Onko suurperheiden äitejä paikalla? 5-6 lasta tai enemmän...
Minkä asian koette elämäntilanteessanne eniten väsymystä tuottavaksi? Vaikka siis jaksaisitte ihan hyvin, mutta mikä vie eniten voimavaroja?
Minulla on 7 lasta, jotka ovat sairastaneet viimeisten vuosien aikana PALJON. On astmaa ja infektiokierrettä yms yms... Kaikki lapset ovat vielä suht pieniä, eli ihan suht rankkaa on tämä elämä itsessäänkin. Itsekään en ole ihan tehokunnossa astman ja muiden nyt puhjenneiden sairauksieni kanssa.
Kuitenkin koen, että suurin voimavarojani syövä tekijä on ympäröivän yhteiskunnan suhtautuminen ' väärin valittuun perhekokoomme' . Aina kun kohtaa esim. lasten sairauksien vuoksi uuden lääkärin, saa pelätä mitä ' kakkaa' sieltä tippuu niskaan tällä kertaa. Millä ' hienoisella vihjeellä' vihjataan et kaikki olis hyvin jos olisit tajunnut tyytä maks. 3 lapseen.
Jokaiseen piilokommenttiin ei jaksa edes reagoida, ja joskus ne tulee niin vyön alle, ettei edes heti tule mitään nasevaa mieleen. Sitten miettii jälkeenpäin, et mahtoi sekin tyyppi pitää minua idioottina, luuli etten hänen piikkejään edes tajunnut...
On myös kamalat paineet siitä, että lapset pitää olla hyvin puettuja ja siistejä, mielellään vähän paremmin kuin keskimääräisten pienten perheiden lasten, ettei kukaan siitä edes pääse sanomaan, et ' onko niitä pakko tehdä ja sit kuskata ryysyissä ympäri kyliä'
Olen itse onnellinen tilanteeseeni, minulla on hyvä parisuhde, (jota sitäkin epäillään välillä ihan ääneen, miestäni pidetään alistavana hirviönä ja minua kotiorjana) saan oma aikaa kun mies hoitaa lapsia, enkä koe että minun elämäni olis kovin paljon kummallisempaa siinä tapauksessa, että minulla olisi 2-3 lasta jotka sairastaisivat paljon.
Silti pahoitan mieleni ympäriltä tulevista paineista, en osaa antaa piikkien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (42)
eteen se, että meitä luullaan lestadiolaisiksi. Meillä on vielä sellainen transportterikin, joita monet tuttavamme sanovat " lestabusseiksi" . Mies on tuumannu, että ollaanhan me vähä L-positiivisia, kun suvussakin löytyy uskovaisia. Siihen naljailut usein loppuvat.
Kun viides lapsi syntyi ja meni muutama kuukausi, töissä olivat alkaneet kysellä, että " joko sitä teille on tulossa perheenlisäsystä..." Mies oli tuumannu, että laitetaanko vedonlyönti käyntiin, että kuka arvaa oikein...
Mä toisaalta kadehdin uskovaisia ystäviäni, joiden elämä menee omalla painollaan kotona lapsia hoitaen. Minä joudun kohta lähtemään töihin, kun miehelle (ja minullekin) 5 lasta tuntuu nyt riittävän ja vimppa raskaus oli kropalle sen verta ranka, että kuudes ois varmaan jo ihan kauhistus. Eihän se kotona lasten kanssa oleminen ole helppoa. Minulla on nyt 3 alle kouluikäistä kotona ja touhua on päivät täynnä. Valintakysymys tämäkin...
Mä en koe kauheasti paineita siitä, että lasten täytyisi olla hyvin puettuja. Siis huolehdin siistit ja ehjät vaatteet, mutta ostan niitä kirpparilta ja teen itsekin pienimmille. Merkki ei ole minulle tärkeä vaan puhtaus ja siisteys.
Rankinta on sairastaminen ja itse huonounisena nukun silloin vielä huonommin. Ja olen päivällä väsynyt. Mies on huono tekemään kotitöitä ja se hankaloittaa meidän suhdetta. Mies myös sairastaa ja tuntuu, että elämä pyörii miehen vaivojen ja raskaan työn ympärillä. Minä itse on unohdettuna jossain. En saa aikaiseksi ottaa omaa aikaa. Mies ei sitä minulle tarjoa missään vaiheessa, minun olisi vaan revittävä se jostain. Tällä hetkellä suhde mieheen on vaikein. Halusin jäädä vuodeksi hoitovapaalle, mutta tiedän, että mies haluaisi minun palaavan töihin, rahan vuoksi.
