Vauva tuli taloon ja ohessa aloitti "kirkuja" päivätyönsä... :(

Kainaloon siis vaan, ja tekee siitä imetyksestä teidän kolmen mukava juttu. Eli aina kun imetetään, niin luetaan kirjaa, jutustellaan mukavia, hassutellaan, piirretään, ihan mitä vaan. Meillä se ainakin oli sellaista mukavaa sohvalla lötköttelyä, eli silloinhan äiti pysyy paikallaan, ja voi keskittyä tähän isompaankin kunnolla.

otin parivuotiaan viereen ja samalla luin hänelle kirjaa.

Kuten mainitsit, niin sinähän olet kasvattanut lapsesi hyvin! Hurraa ja aaltoliikettä sinulle!!



Me, jotka emme ole sinun mielestäsi osanneet kasvattaa lapsiamme, ymmärrämme että ihan kaikkiin asioihin ei voi lasta kasvattaa. Ja 2 vuotiaan ei todellakaan kuulu vielä osata totella käskyä: lopeta kirkuminen. (2vuotiaaan koiran kyllä pitää osata lopettaa haukkuminen, kun niin sanotaan).



Lapset ovat erilaisia ja reagoivat eri tavalla asioihin. Minulla on 5 lasta ja 4 vanhinta on jokainen reagoinut omalla tavallaan uuteen tulokkaaseen. Jokaisella on kuitenkin ollut vaihe jolloin on hakenut huomiota erityisen paljon. Ne on onneksi vain lyhyitä jaksoja, ja ne menee ohi.



AP:lle suosittelisin minäkin tuota yhteistä imetyshetkeä, eli imettämisen aikana lukea, laulaa tai kertoa mukavaa tarinaa isosta lapsesta itsestään.

Sä et tiedä tästä asiasta mitään, koska sun lapset ei oo koskaan kirkuneet.



Jakaisitko meille vielä lisää viisauttasi, oi korkein Äiti?

ole se kirkumattomuus, eikä laskea kaikki kirkujat yhteen??

Sellainen on ollut niin kauan kuin muistan. Korvissa soi itellä.

Näytät kaikki kuvat missä sä paijaat, imetät ja helllit ja leikittelet sen kirkujan kanssa silloin kun se oli vauva. Kerrot kuinka tärkeä kirkujakin oli vauvana ja kuinka tärkeä hän on vieläkin vaikka ei olekaan enää vauva.

Katselette vanhaa vauvakirjaa johon olet koonnut muistoja hänestä. Kuinka paljon painoi kun syntyi. Mikä oli ensimmäinen sana. Ensimmäinen piirros. Pituus, paino, valokuva. Runoja, muistoja, kaikkea!

Kai sinäkin olet sellaisen vauvamuistelo kirjan saanut hänelle kastajaislahjana?

Luette sitä nyt yhdessä.

Kerrot kaikkia hauskoja tarinoita hänen vauva -ajoistaan.

Kyllä se siitä :) Menee ohi!



Tuossa aikaisemmin joku jo sanoi, että ota kainaloon ja luette kirjoja samalla kun imetät. Minunkin mielestäni todella hyvä idea.

ei voi tietää miten kirkuja hiljennetään. Hänellä ei ole tästä asiasta mitään kokemusta. Mulla oli aikoinaan yksi tuttu joka väitti opettaneensa kaikki lapsensa nukahtamaan itsekseen 10 minuutissa vauvasta lähtien. Kysyin mitä hän teki, jos lapsi opetusvaiheessa itki puoli tuntia yhteen menoon (kuten meidän vauva teki). Vastaus: ei se koskaan itkenyt vaan nukahti aina heti. Ööö, mikähän siis oli se äidin osuus asiaan? Muu kuin kunnian ottaminen lapsen luonteenpiirteestä?



Ap:lle: yritä ottaa se 2 v. kainaloon lueskelemaan kun imetät. Sehän on usein se hetki, kun on helppo olla huomioimatta vauvaa, jolle riittää viihdykkeeksi tissi. Jos 2 v. silti kirkuu, älä huomioi, katso poispäin ja sano, että saa tulla viereen sitten kun osaa olla hiljaa. Jos lapsi tunkee iholle kirkumaan, voit itse vaihtaa paikkaa, mutta älä ala reuhtoa lasta minnekään. Siitä tulee vain käsirysy ja negatiivisuuden kierre. Älä myöskään selittele lapselle, miksi ei saa kirkua vaan toistele vain yhtä ja samaa esim. tuota "Saat tulla viereen kun olet hiljaa" - mieluummin siis näin päin kuin kiellon kautta.



Koeta jaksaa. Tuo on hirveän vaikea vaihe sekä sinulle että sille 2-vuotiaalle. Vauva ei kärsi huutamisesta eikä siitä, jos äiti välillä keskeyttää imettämisen.

Meidänkin 10-vuotias tyttö kirkuu pahaa mieltään. Tapa ilmaista pahaa mieltä, joka ei muuten aina johdu huomion puutteesta. Iän mukana kirkuminen vähentynyt, mutta suuttumessaan kirkuu yhä.



