Lue keskustelun säännöt.
miten oppisin pitämään ystäväni lapsesta?
22.04.2008 |
Vaikka miten yritän, en opi pitämään hyvän, läheisen ystäväni lapsesta. Omani on aika tavallinen lapsi, jos yritän katsoa asiaa objektiivisesti, itselleni tietysti se rakkain ja ihanin. Ystäväni lapsi ei ole siinä mielessä rasittava, että metelöisi tai käyttäytyisi aggressiivisesti, mutta on varsin epäsosiaalinen. Hän ei juuri leiki muiden kanssa, suorastaan usein kieltäytyy kaikesta tarjotusta puuhasta. Jos ovat meillä kylässä, nyhertää jonkun oman lelunsa kanssa, jonka on tuonut mukanaan (vajaa 4 v ikää). Ruokakaan ei yleensä kelpaa. Käytös on jotenkin selkäpiitä karmivaa, en osaa asiaa tarkemmin selittää. Tämä lapsi saa kaiken tahtonsa läpi, äiti omistautuu lapselleen. Päiväkodissa tämä lapsi pärjää tosi huonosti. Joskus tuntuu, että ystäväni on itse saanut lapsen käytöksen aikaan vääränlaisella hyysäämisellä, joskus taas mietin, että onko lapsen luonne niin omalaatuinen, että tietynlainen hyysääminen on ainoa tapa pitää rauha maassa, ja ystäväni osoittaa oikeanlaista äidin herkkyyttä, kun sopeutuu lapsensa tarpeisiin. Ja mainittakoon, että tyttö on älykäs, ei mitenkään vammainen eikä käsittääkseni mitenkään autistinenkaan, omiin vanhempiin suhde on ymmärtääkseni läheinen ja hyvä.
Kovasti haluaisin vaalia ystävyyttäni äidin kanssa, mutta perheinä meidän on vähän vaikea tulla toimeen, vaikka mitään varsinaista riitaa ei ole ollutkaan. Kahdestaan ei voida tavata, koska ystäväni mies ei juuri osallistu lapsen hoitoon.
Miten oppisin olemaan kypsä aikuinen ja näkemään hyvää ystäväni lapsessa? Mitä sanon omalle lapselleni, joka ei saa kaverista leikkiseuraa eikä onnistu oikein edes saamaan mitään kontaktia häneen? Laitanko vaan tyynesti tytöt katsomaan videoita, kun tapaamme?
Kommentit (6)
ja muiden tuttavaperheiden lasten kanssa leikit sujuvat tavallisesti hyvin - tyttö arvostaa toisten lasten seuraa yleensä korkealle, kun vauvaveljestä ei seuraksi vielä ole, ja jostain syystä naapurustossakin vähänlaisesti samanikäisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
senne leiki keskenään. JOs kaverin lapsi nysvää omissa oloissaan, niin nysvätköön. Voihan omasi leikkiä sitten omia leikkejään, kun tapaatte äidin kanssa.
Itse voin sanoa (jos siis oletkin se mun kaveri), että lapseni ei tykkää leikkiä tyttösi kanssa, koska tyttösi on päällepäsmäri ja aina määräämässä. Vie lelut käsistä ja alkaa raivoamaan jos leikit eivät mene tyttösi mielen mukaan.
Sellainen isokokoinen, epäsiisti, ruma lapsi. Omani on hoikka, nätti jne. AIVAN erilainen! Uskon että inhoni johtuukin siitä että jo ulkonäkö poikkeaa omastani niin rajusti. Kaverini toki rakastaa omaa muksuaan yli kaiken :).
Mä en pidän mun hyvän ystävän lapsesta, siedän häntä toki mutta en tykkää. Yritän vaan olla näyttämättä sitä, ja hyvin oon mielestäni onnis tunut.
Poika oli pienenä varsinainen täystuho ja ilkimys. Rikkoi, repi, heitteli ja veti alas tavaroita. Löi toisia lapsia ja heitteli heitäkin vaikka millä. Kitisi ja ruikutti. Ruoka/kahvipöydässäkään ei osannut olla kunnolla, mehut saatto saada kyytiä tän pojan käsittelyssä jos sai raivarit. Ja kyse oli jo parivuotiaasta lapsesta, ei ihan vauvasta.
Vieläkin poika on tosi vilkas ja jotenkin rauhaton, ei osaa olla paikallaa ollenkaan tai vähääkään keskittyä mihinkään. Edellen tuhoaa tavaroita, siis ihan tahalleen rikkoo niitä. Mä myönnän että en pidä siitä lapsesta. Mun vaan pitää elää tän tunteen kanssa, ja yrittää käyttäytyä kuitenkin aikuisen ihmisen lailla kun olen pojan kanssa tekemisissä. Poika on nyt 5-vuotias.
" Käytös on jotenkin selkäpiitä karmivaa, en osaa asiaa tarkemmin selittää."
Niitä alitajuisia pelkoja joista salaisten kansioitten ja kauhufilmien jutut on johdettu. Mutta se on IHAN sussa itsessäs se pelko, lapsi ei ole siihen syyllinen. Vaikket sitä varmaan itse uskokaan.