Vierailija:
että pidetää aivottona tollona, jolla ei muuta elämää ole kuin ne lapset ja koti.Ei tämmösen ison porukan kanssa etes selviäis jos miehen kanssa ei menisi hyvin. Täytyy hoitaa suhdetta, kunnioittaa ja rakastaa myös niinä vaikeina päivinä toista. JA muistaa huolehtia siitä että molemmat vanhemmat osallistuu arkeen. JOka on ollut kyllä meille ihan itsestään selvyys. Ei siinä mies pääse yhtää naista helpommalla. Meillä mies joutuu kyllä välillä ottamaan perheestä isommankin vastuun entä minä.
Ja omasta hyvinvoinnista tulee huolehtia, kun äiti voi hyvin, voi lapsetkin hyvin.
Romahtaneella surijalla on edelleen hoivattavanaan se lauma, jota yksi ihminen ei pysty itse hoitamaan.
haluan vain sanoa että kunnioitan suuresti teitä joilla todella isot perheet!! =) suuren ja arvokkaan työn teette kun lapsianne kasvatatte!!
mutta tosi pienillä ikäeroilla, ja kolmannen syntymän jälkeen mulle sanoi sekä terkkari että lääkäri että " nyt älä sitten hankkiudu raskaaksi ihan heti perään" ja vaikka varmasti tarkottivat sitä fyysistä rasitusta mitä monta raskautta peräjälkeen kropalle aiheuttaa mutta mulla jäi inhottava olo " holhouksesta" taikka tollasesta käskevästä sävystä sanoa että kolme lasta kolmessa vuodessa on liikaa.....tosin nyt mulla on 4 lasta neljässä vuodessa eikä nykyinen terkkari ole sanallakaan " kieltänyt" tulevia lapsia =)
Meiltä on myös kyselty olemmeko lestadiolaisia. Minä olen siihen vastannut ettei kaikkien lasten tekoon jumalaa tarvita. Lestabussi on meilläkin. Aivan ihana ajella sillä. Neljännen muksun jälkeen ostettiin se ja kyllä bussilla on kiva reissata.
Ap kyseli että mikä eniten rasittaa. No pyykkimäärä ja ruoka-ostokset. Ja tietenkin tuo muiden ihmisten kauhistelu. Minusta toisten on tyhmää tulla kauhistelemaan lapsien lukumäärää, kun jos sitä tuntis ettei jaksa niin ei kai niitä tieten tahtoen näin montaa tekisi! Ja me ihmiset ollaan erilaisia. Jotkut jaksaa hyvinkin pyörittää isoa perhettä, kun taas toiset ei jaksa yhdenkään lapsen kanssa valittamatta. Minä olenkin sanonut että kyllähän sitä omien lasten kanssa pärjää.
Kerran tuli eräs mies kysymään että luuletko vielä saavasi uutta miestä kun on jo 5 lasta! No herrajee, kuka sano että oon uutta miestä ottamassa!? Voi tajutonta miten tyhmiä jotkut voi olla!
Mulla on aivan ihana mies. Kuten aika monella suurperheen äiskällä onkin aivan ihana mies rinnallaan.
Tuossa aikasemmin joku kysyi että mitä sitten jos miehen kans alkaa meneen huonosti. No, sitten riidellään! Mutta siltä varalta me ollaan miehen kanssa juteltu näin.
Että jos tulee ero, niin luonnollisestikkaan kuutta lasta ei aleta juoksuttaan kahden kodin välillä.Kummallakin pitäs jo olla hirveen iso asuntokin. Olisi ihan naurettavaa. Vaan parempi ois että sitten toinen vanhempi tulee tapaamaan lapsia, tai ottaa vain osan porukasta luokseen kerrallaan. Kyllä sitä 2 aikuista voi tulla toimeen lapsien vuoksi vaikkei yhdessä oltaskaan. Onhan ne yhdessä saatu tähän maailmaankin, niin kai niistä voi huolta pitää vaikkei asuisikaan yhdessä. Jos taas toinen kuolee niin kyllä siitäkin selviää.
