saanut edes vierailla toisten lasten luona. Eli käytännössä hän istui yksin pallokentän maalissa kaikki välitunnit, kun muut leikkivät kalliolla.... Miten tällaiseen kiusaamiseen voi edes puuttua. keskustelin asiasta opettajan kanssa ja hän totesi valitettavan tosiasian, että koska tyttäreni on reilu, eikä halua kiusata ketään, hänestä kukaan ei saa liittolaista toisia vastaan, joten hän helposti jää sitten kiusan kohteeksi. Lapset ovat nykyisin niin julmia ja liian kiltit kärsivät. Eli olen kai tehnyt virheen yrittäessäni kasvattaa tyttärestäni toiset huomioon ottavan, empaattisen ja reilun kaverin. kerhossa ja hoidossa ongelmia ei ollut, vaan tyttäreni oli haluttu leikkikaveri kaikille, tilanne muuttui täysin kun koulu alkoi... Nyt pitänee opettaa hänelle miten pitää puolensa ja yrittää parantaa hänen itsetuntoaan. Pikkukylässä vaan kiusatun leiman saatuaan siitä on vaikea päästä eroon.
on myös hyvin kiltti ja reilu, myös ujo ja hiljainen isommassa ryhmässä. Jäänyt jotenkin ulkopuoliseksi luokassaan. Jostain syystä sellaiset röyhkeät ja jopa ilkeät lapset ovat suosittuja. Olen pohtinut miksi näin on. Omassa lapsuudessani myös ujoilla oli kavereita.
Kiusan kohteeksi saattaa joutua ihan kuka tahansa. Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi joku alkaa kiusaamaan - syy on aina kiusaajassa, ei kiusatussa.
tosi lihavia ja vähän rumahkoja..(näin siis, kun olin itse vielä koulussa).
Nämä kiusaajat ilmeisesti pelkäsivät itse joutuvansa kiusatuksi?
Jokin itsetunto-ongelma tai oman egon pönkittämisen tarve. Sama aikuismaailmassa. Hyvin hiljainen tai kiltti ihminen voi joutua uhriksi. Sellainen joka ei helpolla pistä vastaan - tai sit juuri sellainen joka itkee herkästi.
Lapseni on kiusaaja, mitä voisin tehdä?
tai harrastuksena ei ole jääkiekko se riittää. Ei saa poiketa porukasta millään lailla ja omia aivoja ei saa käyttää. Pitää alistua luokan kingin käskyvaltaan (joka luokalta sellainen löytyy), jos ei alistu siitä seuraa huonoa. t. kiusatun pojan äiti
Syyt: Harrastaa musiikkia ihtohimoisesti. On erittäin hyvä koulussa. Ei mene valtavirran mukana mukana kaikkiin tempauksiin vaan käyttää omia aivojaan.
Onneksi omaa nykyään jo niin hyvän itsetunnon ja pari hyvää kaveria, että suostuu kuitenkin käymään koulunsa loppuun. Oli aika jolloin kieltäytyi täysin koulunkäynnistä.
kun tietenkin kiusatun vanhempi pohtii ennen kaikkea omaa lastaan. On hyvin vaikea lähteä ratkomaan sen kiusaajan ongelmia, mutta omaa lasta voisi yrittää ohjata sellaiseen suuntaan että hän ei altistuisi kiusaamiselle.
Tuollainen ylikiltteys ei aina ole suinkaan hyvästä vaikka se monen äidin mielestä onkin loistavan kasvatuksen tulos. Etenkin se jos lapsi ei myönnä ongelmia edes kotonaan, kuulostaa huolestuttavalta. Kannattaisi miettiä miten lapseen saa valettua lisää itseluottamusta ja rohkeutta tehdä alotteita ja sanoa vastaan.
Etenkin ala-astelaisilta on aika paljon vaadittu, että ne muut ottaisivat huomioon jonkun lapsen erityisherkkyyden ja tieten tahtoen yrittäisivät saada hänet mukaan leikkeihin. Kyse on kuitenkin pienistä lapsista jotka vasta harjoittelevat sosiaalisuutta ja heidän parissaan vallitsevat jossain määrin viidakon säännöt: vahvat porskuttavat, heikompia ei huomata. Molempia ääripäitä pitäisi opettaa, mutta kuten sanottua, jokainen voi kasvattaa vain omaa lastaan. Sen toisen lapsen haukkuminen takanapäin ei auta oman lapsen tilannetta.
Minullakin on lapsi jota syrjitään ja jolla on kaverisuhteet aivan solmussa, joten ymmärrän huolenne. Tekisi mieli mennä sinne koululle katsomaan, mitä siellä tapahtuu, kun kotona ja kotipihalla poika on aivan hurmaava ja osaa leikkiä muiden kanssa mutta välitunnit ovat yhtä kärsimystä. Me yritetään opastaa poikaa menemään mukaan ja ennen kaikkea kertomaan heti opettajalle, jos joku syrjii tai juoksee karkuun. Yritän myös tukea niitä muutamaa ystävyyssuhdetta, jotka pojalla on, kutsumalla kavereita meille leikkimään ja lisäksi poika käy harrastuksessa jossa näkee luokkakavereitaan kouluajan ulkopuolella. Toivon kovasti että tämä menee kasvun myötä ohi sekä meidän lapselta että niiltä jotka häntä syrjivät.
poikaani kiusattavan, että poikani kiusaavan...eli poikaani kiusataan lähinnä siitä syystä, että tämä on kiltti, suosittu ja "turvallinen" kiusauksen kohde (varsinkin heikommille lapsille: Ei hakkaa takaisin, ei potki jne.). Toisaalta oma poikani kiusaa selvästi joitain kavereitaan esim. jonkun virheen takia (sanonut jonkun asian väärin tms., joka pojastani hauskaa) ja jaksaa jankuttaa sitä vaikka viikon. Tottakai olemme puhuneet asiasta kotona tiukkaan sävyyn ja selittäneet, miten ärsyttvältä sellainen nälviminen tuntuu.
Etenkin ala-astelaisilta on aika paljon vaadittu, että ne muut ottaisivat huomioon jonkun lapsen erityisherkkyyden ja tieten tahtoen yrittäisivät saada hänet mukaan leikkeihin. Kyse on kuitenkin pienistä lapsista jotka vasta harjoittelevat sosiaalisuutta ja heidän parissaan vallitsevat jossain määrin viidakon säännöt: vahvat porskuttavat, heikompia ei huomata. Molempia ääripäitä pitäisi opettaa, mutta kuten sanottua, jokainen voi kasvattaa vain omaa lastaan. Sen toisen lapsen haukkuminen takanapäin ei auta oman lapsen tilannetta.
Ihan kuin lapset olisi jotain virran vietäviä kappaleita tai luonnonvoimia, joille ei voi mitään! Sehän on KOULUN vastuulla luoda sellaiset olosuhteet, joissa lapset _oppivat toimimaan ryhmässä_ ilman "viidakon lakeja". Nykyään on kuitenkin esimerkkejä kouluista, joissa on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen ja joissa kiusaaminen on olematonta tai hyvin vähäistä. On ihan turha tällöin muiden vaan nostella harteita ja hokea eivoimittääeivoimitää....
Joko ulkoisesti, luonteeltaan tai kiinnostuksen kohteiltaan. Sellainen jää herkästi yksin mutta ei tule varsinaisesti välttämättä kiusatuksi, jos hänellä on hyvä itsetunto. Jo lapsina samankaltaiset hakeutuvat toistensa seuraan ja jos ei samankaltaista luokalta löydy, jää yksin. Näinhän se toimii aikuisillakin.