Olisitko valmis adoptoimaan down-lapsen? Oletko tehnyt niin?
Kommentit (21)
ottaisinko veljeni huolehdittavaksi.
Että niin huono ihminen minä olen. En olisi yksinkertaisesti selvinnyt siitä. Hän oli silloin jo täysi-ikäinen, mutta aina pienen lapsen tasolla.
Hoitopaikoista oli tuolloin huutava pula.
en adoptoisi edes tervettä lasta.
Rakastan vain ja ainoastaan omia lapsiani.
adoptoitua lasta. Joten eikai nyt suhteellisen lievän downin adoptoimisessa mitään ihmeellistä ole.
en myöskään synnyttäisi tietoisesti, en selviäisi sellaisesta
terveen lapsen voisin adoptoida (jos siis lisää lapsia haluaisin), mutta en vammaista. Minulla ei ole voimia ottaa hoitooni ihmistä joka varmasti tulee olemaan koko ikänsä minusta riippuvainen. (Tietysti kaikki lapset ovat aina vanhemmistaan tietyllä tavalla riippuvaisia, mutta eiköhän kaikki tajua mitä ajan takaa.) Ja pahimmassa tapauksessa vielä tarvitsisi paljon leikkauksia ja sairaalahoitoa (esim. pahat sydänviat) ja taistelua kaikenlaisen kuntoutuksen ym. kanssa.
Yksi oma down lapsi riittää. Vaikka onkin ihan perusterve, mutta vaatii kuitenkin niin paljon, ettei rahkeet millään riittäisi. Ja ehkä toinen down ei olisikaan terve.
Rakastan vain ja ainoastaan omia lapsiani.
Niin minäkin.
t. omansa adoptoinut, jonka oli ihan pakko kommentoida.
jos siis ylipäätänsä olisin lasta adoptoimassa. Ja en omaa lasta abortoisi downin perusteella jos ei raskausaikana selviäisi lapselle olevan todella vakavia lisävammoja. Muiden abortteja en käy arvostelemaan, oli niihin syynä sitten lapsen terveys tai vain väärä ajankohta.
Mielummin kotimainen Down, kuin raijata Kiinasta lapsi tänne.
Lieväasteinen, ilman vakavia sydänvikoja ja syviä aivovaurioita voisi olla OK.
Meillä on jo kaksi adoptoitua lasta, joista toinen erityistarvelapsi, joten ei tuo nyt niin kaukaa haettua olisi. Toisaalta lapsillamme on serkku, jolla on todella vakava-asteinen Downin syndrooma, ja hänen äitiään en todellakaan kadehdi.
että oltaisiin adoptoimassa lapsi. Niin olisin valmis. Jos meille sellainen annettaisiin. Silläkin riskillä, että lapsi kuolisi muutaman vuoden kuluttua. Monethan niistä elää kuitenkin pitkäänkin, jos ei sydänvikaa tai vastaavaa.
Toki silloin pitäisi ottaa asiasta paljon selvää ja olla halukas oppimaan hoitamaan, tukemaan ja kasvattamaan tällaista lasta parhaimman mukaan.
Enkä myös tietentahtoen synnyttämään. Jos yllätys Down tulisi niin tokihan hänet kuitenkin hoitaisin.
Haluaisin ajatella, ettei sillä olisi väliä. Mutta enpä tiedä. Luultavasti en kuitenkaan pystyisi/haluaisi. Inhottavaa olla näin huono ihminen...
Biologisen down-lapsen pitäisin, mutta en varta vasten lähtisi adoptoimaan sellaista. Adoptiota vastaan minulla ei ole mitään, minulla on yksi adoptoitu lapsi jo ennestään (ja yksi biologinen), mutta en usko, että minulla olisi voimia Down-adoptioon.
terveeseen tai downiin. Näissä 2 terveessä on meille ihan tarpeeksi tekemistä.
Tosin en ole ikinä edes ajattelut adoptiota. Meillä on nyt yksi "normaali" lapsi. Haluaisin toisenkin lapsen ja ottaisin hänet vastaan sellaisena kuin on.
mutta eivät olisi valmiita antamaan heille kotia. En viittaa edellisiin vastaajiin.
adoptoimaankaan.
Omissa on ihan tarpeeksi.
Toki jos en olisi yhtään biolasta saanut ja adoptio olisi ollut ainoa vaihtoehto, olisin ehkä saattaanut ottaa down-lapsenkin.
asettaisi ehtoja lapsen suhteen. Ainoa on se, että toivoisin itsekkäästi saavani mahdollisimman pienen lapsen. Jos siis adoptiojonossa olisin. Meillä nyt olevan sijoitetun lapsen suhteenkaan ei ehtoja annettu. Tiedossa oli jo raskausaikana että meille mahdollisesti tulee. Tiedossa oli myöskin, että ei ehkä ole ihan kunnossa. Kunnossa oli, mutta olisi tullut joka tapauksessa meille.
Velipoika riittä jolla on D-syndrooma.
Yhteiskunta huolehtii hänestä. Vanhemmat ovat jo kuolleet.
Se ei ole todellakaan ruusuilla tanssimista ei vammaiselle eikä vammaisen sisaruksille puhumattakaan vanhemmista.