Taitaa nykyisin olla yleisinta etta toisen lapsen synnyttya esikoinen jaa tuttuun paivahoitoon ainakin vauvan ensikuukausiksi.
Tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyään. Mikä siinä on että esim. äitiyslomalla vauvaa vielä odotellessa ei voi esikoista hoitaa kotona?
Kommentit (51)
Ehkä olis kannattanut sitten jättää hankkimatta ne.
hyvin moni ottaisi esikoisensa pois päivähoidosta. Nythän ei ole mitään takuita siitä, että lapsi pääsee takaisin tuttuun päiväkotiin tuttujen kavereiden ja hoitajien luo ja se on yksi suurimimista syistä tähän lapsen hoidossapitämiseen.
ja syynä on tosiaan vauvan kovat sairastelut/sairaalassa olot/jatkuva valvominen (en nyt siis tarkoita mitään normaalia yöheräämistä joka on tosiaan ihan hyvin kestettävää), lastenhoito apua kaukana ainoastaan yksi ihminen joten apua vaikea saada, mies ei voi olla pois töistä koska minä olen jo kotona vaikka sairaalaan ei sitten sisaruksia tietenkään voi ottaa mukaan.
Itse otin esikoisen hoidosta pois, kun jäin toista odottelemaan äitiyslomalle. Ikäeroa lapsilla 3,5 vuotta. Muuta en edes miettinyt. Toisaalta halusin olla myös esikoiseni kanssa, toisaalta tiukan päivähoitotilanteen tietäen en ole halunnut viedä paikkaa toiselta sitä enemmän tarvitsevalta. Mutta kukin ajattelee ja toimii tavallaan.
Osa pitää isomman hoidossa ihan mukavuuden haluaan ja siksi, että ei luota omiin kykyihin äitinä. Kuvitellaan, että lapsi tarvitsee päiväkodista jotain ihmeellisiä virikkeitä mitä kotona ei täysjärkinen vanhempi voi tarjota.
Osa pitää paikan siksi, että haluaa säilyttää suhteet tuttuun hoitopaikkaan. Tosin tässä tapauksessa lapsi vie paikan joltain, joka sitä enemmän tarvitsisi.
Eihän niin ole ollut koskaan ennenkään.
Miksi hoitovastuun jakamista on alettu pitää huonona asiana?
Esikoinen oli hoidossa 12 päivänä kuukaudessa 8.30-12.
SRK:n kerhoon en lasta halunnut. Ja muut kerhot olisivat olleet bussimatkan päässä joten en niitä edes harkinnut
Joka päivä isoveli kyseli " onko tänään tarhapäivä?" tai " pääsenkö tänään tarhaan?" . Tarha oli pieni ja tosi kiva, ja isoveljellä sielä kavereita joita halusi nähdä ja kotona äidin ja vauvaveljen kanssa oli vähän tylsää - äiti myös kertoi etät joka päiväksi piti olla paljon ohjelmaa tai isoveli alkoi pitkästyä ja tehdä kaikenlaisia kolttosia. Äitiä tämä väsytti, yövalvomisia kun oli ja sellainen vauva joka ei hetkeäkään viihtynyt muualla kuin äidin vieressä/sylissä, ja onko sekään sitten kenekään etu ettei äiti saa koskaan vain olla rauhassa ja levätä. Lisäksi tämä äiti sanoi, että halusi taata sen että vauvakin saa samanalaista kahdenkeskeistä aikaa äidin kanssa kuin isoveli, eli jakamatonta äidin huomiota ihan säännöllisesti. En usko että isoveli mitään traumoja tuosta sai, kun itsekin halusi tarhassa käydä.
kaikin puolin!!
En tiedä yleisyydestä mutta jos lapsella on olemassa hoitopaikka, miksi hän ei voisi siellä muutamana päivänä viikossa käydä?? Niin itsekkäältä kuin se tuntuukin, myös äiti tarvitsee lepoa jotta jaksaa. Ei nykyään enää tarvitse olla superäiti joka jaksaa kaiken.
Nämä ovat jokaisen omia valintoja. Niitä on vain kunnioitettava.
Ei oikein huvita maksaa 32% veroa ja jotkut käyttää sitten verorahoja törkeästi oman mukavuuden ylläpitämiseen.
Mikäli ei huvita hoitaa kuin yhtä lasta kerralla, kannattaa käydä steriloimassa itsensä heti esikoisen jälkeen.
Eräs tuttava laittoi esikoisen virikehoitoon jo ennen kakkosen syntymää, kun oli " niin väsynyt" . Ja tietysti esikoinen jatkoi siellä, kun kakkonen oli syntynyt. Nyt on äippä sitten niin väsynyt, että molemmat pitää tunkea virikehoitoon, jotta äippä saa levätä. Ei niin mitään järkeä...
Vierailija:
Eräs tuttava laittoi esikoisen virikehoitoon jo ennen kakkosen syntymää, kun oli " niin väsynyt" . Ja tietysti esikoinen jatkoi siellä, kun kakkonen oli syntynyt. Nyt on äippä sitten niin väsynyt, että molemmat pitää tunkea virikehoitoon, jotta äippä saa levätä. Ei niin mitään järkeä...