Kun on näin iso perhe, niin varmasti on tietty rytmi elämässä, jonka turvin sitä pääsee eteenpäin. Lapset on oppineet pienestä alkaen auttamaan. Ei niitä tarvi edes patistaa, vaan ainakin meillä tulee pienetkin avuksi kotitöihin ja kauppaan.
Rankkaa olisi ihan taatusti, mutta uskon että enemmän henkisellä tasolla sitä rankkaa olisi kuin fyysisesti. Kuten vähempilapsisessakin perheesä, suru on kuitenkin se pahin, tuli sitten ero tai kuolema.
Mutta luulen että mitä enemmän on lapsia, niin sen varmemmin vanhemmat pysyy yhdessä. Ne jokainen lapsi, tuo tullessaan niin paljon rakkautta ja iloa tullessaan. Kaikilla on oma paikka elämässä, ja vanhemmat on tosi sitoutuneita toisiinsa kun niitä lapsia alkaa olla 4-5. Ja kaikki jutut menee niinku rutiinilla. Eikä niistä ota sellasta painetta enää kuin ensimmäisten lasten kohdalla.
kukaan uskaltaisi lapsia " tehdä" , jos etukäteen pitää kaikenlaisia hurheita pelätä!
On suotavampaa jos 1-3:n lapsen äiti valittaa ja hän voi pyytää apuakin. Isoperheiselle voi vaikka tokaista, että kun on noin monta tehty, niin eikö ne sitten itse hoidetakin.
Kyllähän me hoidetaankin, lisäksi olen opiskellut ja saanut vakituisen työpaikan. Yleensä en olekaan väsynyt, sillä isossa perheessä on myös isot ilot ja miehen kanssa yhteiselo sujuu hyvin. Vuorottelemalla minäkin saan omaa aikaa.
Äitini on sitä ikäluokkaa, että piti olla kaksi lasta ja heti muutaman kuukauden äitiysloman jälkeen mentiin töihin. Hän ei oikein ymmärrä lapsilukuamme ja on sen monesti sanonutkin ikävään sävyyn.
Puoliso voi sairastuakin, ja jos on sellainen katras, että tarvitaan kahden täyspäiväinen työpanos, että saadaan asiat hoidettua edes jotenkuten, niin seuraa täyskatastrofi, kun asiat ei menekään niin kuin on suunniteltu. Lasten etu on oltava etusijalla aina, ja se että homma on viritetty aivan äärirajoille ja on kaatumisen partaalla jos jotain ongelmia tulee ei ole heidän etunsa.
Ainoat, jotka tietävät ettemme ole lestadiolaisia, ovat itse lestadiolaiset:D Heillä kun on niin " omat piirit" ettei niihin me " tavikset" mahduta:)
" Lestabuusi" siis meillkäin käytössä, eipä meidän perhe muuhun mahtuisikaan:) kesälomareissuilla kuulee aina noita tyhmiä kysymyksiä, että :" Onko kaikki lapset teidän omia" tai " Oletteko uusperhe" tai muuta yhtä " tyhmää" ...
Minä taidan vain olla niin kärkäs nakkaamaan jotain tyhmää takaisin, että säästyn nykyään jo aika hyvin anakin puolituttujen tyhmiltä kysymyksiltä:) Eräskin miehen työkaveri kysyi kerran, että ettekö tiedä ehkäisystä mitään, johon vastasin, että no ei todellakaan kun se on meille ihan uus juttu! Tiedetään kyllä miten niitä lapsia tehdään, mutta ei yhtään että miten ne saadaan loppumaan...että viitsisitkös hieman neuvoa meitä;D Sen jälkeen ei tuo työkaverikaan ole " suutaan aukonut" ....
Jotain muutakin piti vielä kommentoida, mutta nyt ei ehdi kun yhdellä lapsella on taas hätä....
t. se 11. lapsen äiti
Mieheni on usein viikon -, jopa kahdenkin työreissussa ja usko tai älä niin pärjään lasteni kanssa oikein hyvin yksin:)
Olen jopa usein ajatellutkin, että nuo työreissut ovat aina olleet hyvä " mittari" tuon jaksamiseni suhteen ja olen ihan varma, että vaikka meistä toinen yhtäkkiä kuolisi niin kumpikin mesitä vanhemmista kykenisi huolehtimaan lapsista yksinkin!!
