Kuinka suhtautua tähän?
Minulla on yksi tuttava töissä, jonka kanssa en pahemmin juttele sillä kemiamme eivät kohtaa millään tasolla. Minä olen tosiaankin jättänyt hänet ns. rauhaan, puhun kyllä mukavia hetken jos satumme samaan seuraan jne., mutta ongelmaksi on alkanut muodostua tuon tuttavan kyvyttömyys tehdä sama minulle. Hän siis ruotii minua ihan törkeästikin ja välillä aiheesta, mutta useimmiten olisi voinut jättää sanomatta sen mitä suustaan päästi. Lopuksi hän sanoo AINA ettei ole hänen asiansa arvostella/eihän hän voi tietää kaikkea...kummasti vaan löytyy aiheita kritisoida.
Vaikeammaksi asian tekee se, että tuttavalla on eräs näkyvä sairaus jonka takia kerää sympatiaa kaikilta ja minulla taas ongelmat ovat enemmänkin henkisellä puolella- hän voi siis töksäytellä ja minä en viitsi edes puolustautua enää, sillä en tahdo huudella sairauksistani (mutten toisaalta voi näin ollen siis"oikeuttaa" käytöstäni enää millään). Koitin ottaa asian puheeksi hänen kanssaan, hän oli aivan tietämättömän oloinen ja koki "asiattomana ja törkeänä" sen, kun sanoin että ymmärrän hänen ilkeytensä kun hänellä on se sairauskin painamassa jne. Sanoin tuon siis niin ystävällisesti kun osasin, mutta tuttavan mielestä hänen sairautensa ei liity asiaan mitenkään (jatkuvat kivut tekevät minusta kenet tahansa kiukkuiseksi mutta olen kai sitten väärässä). :/
Nyt tilanne on taas se että tuttava on "aukonut päätään" ja mennyt siinä liian pitkälle- hän on ottanut perheeni mukaan tähän. Esimies ei tee asialle mitään, kehoittaa "meitä tyttöjä" sopimaan asian keskenämme. Auttakaa nyt ja kertokaa neuvottomalle kuinka vastata nasevasti!!