SINÄ jolla on kokoäivä aikaa et voi viedä lastasi pidemmälle kerhoilemaan, mutte ne joilla on työmatka vielä taitettavanaan, vievät lapset ensin päiväkotiin toiselle puolelle kaupunkia ja sitten töihin. Ei sullakaan säteile.
ITSEKKÄITÄ ovat ihmiset nykyään, kukaan ei ajattele sitä toista. Itsekkyys ja tyhmyys lisääntyy, sitten vielä ihmetellään, että miksi maailma on tässä jamassa?
Herätkää nyt ja ajatelkaa joskus sitä toistakin ihmistä, hyi että kun tekee oikein pahaa lukea näitä itsekkäitten ihmisten kirjoituksia!
Toivottavasti joitain tois pahaa tapahtuu teille ja saatte niskaanne arvostelua ja mitätöintiä jota itse harrastitte.
ovat yleensä korkeapalkkaisia naisia, jotka palaavat kohtuullisen nopeasti takaisin työelämään, maksamaan lastensa (ja kaikkien muidenkin lasten) hoitopaikkoja yleensä kun kuopus on max 1,5v. Koko ideahan on siinä, ettei hoitopaikkaa tarvitse antaa pois, koska ei ole järkeä esikoista ottaa tutusta hoitopaikasta pois, viedä vieraaseen kerhoon tms. välillä ja TAAS uuteen hoitopaikkaan kun äiti palaa töihin. Luulenpa, että jos äiti aikoo joka tapauksessa olla kotona, kun nuorinkin yli kolmevuotias, ei vanhempia lapsia ns. virikehoitoon viedäkään.
Itsekin olen tällä hetkellä vauvan kanssa kotona ja isoveli kohta 4 v. kahtena päivänä viikossa tutussa hoitopaikassa. Aion palata töihin, kun kuopus on vähän yli 1 v. Ja veroprosentti lähes 40. Veroja meidän taloudessa maksetaan n. 50 000e/v. (Ei tosin tänä vuonna, koska olen kotona. Ensi vuonna kylläkin taas).
on kyllä, sori vaan, järkevämpää pitää lapsi esim. just osapäivähoidossa äitiys- ja vanhempainvapaan ajan, etenkin jos ei kerran ole jäämässä vuosikausiksi kotiin lasten kanssa. Musta ei ole juuri lasta kohtaan oikein ottaa häntä kokonaan pois tutusta ympäristöstä ja tutuista ihmissuhteista (hoitajat, kaverit), lykätä tutustumaan uuteen ryhmään ja uusiin sääntöihin (esim. johonkin kerhoon) ja taas tottumaan uuteen hoitoryhmään ja uusiin hoitajiin, kun äiti palaa töihin. On kunnan velvollisuus taata kaikille haluaville hoitopaikka, se ei ole kenenkään yksittäisen lapsen tai hänen vanhempansa velvollisuus ja on turha syyttää vanhempia, jotka ajattelevat ensisijaisesti lapsensa etua pitkällä aikavälillä. Ja on sitten turha valittaa, että kun " meidänkään lapsi ei pääse takaisin lähipäiväkotiin kun palaan syksyllä töihin kun nuo virikelapset vie paikat" .... kuka käskee olla niin typerä, että antaa sen paikan pois?!
Ei kaikilla ole lasten etu ensimmäisenä mielessä, valitettavasti :(
ei ole juuri lasta kohtaan oikein ottaa häntä kokonaan pois tutusta ympäristöstä ja tutuista ihmissuhteista (hoitajat, kaverit)
mutta mielestäsi siis on oikein sulkea lapsi oman perheen ulkopuolelle? Vaikka vain osaksi päivää, mutta silti. Ja nää 12 päivää kk:ssa kolme tuntia-lapset todellakin vie paikkoja niiltä perheiltä, joille pk-paikka olisi välttämätön mol. vanhempien työssäkäynnin takia. Sapettaa tämä nykymammojen meno. Ihan sama mitä laki sano oikeudesta hoitopaikkaan, ei se mikään pakkolaki kuitenkaan ole, kai...
Vierailija:
Tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyään. Mikä siinä on että esim. äitiyslomalla vauvaa vielä odotellessa ei voi esikoista hoitaa kotona?
Mitä se sun pyllyä kaivaa mitä muut tekee?
Mietippäs ihan niitä omia asioita!! Ja hoida sinä muksusi kotona.
t. se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. =D
Hoitovastuun jakaminenko on ok vain silloin kun hoito tapahtuu kotioloissa (esim. on laaja turvaverkko ja mummi auttamassa joka päivä), mutta heti jos lapsi viedään pois kotoa sinne ah niin karmivaan päiväkotiin, on äidissä jotain vikaa. Kumma kyllä ne kerhot ei ole yhtä hirveitä paikkoja vaikka yleensä ne on paljon omituisempia, varsinkin ohjaajat...