Mieskin on nimittäin hyvin usein taas sitten puolestaan ottanut kaikki lapset mukaansa vaikka viikoksi mökille ja olen itse saanut olla viikon lomalla:) Kumpikin meistä siis tulee yksinkin lastemme kanssa toimeen ja hyvin, joten turha huolestua ainakaan meidän tulevaisuudestamme:)
t. edelleen se 11. lapsen äiti...tällä kertaa yksi lapsi kainalossa, joten kirjotusvirheitä tekstistä voi löytyä:)
Haluaisin, että koti olisi kaunis ja siisti. Lapset kauniisti ja siististi puettuja, piha hyvin hoidettu. Lisäksi tahtoisin kaikenlaista epärealistista, eli kun tällä hetkellä opiskelen toista ammattia itselleni, haluaisin saada hyviä arvosanoja, vaikken aina ehdi lukea tentteihin kovin paljoa. Mielestäni meillä on ehditty olla lasten kanssa paljon, vaikka kunkin yksilöllinen, kahdenkeskinen aika äidin tai isän kanssa ei ole välttämättä kovin suuri. Nyt kun nuorin on jo 5-vuotias, ehtii tehdä ihan eri tavalla asioita kun silloin kun kaikki olivat pieniä.
Eikö se silloin tarkoita, että elimistö on jostain syystä siinä yksittäisessä tapauksessa rasittunut niin paljon, että elimistön on toivuttava kaikessa rauhassa? Synnytyksessä tai raskaudessa ollut jotain komplikaatioita tai jotain pienempiä juttuja (jotka ovat riski seuraavassa raskaudessa) , joiden takia olisi syytä pitää vähän pitempi tauko. Niin eikö tällaista lääkärin ohjetta tulisi noudattaa? Kun lapselle saa korvatulehdukseen kuurin, niin eihän sitäkään pidetä holhouksena vaan hoitona. Miksi ei lääkärin hoito-ohjetta synnytyksestä toipumiseen pidetä hoito-ohjeena vaan holhouksena? Eikö sitä pitäisi noudattaa, varsinkin jos uusi raskaus olisi riski äidin fyysiselle kunnolle? Etenkin kun kotona on paljon pieniä lapsia, joille äidin sairastuminen/ sairaalaan joutuminen tms. olisi kestämätön juttu? Eikö voi kunnioittaa sen verran jo syntynyttä elämää?
jouduin käymään pari aika isoa leikkausta läpi. Toipumiseen meni muutama kk. JA ajatella, ei tullut täyskatastrofi!!! MIes selvisi hyvin. No ok, myönnetään että kotona ei ehkä ollut NIIN siistiä kun minun ollessa mutta lapset hän ruokki (on muutes hyvä kokki) ja puhtaat oli päällä. Pesi pyykki, (ripustaa vaatteet ryttysinä, mutta eihän se niin vakavaa ole:)).
Ja vaikkei kukaan tutuista ja sukulaisista päässyt hätiin niin tuosta selvittiin! Mies luotti siihen että hän selviää ja minä luotin myös mieheeni. JA jos nyt satttus että me erottas tai tulis joku tosi vaikee tilanne etee, esim toisen kuolema niin uskon että noista selvittäs myös. MEille molemmille lapset on ollut parasta mitä meidän elämässä on ja lapset on tosi tärkeitä meille. Että jos ero tulis niin varmaa tulis myös siitä kahinaa että kumpi saa pitää lapset!
Mitää vuorottelu viikko systeemiä ei meillekää tulis. Yks iso koti jossa vanhemmat vuorottelee. JA toinen pienempi asunto muualle. No ei olla eroamassa.:)
Jos toinen kuolee niin sitten on vain selvittävä! Luulen että apua löytyisi heti jos toinen meistä kuolis. JA kyllähän ne lapset kasvaa koko ajan, ei ne ole kovin kauan pieniä.
t. se joka sanoi ettei näin iso lapsi laumaa etes pyörittäs jos miehellä ja mulla menis huonosti
Vierailija:
Puoliso voi sairastuakin, ja jos on sellainen katras, että tarvitaan kahden täyspäiväinen työpanos, että saadaan asiat hoidettua edes jotenkuten, niin seuraa täyskatastrofi, kun asiat ei menekään niin kuin on suunniteltu. Lasten etu on oltava etusijalla aina, ja se että homma on viritetty aivan äärirajoille ja on kaatumisen partaalla jos jotain ongelmia tulee ei ole heidän etunsa.
' siis lääkäri saattaa sanoa noin vaikkei tietäisi terveyden tilastani ollenkaan!! Esim jos olen lastani käyttämässä lääkärissä.