Joskus vuosia sitten kuvasin kirkumiskohtauksen kännykameralla ja näytin sitten myöhemmin. Tyttö häpesi äärettömästi, piti käytöstään tyhmänä, muttei pysty silti olemaan kirkumatta. Nykyisin tosin kirkuu joskus ääntä vaimentaakseen tyynyynsä, jos tyyny on lähellä.

Näytät kaikki kuvat missä sä paijaat, imetät ja helllit ja leikittelet sen kirkujan kanssa silloin kun se oli vauva. Kerrot kuinka tärkeä kirkujakin oli vauvana ja kuinka tärkeä hän on vieläkin vaikka ei olekaan enää vauva.

Katselette vanhaa vauvakirjaa johon olet koonnut muistoja hänestä. Kuinka paljon painoi kun syntyi. Mikä oli ensimmäinen sana. Ensimmäinen piirros. Pituus, paino, valokuva. Runoja, muistoja, kaikkea!

Kai sinäkin olet sellaisen vauvamuistelo kirjan saanut hänelle kastajaislahjana?

Luette sitä nyt yhdessä.

Kerrot kaikkia hauskoja tarinoita hänen vauva -ajoistaan.

Kyllä se siitä :) Menee ohi.

Suosittelen tosiaan, että imettäessä annetaan paljon huomiota sille isommalle, niin sitä ei tarvi kirkumalla hakea. Ostat vaikka sellaisen kirjan, jossa on paljon lyhyitä satuja. Ja muutenkin viedään huomio pois niistä tilanteista, missä sitä kirkumista aina esiintyy.

että mullaki on 3 lasta, joista kukaan ei ole koskaan kirkunut, ja muukin ei-toivottu käytös on kitketty heti ensimmäisne kerran nolla-toleranssilla.



Mä en ymmärrä teitä nahjusmammoja, jotka valitatte, kuinka isompi lapsi kiusaa ja rääkkää vauvaa, eikä usko mitään. Mä ainakin koen, että sillä vauvalla on ihan samanlainen oikeus koskemattomuuteen, kuin esikoisellakin oli aikanaan (kuka olisi antanut jonkun rääkätä esikoisvauvaa? Kirkua vieressä, nipistellä, potkia tms. mitä täällä nyt kuulee jatkuvasti). Mä en huuda lapsilleni, enkä varsinaisesti kielläkään, vaan annan vaihtoehtoja; jos suututtaa, pitää mennä omaan huoneeseen kiukkuamaan (tai saa tulla syliin, jos ei huuda kuin palosireeni), ja kun on kiukut kiukuttu, jutellaan ja tehdään jotain yhdessä. Vauvan satuttaminen loppuu just, ja siitä seuraa AINA sanktio, mutta ilman huutoa, ja tunnereaktioita, vaan nimenomaan niin, että lapsi menettää saamansa huomion.



Meillä ei isommat ole kyllä vauvoja kiusanneetkaan, kun heillä on ollut alusta asti varsin kehittynyt empatiakyky ( ikäerot 2-v4kk ja 2-v 8kk). Ovat ymmärtäneet, että meidän kaikkien tehtävä on pitää vauvasta hyvää huolta, ja saaneet siitä huomattavasti kiitosta.

Heitähän itsesi toimituksen ketjuun, jossa kysellään syyllistämisestä. Olet oikea malliesimerkki sinne nolla-toleranssilapsiesi kanssa. Siis niiden, joita ilman tunnereaktioita kasvatetaan....

että mullaki on 3 lasta, joista kukaan ei ole koskaan kirkunut, ja muukin ei-toivottu käytös on kitketty heti ensimmäisne kerran nolla-toleranssilla.

Mä en ymmärrä teitä nahjusmammoja, jotka valitatte, kuinka isompi lapsi kiusaa ja rääkkää vauvaa, eikä usko mitään. Mä ainakin koen, että sillä vauvalla on ihan samanlainen oikeus koskemattomuuteen, kuin esikoisellakin oli aikanaan (kuka olisi antanut jonkun rääkätä esikoisvauvaa? Kirkua vieressä, nipistellä, potkia tms. mitä täällä nyt kuulee jatkuvasti). Mä en huuda lapsilleni, enkä varsinaisesti kielläkään, vaan annan vaihtoehtoja; jos suututtaa, pitää mennä omaan huoneeseen kiukkuamaan (tai saa tulla syliin, jos ei huuda kuin palosireeni), ja kun on kiukut kiukuttu, jutellaan ja tehdään jotain yhdessä. Vauvan satuttaminen loppuu just, ja siitä seuraa AINA sanktio, mutta ilman huutoa, ja tunnereaktioita, vaan nimenomaan niin, että lapsi menettää saamansa huomion.

Meillä ei isommat ole kyllä vauvoja kiusanneetkaan, kun heillä on ollut alusta asti varsin kehittynyt empatiakyky ( ikäerot 2-v4kk ja 2-v 8kk). Ovat ymmärtäneet, että meidän kaikkien tehtävä on pitää vauvasta hyvää huolta, ja saaneet siitä huomattavasti kiitosta.