Vierailija:
Eikö se silloin tarkoita, että elimistö on jostain syystä siinä yksittäisessä tapauksessa rasittunut niin paljon, että elimistön on toivuttava kaikessa rauhassa? Synnytyksessä tai raskaudessa ollut jotain komplikaatioita tai jotain pienempiä juttuja (jotka ovat riski seuraavassa raskaudessa) , joiden takia olisi syytä pitää vähän pitempi tauko. Niin eikö tällaista lääkärin ohjetta tulisi noudattaa? Kun lapselle saa korvatulehdukseen kuurin, niin eihän sitäkään pidetä holhouksena vaan hoitona. Miksi ei lääkärin hoito-ohjetta synnytyksestä toipumiseen pidetä hoito-ohjeena vaan holhouksena? Eikö sitä pitäisi noudattaa, varsinkin jos uusi raskaus olisi riski äidin fyysiselle kunnolle? Etenkin kun kotona on paljon pieniä lapsia, joille äidin sairastuminen/ sairaalaan joutuminen tms. olisi kestämätön juttu? Eikö voi kunnioittaa sen verran jo syntynyttä elämää?
Meillä kolme ja melko isoilla ikäeroilla. Ikää minulla 30 +. Tuntuu, että samanikäisillä korkeintaan kaksi lasta, hyvä jos vielä yhtä.
mieleenkään tehä toisin, en tiiä tekiskö joku muu. On niitä kohdun poistoja ja sterilisaatioita tehty lääketieteellisistä syistä.
Vierailija:
Eikö se silloin tarkoita, että elimistö on jostain syystä siinä yksittäisessä tapauksessa rasittunut niin paljon, että elimistön on toivuttava kaikessa rauhassa? Synnytyksessä tai raskaudessa ollut jotain komplikaatioita tai jotain pienempiä juttuja (jotka ovat riski seuraavassa raskaudessa) , joiden takia olisi syytä pitää vähän pitempi tauko. Niin eikö tällaista lääkärin ohjetta tulisi noudattaa? Kun lapselle saa korvatulehdukseen kuurin, niin eihän sitäkään pidetä holhouksena vaan hoitona. Miksi ei lääkärin hoito-ohjetta synnytyksestä toipumiseen pidetä hoito-ohjeena vaan holhouksena? Eikö sitä pitäisi noudattaa, varsinkin jos uusi raskaus olisi riski äidin fyysiselle kunnolle? Etenkin kun kotona on paljon pieniä lapsia, joille äidin sairastuminen/ sairaalaan joutuminen tms. olisi kestämätön juttu? Eikö voi kunnioittaa sen verran jo syntynyttä elämää?
kun kirjotin ettei näin isoa lapsi laumaa pyörittäs jos miehen kanssa menee huonosti. Tarkoitin sitä että jos elämä olisi koko aikasta tappelua ja riitelyä, niin siihenhän ne voimat menisi. Olisi henkisesti siis raskasta. Mut kyllä lapset tulisi hoidettua.
Elämään kuuluu kuitenki sairaudet, kuolema ja ne ikävätkin puolet, myös niitä vaikeita kausia tulee varmasti joka perheeseen! SE on sitä elämää.
Juju onki siinä ettei lähetä heti erilleen ja heitetä hanskoja tiskiin kun se eka isompi riita tulee, vaan koitetaan rakastaa sitä puolisoa myös sillon ja ajatella että myös riidat ja vaikeat kaudet kuuluu elämään ja siihen parisuhteeseen!
Tietysti tähän tarvii molemmat vanhemmat jotka sitoutuu! Ei auta jos toinen vanhemmista ajattelee näin!
Meille on myös ollut tärkeä voimavara se että sovitaan riidat ja unohdetaan ne sitten. Eikä kaivella vanhoja!
hei, minä olen sairaanhoitaja ja meillä on 5 lasta, haluaisin myös 6!
Tiedän kätilöitä, joilla on itsellään 6 lasta. Monilla tuttava perheillämmekin on monta lasta, ehkä se on myös oma olo mikä tulee helposti jos menee jonnekin yleiselle paikalle koko katraan kanssa. Ei kaikki suhtaudu noin ikävästi, sillä kyllähän perheet ovat itse oman lapsi määränsä parhaita asiantuntijoita t: joillekin 1 on likaa..